null Seimi tuo armon aivan lähelle

Pauli Annala, Eeva Vitikka-Annala, Anja Ghiselli ja Taina Pajunen perehtyvät seimentekoon.

Pauli Annala, Eeva Vitikka-Annala, Anja Ghiselli ja Taina Pajunen perehtyvät seimentekoon.

Seimi tuo armon aivan lähelle

San Damianon osuuskunta Itä-Uudellamaalla seuraa Franciscus Assisilaisen esimerkkiä jouluseimen rakentamisessa.

Vanhan navetan ylisillä seisoo seimen ranka. Mariasta ja Joosefista on jäljellä vain tukit, joiden päälle hahmot aiemmin rakennettiin. Syöttökaukalossa on olkitukko muistuttamassa pienen Jeesuksen ensimmäisestä leposijasta.

Lapinjärvellä sijaitseva San Damianon osuuskunta on viettänyt kuutena vuotena jouluhartautta seimen äärellä. Nyt paikallisesta seurakunnasta lainattu seimi on palautettu takaisin kirkolle. Seitsemättä tallihartautta varten osuuskunnan on rakennettava uusi seimi

Franssin askelissa

San Damianon osuuskunnan nimi viittaa italialaiseen kirkkoon, jossa pyhän Franciscus Assisilaisen kerrotaan saaneen mystisen näyn. Näyssä kirkon krusifiksi puhui hänelle ja kehotti korjaamaan kirkon. Franciscus otti viestin kirjaimellisesti ja ryhtyi kunnostamaan jo kohtalaisen huonossa kunnossa ollutta kirkkoa.

Osuuskunta pyrkii noudattamaan elämässään Franciscuksen aloittaman fransiskaaniliikkeen ihanteita: yksinkertaisuutta, veljeyttä ja sisaruutta sekä kuuliaisuutta.

San Damiano järjestää muun muassa kursseja ja retriittejä. Päiviä kannattelevat säännölliset rukoushetket.

Suhtautuminen Franciscus Assisilaiseen on leppoisaa: osuuskuntalaisten puheissa rakas pyhimys on Franssi vaan.

— Franciscuksen seuraaminen on Kristuksen seuraamista. Kaikki eivät pysty samaan kuin Franciscus, mutta hän muistuttaa, että se on mahdollista, Eeva Vitikka-Annala kuvailee yhteisön suhdetta esikuvaansa.

Pilttuista makuuhuoneiksi

San Damianon osuuskunta syntyi kaksi vuotta sitten Pauli Annalan ja Eeva Vitikka-Annalan kodin yhteyteen Porlammin kylään. Perhe asuu osuuskuntarakennuksen vieressä omakotitalossa.

Osuuskunnan talo on vanha navetta, josta kaavailtiin aikoinaan myös hevostallia. Talon pienet makuuhuoneet ovat ennen olleet hevosten pilttuita.

— Jo ennen osuuskuntaa elämämme oli paljolti tällaista. Meillä kävi paljon vieraita, Eeva kertoo siskonmakkarakeiton hauduttelun lomassa.

Eeva on puutarhuri ja teologi, mutta tehnyt myös parikymmenvuotisen uran kotiäitinä. Pauli toimii Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa systemaattisen teologian yliopistonlehtorina.

— Paulin ajatus osuuskunnasta lähti siitä, että yliopistoteologiassa ei voi harjoittaa hengellisyyttä eli spiritualiteettia, Eeva toteaa.

”Nyt ollaan meillä!”

Vastaukseksi Hengen ikävään löytyi osuuskunta, jossa on yhteensä seitsemän jäsentä. Heistä kaksi, Anja Ghiselli ja Taina Pajunen, tulee mukaan suunnittelemaan San Damianon jouluseimeä.

Osuuskunnan jäseneksi haluavan täytyy seurata yhteisön elämää ainakin puolen vuoden ajan ennen varsinaista liittymistä.

Kukaan jäsenistä ei asu osuuskunnassa, eivät edes Annalat.

