Heini Junkkaalalle hänen uusin näytelmänsä on henkilökohtaisin.
Siedettäviä ristiriitoja
Heini Junkkaalan näytelmässä kohtaavat uskonto ja perhe.
Marion on menossa naimisiin naisystävänsä kanssa. Hääaikeet kuitenkin katkeavat, kun Marion tulee uskoon ja kokee Jumalan kutsuvan häntä niin sanotusti eheytymään eli muuttumaan heteroksi. Marion liittyy konservatiiviseen Simeon-seurakuntaan, mikä järkyttää hänen luterilaisen kirkon pappina työskentelevää äitiään.
Näin alkaa tapahtumasarja, jossa toisistaan mittaa ottavat teologiset kysymykset ja ihmissuhteet ja kukin joutuu pohtimaan oman suvaitsevaisuutensa rajoja.
Kansallisteatterissa 26.3. ensi-iltansa saavan Kristuksen morsian -näytelmän teemat ovat näytelmäkirjailija, dramaturgi ja ohjaaja Heini Junkkaalalle omasta elämästä tuttuja. Hänelle Kristuksen morsian on ollut tähänastisista töistä vaativin ja henkilökohtaisin.
— Kristuksen morsian on ikään kuin sisäinen dialogini näyttämöllistettynä. Matka siihen, että pystyin kirjoittamaan tämän näytelmän, oli pitkä.
Naisen paikkaa etsimässä
Kristuksen morsiamen tarina sai alkunsa Heini Junkkaalan ollessa 13-vuotias teatterista ja jalkapallosta innostunut poikatyttö. Junkkaala kävi vanhempiensa kanssa viidennen herätysliikkeen tapahtumissa ja mietti, millaisen naisen Jumala hänestä haluaa ja millaiset tunteet ovat sallittuja.
— Mietin jalkapalloharrastuksen lopettamista ja ajattelin, että kasvatan pitkät hiukset. Tajusin poikkeavani normista. Tunsin olevani liian räväkkä ja hauskuutin ihmisiä, vaikka tuntui, että se rooli on varattu pojille. Ajattelin, että naisten pitäisi palvella miehiä ja olla hiljaisia.
Nyt 34-vuotiaana Heini Junkkaala ei ole ihan varma, miksi hänen kuvansa Jumalan tahdon mukaisesta naisesta oli sellainen kuin oli. Mitkä paineet tulivat sisältä, mitkä ulkoa? Oliko herätysliikkeessä todella jokin naisen malli, johon pyrittiin, vai oliko kyse yleisestä naisihanteesta, johon hän ei tuntenut sopivansa?
Naisen asema kristinuskossa ja se, millaisen seksuaalisuuden Jumala hyväksyy, herättävät Heini Junkkaalassa yhä ristiriitaisia ajatuksia.
— Raamattu on aina tuntunut patriarkaaliselta kirjalta. Nainen luotiin miehen kylkiluusta ja juuri nainen lankesi käärmeen houkutukseen. Keskeisten tarinoiden sankarit ja kaikki opetuslapset olivat miehiä, Junkkaala sanoo.
Joku toinen voisi sivuuttaa kysymykset sukupuolesta ja seksuaalisuudesta tai sanoa, etteivät ne ole kristinuskossa oleellisia, mutta naisen kanssa elävää Heini Junkkaalaa ne eivät jätä rauhaan.
— Minusta tässä ollaan Raamatun ytimessä. Koko Raamattu alkaa siitä, että luodaan kaksi erilaista sukupuolta. Läpi Raamatun kulkee punaisena lankana ajatus kahdesta eri sukupuolesta ja niiden erilaisista tehtävistä. Vanhassa testamentissa Jumalan ja luvatun kansan suhdetta verrataan miehen ja naisen suhteeseen, Uudessa testamentissa Kristuksen ja seurakunnan suhde rinnastetaan avioliittoon.
Ei hyviä eikä pahoja
Kirjoittaessaan Kristuksen morsianta Heini Junkkaala luki paljon kirjallisuutta, tutustui sukupuolirooleista ja homoseksuaalisuudesta käytyyn keskusteluun sekä haastatteli naispappeja ja heidän vastustajiaan.
— Ymmärrän kaikkia näytelmäni henkilöitä. Tässä ei ole hyviä ja pahoja, vaan erilaisia ihmisiä, jotka etsivät totuutta.
Yllätyksekseen Heini Junkkaala löysi itsestään niin homoaktivistin kuin fundamentalistikristitynkin piirteitä ja joutui miettimään, sulkevatko ne toisensa pois. On luonnollista ja helppoa luokitella ihmiset miehiksi ja naisiksi, homoiksi ja heteroiksi, konservatiiveiksi ja liberaaleiksi, vasemmistolaisiksi ja oikeistolaisiksi, mutta todellisuus on moniulotteisempi.
"Olen alkanut ymmärtää, että ristiriitainen
olo voi olla pysyvä ja hyväkin olotila."
Nykyaika suosii sloganeiksi ja ytimekkäiksi sitaateiksi sopivia mielipiteitä, mutta monessa asiassa on niin monta puolta, ettei niistä sellaisia synny.
— Olen alkanut ymmärtää, ettei kaikkia sisäisiä ristiriitoja voi ratkaista ja että ristiriitainen olo voi olla pysyvä ja hyväkin olotila, Junkkaala pohtii.
Päästääkseen eroon ihmisten lokeroinnista ja ymmärtääkseen paremmin erilaisia mielipiteitä on oltava valmis kuuntelemaan ja asettumaan hetkeksi toisen asemaan.
— Tätä näytelmää kirjoittaessani lähtökohtana oli, etten asettuisi kenenkään henkilöhahmon yläpuolelle. Jos tein jonkun kohdalla niin, se oli merkki siitä, että hahmoa oli vielä työstettävä.
Riittämättömyyttä ja turvallisuutta
Konservatiivisen Simeon-seurakunnan ja erilaisten teologisten näkemysten aiheuttamien jännitteiden kuvaus perheen sisällä saa väkisinkin miettimään, mikä näytelmässä kuvaa Heini Junkkaalan omaa elämää. Hänen isänsä Timo Junkkaala kun on viidennen herätysliikkeen keskeisiä hahmoja, teolo-gian tohtori ja Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja. Isä ja tytär ovat monista asioista eri mieltä, mutta välit ovat hyvät.
— Isä on ensimmäinen teologinen opettajani ja hänen kanssaan olen aina puhunut paljon, Heini Junkkaala kertoo.
Kuvaamalla konservatiivista Simeon-seurakuntaa Heini Junkkaala ei halua osoitella mitään uskonnollista yhteisöä kohti, eikä se kuvaa viidesläisyyttä.
— Haluan korostaa, etten ole mikään uskonnon uhri. Itsehän halusin mennä tilaisuuksiin, vaikka koinkin, etten täyttänyt normeja. Vanhempani eivät painostaneet mihinkään suuntaan. Veljeni eivät käyneet tilaisuuksissa, vain minä ja kaksoissiskoni.
Vaikka Heini Junkkaala koki lapsuuden ja nuoruuden hengellisissä tilaisuuksissa riittämättömyyttä, päällimmäisenä mieleen on jäänyt turvallisuuden tunne. Saman tunteen hän saavuttaa yhä lukiessaan Raamattua, laulaessaan virsiä tai istuessaan kirkon penkissä. Saman tunteen hän voi saavuttaa myös teatterissa, kun erilaiset ihmiset kokevat jotakin yhdessä ja palaavat taas arkeen, kenties hieman levollisempina ja ymmärtäväisempinä.
Kristuksen morsian 26.3. alkaen Kansallisteatterissa
Jaa tämä artikkeli: