Sanoitettua itkua
Päivi Peittola suunnitteli isänsä ja tämän kaksoisveljen 75-vuotissyntymäpäiviä. Lapsuudesta Päivi muistaa isänsä hyvänä tarinankertojana. Hänellä oli tapana kertoa kiehtovia tarinoita isoäidistään, joka oli Vienan karjalaisia.
— Miehensä kuoleman jälkeen isäni isoäiti oli seitsemän lapsen yksinhuoltaja. Hänen elämänsä ei ollut helppoa, mutta koskaan hänestä ei tullut katkeraa.
Isoäitiä huijattiin muun muassa raha-asioissa useamman kerran, mutta karjalaisena naisena hänellä oli selviytymiskeino, joka auttoi jaksamaan.
— Isäni isoäiti oli tunnettu itkijänainen. Siitä sain idean, että hankin isäni syntymäpäiville itkijänaisen itkemään.
Äänellä itkijät
Päivi Peittola googlasi ja löysi Äänellä itkijät -yhdistyksen. Hän otti sinne yhteyttä ja kertoi tilanteen, mutta ei saanutkaan toivomaansa vierasta itkijää juhliin.
— Yhdistyksen puheenjohtaja sanoi, että hän voi opettaa minua itkemään. Kun ensin epäröin, hän rohkaisi minua, että kyllä minä sen oppisin, koska suvussani on ollut itkijöitä.
Päivi kävi tapaamassa Pirkko Fihlmania, joka kertoi miten itkusävelistä rakennetaan itkupolku. Niinpä Päivi itki itse isänsä syntymäpäivillä isoäidistä kirjoittamansa itkuvirren.
— Ihminen voi olla myös positiivisesti liikuttunut, mikään ei estä itkemästä ilosta. Ja haikeus voi itkettää.
Myöhemmin Päivi kävi itkuvirsikurssin ja on nykyään aktiivisesti mukana yhdistyksen toiminnassa. Äänellä itkijöiden itkukurssit antavat apuvälineitä oman itkun tekemiseen, mutta myös liittävät itkun karjalaiseen perinteeseen.
— Itkuvirret ovat ikivanha perinne, vanhempi kuin runolaulu, ja itkuvirsiä itketään kaikkialla maailmassa. Suomessa itkuvirret liittyvät vahvasti karjalaisuuteen, mutta luultavasti muuallakin maassamme on itketty, perinne vain on hävinnyt. Itä-Suomessa perinne säilyi ortodoksisen kirkon suojissa.
Entisaikaan itkuvirsiä itkettiin erilaisissa siirtymäriiteissä, häissä, hautajaisissa ja miesten lähtiessä sotaan. Itkuvirret kulkivat perintönä, mutta 1900-luvun alkupuolella esimerkiksi nuoret naimisiin menevät eivät enää niin innostuneet itkuvirsistä ja perinne alkoi hiipua. Todennäköisesti itkuvirsiperinne hiipui, kun karjalainen perinne peilautui valtakulttuuriin, ja niin itku ja kollektiivinen tunteenilmaisu alkoivat näyttää hävettäviltä.
— Kymmenisen vuotta sitten itkuperinne alkoi elpyä, alettiin taas ymmärtää itkun hoitava merkitys. Tässä ajassa tarvitaan sitä, että voi tuoda omia tunteitaan esille.
Puhdistunut olo
Opetella itkemään? Luulisi, että sen taidon jokainen osaa. Itkuvirsien itkemisessä kyse onkin tunteiden ääneen sanoittamisesta. Itkuvirsi on tunteen ilmaisua sanoilla ja itkusävelellä. Sanoituksissa käytetään kuvakieltä ja hellittelynimityksiä.
— Itkuvirsi lähtee huokauksesta. Se eroaa laulusta siinä, että itkuvirressä sävel menee sanojen mukaan. Lauluissahan sanat menevät sävelen mukaan. Itkuvirsien sanat taas menevät tunteiden mukaan, Päivi Peittola sanoo.
Kirjoittaminen auttaa löytämään ilmaisuja tunteille, mutta itkun voi tehdä myös spontaanisti ilman etukäteen kirjoitettua tekstiä. Sävel on jokaisella itkijällä omansa, mutta yleensä siinä on laskeva melodia.
Yhteisöitkussa itkijä sanoittaa ja itkee ulos kaikkien yhteisen surun. Ääneen itkeminen ei kuitenkaan ole mikään teatteriesitys tai performanssi. Itkun on tarkoitus hoitaa joko itkijää itseään tai kuulijoita.
— Ääneen itkeminen voi olla yksi väline omien asioiden käsittelemisessä.
Eikö tyynyyn nyyhkyttäminen aja saman asian?
— Nyyhkyttäminen ei vie asioita eteenpäin, koska tunne jää ihmisen sisälle. Itkuvirsissä tunteelle annetaan sanat ja sävel, ja kun itku tulee, tunne tulee ulos. Se puhdistaa ja tekee hyvää.
Ennen oli vain itkijänaisia. Nykyään itkijä voi yhtä hyvin olla mies.
— Ihminen voi olla myös positiivisesti liikuttunut, mikään ei estä itkemästä ilosta.
Jaa tämä artikkeli: