Seurakunnat tarjoavat nuorille kesätöitä hautausmailta
Olli Byman ja Hanna Aho olivat kesätöissä Ruskeasannan hautausmaalla vuonna 2006. Kuva Markku Mattila.

Olli Byman ja Hanna Aho olivat kesätöissä Ruskeasannan hautausmaalla vuonna 2006. Kuva Markku Mattila.

Seurakunnat tarjoavat nuorille kesätöitä hautausmailta

Vantaan seurakuntien hautausmaille palkataan kesäajaksi noin 35 kausityöntekijää. He hoitavat ja pitävät kunnossa hautausmaiden viheralueita ja niitä hautoja, joista on tehty hoitosopimus seurakunnan kanssa.

- Se on arvokasta työtä surevien omaisten ja hautausmaalla kävijöiden hyväksi. Heidän avullaan on mahdollista pitää hautausmaat kauniisti hoidettuina, sanoo hautaustoimen päällikkö Minna Aho.

- Nuoret saavat työkokemusta ja joillekin tämä on se ensimmäinen kesätyöpaikka.

Hautausmaille otetaan 16 vuotta täyttäneitä nuoria. Heiltä ei vaadita työkokemusta, mutta se katsotaan eduksi. Kesätyöntekijöiden ei ole pakko olla luterilaisen kirkon jäseniä.

Kausityöhön tarvitaan myös kolme kausityönjohtajaa ja kaksi puutarhuria, joiden on oltava 18 vuotta täyttäneitä. Heiltä edellytetään työkokemusta.

- Jonkin verran otetaan aina entisiä työntekijöitä, mutta uusia työntekijöitä on ollut viime vuosina noin 60 prosenttia valituista, kertoo Aho.

Pestit ovat 1–7 kuukauden mittaisia ja työt alkavat huhti–kesäkuussa sopimuksen mukaan.

Kesätöihin voi hakea osoitteessa vantaanseurakunnat.fi/tyopaikkoja. Hakuaika päättyy 28.2.

Jaa tämä artikkeli: