null Siellä seassa

Siellä seassa

Ensi sunnuntai on 2. sunnuntai ennen paastonaikaa. Sen aihe on Jumalan sanan kylvö. Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 44:2–5, Jes. 5:1–7, 1. Kor. 1:20–25 ja Matt. 13:31–33.

Vielä hän esitti heille vertauksen: ”Taivasten valtakunta on kuin hapate. Kun nainen sekoitti sen kolmeen vakalliseen jauhoja, koko taikina happani.”

Matt. 13:33

Historiassa on hetkiä, jolloin itsensä kristityiksi määrittelevät ovat halunneet sulkea itsensä maallisen elämän ulko- ja yläpuolelle. Eikä ole tänäänkään tuntematon sellainen oikeassa olemiseen tukehtuva ja pystyyn pyhittynyt asenne, jossa keskeistä on selkeä rajalinja meidän ja niiden toisten välille. Samalla itselle otetaan Jumalan valtuudet päättää, kenelle jaetaan taivaspaikkoja ja ennen kaikkea kenelle ei.

Jeesuksen vertaukset ovat välillä vaikeasti tulkittavia ja monitasoisia. Toisaalta taas äärimmäisen yksinkertaisia ja pelkistettyjä, oman aikansa koti- ja maataloudesta napattuja.

Vertaus hapatteesta on hieno. Se kertoo, miten taivasten valtakunta leviää ihmisten keskuudessa. Ihmiseltä ihmiselle. Se muuttaa maailmaa peruuttamattomasti niin kuin hapate taikinaa. Ruumiillisen työn tekijöiden, aikansa uskon ammattilaisten halveksimien opetuslasten käsiin Jeesus jätti sanoman Jumalan holtittomasta armosta. Raadollisesta, erehtyvästä rupusakista tulee rakkauden vallankumouksen etujoukko.

Nyt viesti on meidän käsissämme. Ei hapatetta jätetä tiinuun kuivumaan, eikä suolaa hyllylle pölyyntymään. Eikä kristittyjen tehtävä ole eristäytyä maailmasta, käpertyä omaan erinomaisuuteen, vaan olla rohkeasti seassa, niin hapatteena kuin suolanakin. Siellä se on Jumalakin, pyhyyden ammattilainen arjen ja ihmisten keskellä.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.