— Elämä jotenkin helpottuu, kun tulen kotoa pihan poikki tähän osuuskunnan puolelle. Tämä on yhteinen juttu. Kun tiloja otettiin käyttöön, yksi osuuskuntalainen huudahti: ”Nyt ei ollakaan enää Eevalla ja Paulilla, nyt ollaan meillä!”

Kotoisuus näkyy muun muassa siinä, ettei osuuskunnan keittiönkaapeissa kerrota, mitä kaapit sisältävät.

— Täällä ihmiset tekevät työtä ja oppivat pikku hiljaa, mistä mikäkin löytyy, Eeva toteaa porkkanoita kuorien.

Uusi Betlehem

Jokajouluisen seimen rakentaminen on San Damianon osuuskunnalle erityisen rakasta, koska seimiperinne oli Franciscukselle rakas. Seimen tarkoituksena oli Franciscuksen mukaan tuoda ensimmäinen joulu tähän hetkeen, ihmisten ihmeteltäväksi.

Pauli Annala levittää pöydälle Italian autoilukartaston ja etsii pientä Greccion kylää. Sinne, mitättömälle syrjäseudulle, Franciscus rakensi ensimmäisen seimensä. Alueen pienviljelijäväestö eli niukkuudessa eikä kukaan omistanut viljelemäänsä maata.

— Maaseudun ihmiset eivät olleet asutuskeskusten sokaisemia. He olivat Franssin mielestä tarpeeksi yksinkertaisia ymmärtääkseen joulun sanoman, Pauli selittää.

Tuomas Celanolainen on kirjoittanut ensimmäisestä Greccion jouluseimestä Franciscuksen elämäkerrassa, joka ilmestyi pian tämän kuoleman jälkeen vuonna 1228.

”Kaikesta huokui köyhyys, nöyryys”, Tuomas kirjoittaa. Seimen henkilöt oli puettu hyvin yksinkertaisiin vaatteisiin. Greccion kylästä tuli yhdeksi yöksi uusi Betlehem.

Seimen äärellä saarnannut Franciscus selvästi piti näkemästään. ”Lausuessaan ’Betlehem’ hänen äänensä pehmeni ja se kuulosti ikään kuin lampaan määinnältä”, Tuomas kirjoittaa.

Usko sykkii joka hetki

San Damianon tämänvuotinen seimi-idea ei ole kuvaelmien perinteisimmästä päästä. Siinä Marialla on erityisen vahva rooli.

Eeva on kaavaillut seimen keskipisteeksi kuvanveistäjä Goa von Zweygbergkin hylkypuista rakentamaa Maria-alttaria. Sille levitetään oljista muistuttava pehmeä kultatyyny, jolle asetellaan pieniä kuvia ja patsaita Mariasta ja Jeesus-lapsesta.

— Meidän suurin juhlamme on myös Jeesuksen äidin, Marian juhla. On suurta sokeutta, että luterilaisessa kirkossa hänet suljetaan pois Kristuksesta, Pauli toteaa.

— Mariahan on jo itsessään alttari, koska hän kantoi Kristusta niin kuin alttari kantaa ehtoollisleipää, Anja Ghiselli jatkaa.

Pauli avaa vanhaa kristillistä ajattelua, jonka mukaan Kristus syntyy kolmella eri tavalla: aikojen alussa Isästä, kerran Mariasta noin vuonna 0 ja yhä uudelleen ihmisen sydämessä.

— On lohdullista ajatella, että Kristus syntyy meissä jatkuvasti, Taina Pajunen sanoo.

Pauli nyökyttelee.

— Kaikki amerikkalaistyyppinen puhe uskoontulosta vain kerran on yksipuolista ja liioiteltua. Suomessa pitäisi korostaa enemmän uskon jatkuvaa sykkimistä.

Siksikin on hyvä, että San Damianossa aletaan rakentaa joka joulu uusi seimi, Eeva oivaltaa.

— Se tukee ajatusta Kristuksen syntymisestä meidän sisällämme kerta toisensa jälkeen.

Tallihartaus ke 19.12. klo 18 San Damianon osuuskunnassa, Tuurintie 8, Porlammi. Lisätietoja www.sandamiano.fi.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.