”Ihmisen peruskysymys ei läheskään aina ole se, onko hän syyllinen ja miten hän saisi anteeksi. Nykyihminen kysyy, kelpaako ja riittääkö hän.”
Sinä kelpaat
Ristillä häväisty Kristus jakoi ihmisen häpeän.
Sovitusoppi on yksi kristinuskon keskeisistä opeista — ja oppi, jota monen nykyihmisen on vaikea ymmärtää. Miksi Jeesuksen piti kärsiä ja kuolla ristillä meidän syntiemme takia? Hankalaan kysymykseen ei ole yhtä virallista vastausta. Kautta kirkon historian on esitetty erilaisia tulkintoja siitä, mistä ristinkuolemassa oli kysymys ja miten se korjaa ihmisen ja Jumalan rikki menneen suhteen.
Sovitusoppi ei kuitenkaan ole pelkkää teologista spekulaatiota, vaan sillä on liittymäkohtia ihmisen minäkuvaan ja jumalasuhteeseen ja ihmisten keskinäisiin suhteisiin.
— Sovitusoppiin kytkeytyy ihmisen syvältä nouseva tarve ja toive elää sovussa. Kysymykset sovituksesta, sovinnosta ja anteeksiannosta saattavat avautua silloin, kun niiden tarve omassa elämässä on suuri, kun oman vajavuutensa ja synnin puristama ihminen tuntee olevansa vieraantunut Jumalasta, sanoo käytännöllisen teologian professori Paavo Kettunen Itä-Suomen yliopistosta.
Hänelle itselleen sovitusopin yleisinhimillisyys valkeni 1970-luvulla, jolloin hän oli stipendiaattina Saksassa.
— Meitä asui opiskelija-asuntolassa saman käytävän varrella 13 eri kansallisuuden edustajia. Tajusin, miten samanlaisia me pohjimmiltamme olimme. Jokainen meistä kaipasi saada elää rauhassa ja sovussa ja tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi.
Kristilliset opit eivät voi olla vain pään oppeja, vaan niiden olisi puhuteltava koko persoonaa. Paavo Kettunen huomauttaa, että jos tunnetaso ja tiedollinen taso ovat ristiriidassa, tunnetaso vahvempana voittaa.
Moni kokee vaikeaksi esimerkiksi sen, jos sovituksesta puhutaan veriuhrina tai jonkinlaisena oikeustoimena, jossa Jeesusta rangaistaan ihmisten puolesta. Kuinka Jumala, jonka pitäisi olla rakastava ja hyvä, voi vaatia tällaista?
— Kaikki sovitusopin mallit ovat ihmisen yrityksiä tehdä ymmärrettäväksi pelastushistorian suuria tapahtumia, ikään kuin katsoa Jumalasta päin, mistä voisi olla kysymys. Mallien määrä kertoo siitä, että tapahtumia on pohdittu monesta näkökulmasta. Teologit ovat hahmottaneet asiaa omasta taustastaan käsin. Esimerkiksi niin sanotun latinalaisen sovitusopin muotoiluun vaikuttanut Tertullianus oli oikeusoppinut, joten hän puhui sovituksesta juridiikan termeillä.
— Itse olen sielunhoidon tutkija, joten minulle läheisin ja puhuttelevin sovitusopin malleista on se, jossa keskeinen ajatus on hoidetuksi tuleminen. Siinä ajatellaan, että Jeesuksen ristinkuolema vaikuttaa ilmaisemalla ihmisille Jumalan rakkauden.
Kettunen sanoo vierastavansa ajatusta, että Jumala vaatisi väkivaltaa ja verenvuodatusta, ja Jeesus olisi siksi uhrattu ihmisten puolesta.
— Toisaalta uhri voidaan ymmärtää myös rakkauden näkökulmasta: Jumala ei vaadi uhria, vaan joutuu itse uhriksi, ihmisten väärinteon kohteeksi. Ei Jumala tarvitse uhria. Pikemminkin hän on ihmisen taakan kantaja. Ihminen voi kokea, ettei hän ole yksin elämän kurimuksessa, vaan Jumala on hänen mukanaan.
Jos sovitus käsitetään kapeasti niin, että siinä on kyse syyllisyydestä, tekojen hyvittämisestä ja anteeksisaamisesta, se saattaa Paavo Kettusen mukaan jäädä monelle nykyihmiselle vieraaksi.
— Ihmisen peruskysymys ei läheskään aina ole se, onko hän syyllinen ja miten hän saisi anteeksi. Nykyihminen kysyy, kelpaako ja riittääkö hän.
Kun Kettunen aikoinaan tutki rippiä, hän havaitsi, että ripittäytyneistä monet eivät tulleet synninpäästöllä autetuiksi. Heidän ongelmansa ei ollutkaan syyllisyys, vaan häpeä. Syyllisyyden ja häpeän olennainen ero on se, että syyllisyys liittyy yksittäisiin tekoihin, häpeä sen sijaan on olemuksellista ja koskee koko itseä.
Parhaillaan Kettunen tutkii suomalaisten hengellistä häpeää. Tutkimusaineistona hänellä on suomalaisten kirjoittamia kirjeitä, joissa kerrotaan häpeästä.
— Yllättävän monet häpeästä kärsivät kertovat olleensa ei-toivottuja lapsia, monet naisista kokivat olleensa väärää sukupuolta. Häpeä voi olla niin kokonaisvaltaista, että ihminen kokee, ettei hänellä ole olemassaolon oikeutta. Joskus varjo lankeaa niin kauas, että täyttäessään pyöreitä vuosia ihminen miettii, voiko hän edes juhlia syntymäpäiviään.
Tällä tavoin itsensä arvottomaksi kokevaa ei Kettusen mukaan auta anteeksianto. Hänhän ikään kuin pyytelee anteeksi koko olemassa-oloaan. Silloin anteeksiantoon sisältyisi julma piiloviesti: saat anteeksi, että olet olemassa.
Niinpä samalla tavalla kuin Kettunen erottaa syyllisyyden ja häpeän, hän haluaa tehdä eron anteeksiannon ja armon välille. Kuten syyllisyys, anteeksiantokin liittyy tekoihin. Armo taas on käsitteenä laajempi. Siinä ihminen tulee otetuksi vastaan kokonaisena, sellaisena kuin on.
— Häpeää kantava tarvitsee kokemusta omasta arvokkuudestaan — käytetäänpä siitä sitten sanaa armo, rakkaus tai hyväksyntä.
Kokemus kelpaamisesta syntyy hyväksyvän vuorovaikutuksen kautta ja vaatii aikaa. Siksi Kettunen kaipaisi kirkkoon enemmän olemisen kuin tekemisen teologiaa. Olemisen teologiaan kuuluisi ihmisten kohtaaminen omana itsenään ja se voisi toteutua niinkin pienissä asioissa kuin kirkkokahveilla.
Itsensä kelvottomaksi kokevalle saattaisi olla apua sovitusopin uudenlaisesta tulkinnasta. Paavo Kettunen haluaisi tuoda perinteisten sovitusopin mallien rinnalle mallin, jossa jumalayhteyden rikkojaksi nähtäisiin ihmisen häpeä.
— Häpeävä ihminen kokee Jumalan vartioivan, paljastavan ja nöyryyttävän. Hänen suhteensa Jumalaan on mennyt rikki, eikä enää ole sellainen, johon ihminen alun perin on luotu: vastavuoroinen ja hyväksyvän rakkauden täyttämä.
Silti ihmisen ei tarvitse jäädä häpeäänsä yksin. Kettusen mukaan ristillä häpeän kokenut Kristus voi luoda yhteyden ihmisen ja Jumalan välille.
— Ristiinnaulitseminenhan oli häpäisemistä, risti oli häpeän merkki. Jeesus jäi ristillä yksin. "Miksi minut hylkäsit?" on häpeästä kärsivän perustunne, Kettunen muistuttaa.
Häväisty Jumala on Kettusen mukaan ihmisen ystävä, joka asettuu tämän rinnalle. Häpeän teologia ei keskity Kristuksen syyttömyyteen vaan siihen, että hän jakoi ihmisen tappion, epäonnistumisen ja häpeän eli oli yksi meistä.
— Kun Jeesus ristillä sanoi ryövärille "olet minun kanssani paratiisissa", hän ei antanut anteeksi, vaan paljon enemmän. Hän otti vastaan koko kelvottoman ihmisen.
Uhri vai ystävä?
Miten Jeesuksen ristinkuolema saa aikaan sovinnon Jumalan ja häntä vastaan rikkoneen, syntisen ihmisen välillä? Tai miten se palauttaa kadotetun eheyden ja korjaa rikki menneet suhteet?
Kirkon historiassa ei ole koskaan ollut yhtä yhteisesti hyväksyttyä sovitusoppia, vaan aina on elänyt rinnakkain ja limittäin erilaisia malleja ja tulkintoja, joissa yritetään ymmärtää ristinkuoleman merkitys.
Siitä kuitenkin on oltu yhtä mieltä, että aloite sovintoon on aina Jumalalla: sovitus on lahja, joka perustuu Jumalan armoon. Jeesus näyttää sovitustapahtumassa sekä jumalalliset että inhimilliset kasvonsa. Jumalana hän pystyy tuottamaan sovituksen ja ihmisenä edustamaan koko synninalaista ihmiskuntaa.
Jeesuksen sovitustekoa on tulkittu muun muassa seuraavilla tavoilla: vapauttaja, tuomittu, uhri, terapeutti ja ystävä.
Lähteenä on käytetty Joensuussa
23.–24.2. pidetyn Sovituksesta sovintoon -symposiumin alustuksia.
1. Vapauttaja
Klassinen sovitusoppi on malleista varhaisin. Sen mukaan Jeesus voitti kuolemallaan pahan ja lunasti ihmisen ja koko maailman vapaaksi niin sanottujen turmiovaltojen eli synnin, kuoleman ja perkeleen orjuudesta.
2. Tuomittu
Latinalaisessa sovitus-opissa sovituksesta puhutaan juridisilla termeillä syyllisyys, hyvitys ja anteeksianto. Jeesus on syytön sijaiskärsijä, joka ristillä suorittaa rangaistuksen ihmiskunnan rikkomuksista ja hyvittää ne.
3. Uhri
Jeesus voidaan nähdä myös uhrina tai syntipukkina, jonka kuoleman tarkoitus oli lepyttää loukattu Jumala.
4. Esikuva ja terapeutti
Subjektiivisen sovitusopin mukaan ristinkuoleman motiivina on ihmisten vastarakkauden herättäminen. Jeesus paljastaa Jumalan todellisen mielenlaadun ja korjaa ihmisten virheelliset käsitykset Jumalasta. Samalla hän antaa mallin, jota seurata. Tai Jeesus on ikään kuin parantaja, joka eheyttää synnistä kärsivän, rikkinäisen ihmisen.
5. Ystävä
Jeesuksen voidaan ajatella olevan kuin ystävä tai isoveli, joka auttaa ihmisiä korvaamaan heidän aiheuttamansa vahingon ja korjaa näin ihmisen ja Jumalan välisen suhteen.
Jaa tämä artikkeli: