Seitsemän vantaalaista on ehdolla Vuoden vapaaehtoiseksi
Vuoden vapaaehtoinen -palkinnon saajaksi on ehdolla yli 100 henkilöä lähes 60 paikkakunnalta. Nyt yleisö voi vaikuttaa ja äänestää marraskuun alkuun saakka omaa suosikkiaan. Ehdokkaiden joukossa on seitsemän vantaalaista: Ritva Elomaa, Jarno Eskelinen, Juha Järä, Riitta Kangas, Marja-Leena Nuora, Tanja Rantanen ja Nina Välisalo.
– Haluamme nostaa kampanjalla vapaaehtoistyön arvostusta. Odotimme noin viittäkymmentä ehdokasta palkinnon saajaksi, mutta lopullinen ehdokasmäärä oli yli kaksinkertainen. Palkinnolle oli siis selkeä tilaus, toteaa Kansalaisareenan toiminnanjohtaja Anitta Raitanen.
Vuoden vapaaehtoinen -ehdokkaisiin voi tutustua ja suosikkiaan äänestää kampanjan nettisivuilla. Äänestysaika päättyy 1.11., minkä jälkeen raati valitsee palkittavan kymmenen eniten ääniä saaneen ehdokkaan joukosta. Raadissa ovat mukana muun muassa Turun piispa Kaarlo Kalliala ja Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Reetta Meriläinen.
Vuoden vapaaehtoinen palkitaan 23.11. klo 12.30 vapaaehtoistoiminnan Menu-messuilla Helsingin Messukeskuksessa.
Jaa tämä artikkeli: