Sanoma tähän päivään
Samaria-teos esittää Raamatun ikiviisautta uudessa valossa.
Tanssija-koreografi Tiina Lindforsin teos Samaria tuo tuttuja Uuden testamentin tarinoita nykyaikaan. Hän haluaa teoksellaan tuoda esiin kertomuksiin sisältyvää humaanisuutta ja ikiviisautta. Teos tuulettaa vanhoja, rakastettuja kertomuksia ja nostaa niiden sanoman tähän päivään.
— Kun vanhoja tarinoita esitetään taideteoksena, ne voivat herättää katsojassa tunne-elämyksen, ja tarinoiden viisaus pääsee koskettamaan uudella tavalla, turkulaisen Tanssiteatteri ERIn perustajajäseniin kuuluva Lindfors uskoo.
— Esimerkiksi kertomukseen laupiaasta samarialaisesta sisältyy suuri totuus. Hyvä mieli tulee siitä, kun auttaa toista ihmistä eikä korosta itseään.
Kirkkoon tehty tanssiteos
Tiina Lindfors on suunnitellut Samaria-teoksen esitettäväksi nimenomaan kirkoissa. Tähtäimessä on koko maan kattava kiertue.
— Kirkko on arkkitehtonisesti haastava tila tanssiteatterin tekemiseen, mutta koen haasteet vain innostavina. Kaikkeen löytyy aina ratkaisu, Lindfors sanoo.
Hänen mukaansa teoksen tyylilajikaan ei sopisi teattereissa esitettäväksi.
— Samaria on uskonnollinen teos, joka vaatii kirkon ympärilleen. Esitys on rohkeasti tunteisiin vetoava ja pyhyyttä korostava, Lindfors sanoo.
Teos ottaa kantaa ajankohtaisiin aiheisiin, kuten suomalaiseen katukuvaan ilmestyneisiin kerjäläisiin ja taloudelliseen taantumaan.
— Esimerkiksi tuhlaajapojan tarina peilaa täysin tämän hetkistä finanssikriisiä. Nyt rämmitään ahneudella rakennetussa suossa, Lindfors toteaa.
Lindfors on tehnyt ERIlle yli 50 tanssiteosta. Taiteilijana häntä kiinnostavat kirkkaat ja puhtaat totuudet.
— Olen aiemminkin tehnyt teoksia kirkkoihin. Pyhyyteen liittyvät kysymykset ovat kiinnostavia ja merkityksellisiä minulle.
Vain käsitettävä taide koskettaa
Tiina Lindfors uskoo, että vain käsitettävissä oleva taide koskettaa ja jää elämään.
— Jos taideteos on tarpeeksi korkeatasoinen ja taitavasti tehty, ihmiset ymmärtävät teoksen sanoman ilman ponnisteluja tai erityistaitoja.
Lindfors kritisoikin taiteentekijöitä, joiden teokset eivät avaudu tavallisille katsojille.
— Sellaisia oman navan kaivamislaboratorioita nähdään valitettavan paljon. Se on taidepelleilyä, jota en siedä. Itse haluan tehdä teoksia, jotka joka ikinen katsomossa istuva ihminen ymmärtää.
Samaria-teoksessa kuullaan taide- ja kirkkomusiikin suurimpiin mestareihin kuuluvan säveltäjän Johann Sebastian Bachin musiikkia. Lindforsin mukaan Bachin musiikki on loistava esimerkki korkeatasoisesta taiteesta, joka avautuu kaikille.
— Bachin musiikista pitävät nekin, jotka eivät edes tiedä kuuntelevansa Bachia. Haluan vastata musiikin asettamiin haasteisiin. Tahdon tehdä taidetta, joka on korkeatasoista, koskettavaa ja käsitettävää.
Onni ei ole hölynpölyä
Tiina Lindforsin mukaan meidän aikamme korostaa materiaalisia arvoja, ääretöntä narsismia ja itsekkyyttä. Hän haluaisi, että Samaria-teoksen nähtyään ihmiset näkisivät toisensa paremmin ja osaisivat ojentaa auttavan käden niille, jotka sitä tarvitsevat.
— Onni ei ole sitä, että saa ostettua uuden auton tai muuta hölynpölyä. Onni tulee siitä, että osaa tehdä toiselle ihmiselle hyvää, Lindfors pohtii.
— En tietenkään usko, että koko maailma voitaisiin muuttaa yhdellä tanssiteoksella, mutta jos yksikin ihminen yleisössä kokee suuren elämyksen, niin työ on kannattanut.
Lindfors uskoo, että katsojassa herännyt emootio puhuttelee älyä, minkä seurauksena ihminen saattaa tehdä elämässään inhimillisempiä valintoja ja ratkaisuja.
— Joku saattaa esimerkiksi lahjoittaa rahaa maailman köyhille sen sijaan, että ostaisi itselleen uudet kengät niiden kymmenien kenkäparien lisäksi, jotka jo lojuvat kaapissa käyttämättöminä.
Vaikka maailmassa riittää parannettavaa, ei Lindfors suhtaudu ihmiskunnan tulevaisuuteen pessimistisesti.
— Uskon vahvasti ihmisessä olevaan hyvään, vaikka muut voimat tuntuvatkin jylläävän. Olen parantumaton maailmanparantaja.
Tanssiteatteri ERIn Samaria ke 25.3. klo 19 Tikkurilan kirkossa. Vapaa pääsy, ohjelma ja iltapala 10 e.
Jaa tämä artikkeli: