Sata ja kymmenen käskyä
Kun Sambian vastavalittu presidentti Michael Sata astui virkaansa, löysi hän hallinnolleen perinteikkään perustan: Raamatun 10 käskyä. Sambiassa ilmestyvän Daily Mailin mukaan presidentti pitää käskyjä toimivana työkaluna maan hallitsemiseen.
— Kymmenessä käskyssä kerrotaan miten meidän tulee toimia ja käyttäytyä yhteiskunnan jäseninä, summasi Sata kirkossa pitämässään puheessa.
Hän nosti käskyistä esille erityisesti seitsemännen ja varoitti, että varkaat joutuvat vastaamaan teoistaan.
Sata on Sambian historian ensimmäinen katolinen presidentti. Maan isän ensimmäisten onnittelijoiden joukossa oli Rowan Williams, Canterburyn arkkipiispa ja Englannin kirkon hengellinen johtaja.
Kohteliaisuuskäynnin aikana tuore presidentti ehätti pyytämään arkkipiispalta apua työntekijäpulasta kärsivälle kotikirkolleen. Hän ilmoitti myös, että Sambia tarvitsee suurta uskonnollista puhdistusta.
Sambia itsenäistyi vuonna 1964 ja Michael Sata on maan viides presidentti.
Jaa tämä artikkeli: