Seurakuntien talous yskii
Kirkolla on Helsingissä edessään taloudellisesti laihat vuodet. Ainakin mikäli uskomme hallintojohtaja Jussi Muhosta, ja miksemme uskoisi.
|
Myydäänkö Kallion kirkko? Helsingin seurakunnat ovat saaneet verotuloja pitkään lähes sata miljoonaa euroa vuodessa, mutta tulot näyttävät laskevan tulevina vuosina jopa 15 miljoonaa euroa. |
Helsingin seurakuntayhtymä on saanut vuoden ensimmäisten kuukausien aikana yllättävän niukasti verotuloja, noin viisi prosenttia vähemmän kuin edellisinä vuosina. Jos tahti jatkuu, verotulot ovat vuositasolla noin viisi miljoonaa edellisiä vuosia pienemmät.
Tämä johtuu ensisijaisesti yleisestä matalasuhdanteesta. Kun ihmisten tulot laskevat, laskevat myös heidän maksamansa verot. Toisaalta kirkosta on lähtenyt väkeä, joten veronmaksajiakin on vähemmän.
Toinen Helsingin seurakuntayhtymän tuloja pudottava tekijä on ensi vuoden alussa käyttöön otettava järjestelmä, jossa kirkko ei saa enää osuutta yhteisöveron tuotosta. Se korvataan valtion budjetista tulevalla määrärahalla, joka on tarkoitettu korvaamaan kirkon yhteiskunnallisia palveluksia, ennen muuta hautaustoimen hoitamista.
Korvaus jaetaan eri perustein kuin verotuotto, minkä seurauksena Helsingin tulot putoavat vertailuvuodesta riippuen 4–8 miljoonaa euroa.
Yhteensä tulot pienenevät lähes viisitoista prosenttia. Miten tästä selvitään? Paras vastaaja on hallintojohtaja Jussi Muhonen, joka tarttui Helsingin seurakuntayhtymän talouden peräsimeen helmikuun alussa.
Muhosen mielestä ainoa tapa selvitä tulojen pudotuksesta on tehdä vastaavia muutoksia myös menoihin. Tähänkin asti seurakunnat ovat joutuneet elämään tarkan euron elämää, rahat eivät ole tahtoneet riittää nykyisen henkilöstön palkkaukseen, kiinteistöjen ylläpitoon ja muihin toiminnan nielemiin kuluihin. Hallintojohtaja näkee tilanteen isona mahdollisuutena muuttaa toimintatapoja- ja kulttuuria.
– Helsingin seurakuntien onni on ollut ja on yhä, että taloutta on hoidettu hyvin. Hyvinä vuosina ei ole pistetty kaikkea menemään, joten yhtymällä on melko suuret säästöt ja sijoitusomaisuutena kiinteistöjä sekä rahavaroja. Niiden tuoton ansiosta on voitu rahoittaa laajaa toimintaa ja samalla pitää kirkollisveroprosenttia alhaisena. Tiukassa tilanteessa säästöt antavat sopeutumisaikaa. Tarvittavat muutokset voidaan tehdä asteittain useamman vuoden aikana. Loputtomasti emme voi tietenkään syödä säästöjä, vaan on sopeutettava menot tulojen tasalle.
Eniten seurakuntayhtymän menoista, yli puolet, koituu henkilöstökuluista. Toinen runsaasti varoja vievä erä ovat kiinteistöt. Muhosen mukaan säästötarvetta ei millään saada kurotuksi umpeen vähentämättä sekä henkilöstöä että kiinteistöjä.
– Käsitykseni on, ettei meidän kiperästä tilanteesta huolimatta tarvitse lähteä irtisanomisiin, toteaa Muhonen.
– Noin 1300 työntekijästämme noin 200 on yli 60 vuotiaita ja näin ollen tulossa eläkeikään lähivuosina. Emme tietenkään lähde siitä, ettei mitään vakansseja täytetä, mutta eläköityminen ja muu niin sanottu luonnollinen poistuma antaa meille sellaista pelivaraa, että viisaasti toimien voimme toteuttaa henkilöstön vähennystarpeen mahdollisimman kivuttomasti.
Kiinteistöistä luopuminen ei ole myöskään yksinkertaista. Suurin osa seurakuntien kiinteistöistä on paitsi toiminnallisesti välttämättömiä, myös kulttuurihistoriallisesti arvokkaita kirkkoja. Muhosen mukaan on silti tiheällä kammalla käytävä läpi myös kaikki seurakuntien toimintatilat, jotta löydettäisiin sellaiset, joista on mahdollista luopua. Tämä koskee pitkällä aikavälillä arviolta neljäsosaa kiinteistöistä.
Muhosen mielestä on tärkeää, ettei taloudellisia leikkauksia tehdä vain juustohöylämenetelmällä. On etsittävä myös rakenteellisia ratkaisuja ja mietittävä, mitä voidaan tehdä eri tavalla kun käytettävissä on vähemmän tuloja. Työntekijämäärän vähentyessä on entistä tärkeämpää, että osataan myös luopua vähemmän tärkeistä työmuodoista, ei tehdä päällekkäistä työtä ja suunnataan voimavarat sinne, missä seurakuntalaisia parhaiten ja laajimmin palvellaan.
Muhonen toivoo, että rakenteellisia ratkaisuja pohdittaisiin laajalla rintamalla. Hän kutsuu työhön mukaan seurakuntien luottamuselimiä, työntekijöitä ja riviseurakuntalaisia.
Yhteinen kirkkoneuvosto on jo pitänyt aiheesta iltakoulun yhdessä kirkkoherrojen kanssa. Tämän kuun lopulla yhteisen kirkkovaltuuston on tarkoitus pysähtyä aiheen ääreen ja piakkoin se tulee esille myös seurakuntaneuvostoissa ja työntekijäkokouksissa. Muhonen uskoo, että hyvällä yhteistyöllä ja yhteisvoimin tilanteesta selvitään ilman isompaa paniikkia ja kirkon työ Helsingissä voi jatkua uudistettuna entistä tehokkaampana ja vaikuttavampana.
Kirjoittaja on Helsingin seurakuntayhtymän viestintäjohtaja sekä Kirkko ja kaupungin päätoimittaja.
Jaa tämä artikkeli: