null Se kuuluisa käsi

Michelangelon käsivarsiharjoitelma Sikstuksen kappelia varten.

Michelangelon käsivarsiharjoitelma Sikstuksen kappelia varten.

Se kuuluisa käsi


Michelangelo ja Sikstuksen kappeli 19.5. asti Sinebrychoffin taidemuseossa.


Sikstuksen kappeli Vatikaanissa on pian koko maailman huomion kohteena, kun kardinaalit kokoontuvat valitsemaan uutta paavia. Sinebrychoffin taidemuseon uudessa näyttelyssä voi saada maistiaisia siitä, millaista silmänruokaa kardinaaleille on tuolloin tarjolla, tai vain ihailla Michelangelo Buonarrotin kädenjälkeä. Siihen ei Suomessa ole aiemmin ollut mahdollisuutta.

Näyttelyssä on esillä Michelangelon luonnospiirustuksia, jotka hän teki Sikstuksen kappelin freskoja varten. Piirustukset on lainattu taiteilijan nimikkomuseosta, firenzeläisestä Casa Buonarrotista. Punaliidulla ja grafiittipuikolla tehdyt pienikokoiset luonnokset tutkivat lähinnä ihmisruumiin yksityiskohtia: kasvoja, jalkoja, käsiä.

Luonnoksia pääsee vertailemaan valmiisiin freskoihin, kiitos valokuvasuurennosten, jotka kappelin katosta ja alttarin takaseinästä on teetetty. Aitoja Vatikaanissa joutuukin katsomaan kiikarilla tungoksessa.

Vuonna 1512 valmistuneen kattofreskon tunnetuin yksittäinen aihe on Aadamin luominen, jossa Jumalan ja Aadamin sormet ovat hipaisemaisillaan toisiaan. Michelangelon luonnos näyttää, kuinka hän hahmottelee Aadamin kättä ja etsii sille oikeaa asentoa.

Michelangelo maalasi Sikstuksen kappeliin myöhemmin myös alttariseinälle Viimeinen tuomio -freskon. Sen monimutkaisesta sommittelusta on säilynyt vain yksi luonnos, joka on nyt esillä Helsingissä.

Näin vaikeaa se oli: ”Parta sojottaa kohti taivasta ja sivellin pääni yläpuolella valuttaa kasvoille monenkirjavan kuvion.” – Michelangelon runo vuodelta 1509.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.