Sipuli opettaa
Haluaisin kuoria itseni kerros kerrokselta. Josko näkyviin tulisi se, mitä pelkoni ja kyynisyyteni alla piilottelen. Yhtä lailla epävarmuus kuin paremmin tietäminen kasvattavat minuun kuorta. Kilpeni takana kummastelen, miksi kukaan ei huomaa ja taasko minut jätetään ulkopuolelle.
Ensin riisuisin sen, mikä helpoimmin lähtee: etukäteen huolehtimisen turhan vaivan, itseni ylikriittisen soimaamisen ja toisen arvostelemisen, josta ei elämä kummemmaksi muutu.
Paljon kovemmassa ovat ennakkoluuloni. Ne estävät minua katsomasta elämää sellaisena kuin se on. Kuvittelen muiden näkevän väärin ja toimivan totuudesta piittaamatta. Pidän kaikille parhaana sitä, mikä minulle itselleni on tuttua ja luonnollista.
Peloistani kuorisin ne, jotka hidastavat matkaa. Mikä ihmeen syy ihmisellä olla kaiken aikaa varuillaan, Jumalan maailmassa! Muutaman kuluttamaan jääneen surun kuorisin samoin tein. Katkeruuden kaapisin viimeistä rihmaansa myöten.
Lopulta olisi jäljellä pelkkä ydin. Paljaana se aistisi kylmän ja lämpimän, pehmeän ja kovan.
Varo, sanoisi joku. Älä kerro, kuka pohjimmiltasi olet, koska sitä voidaan käyttää sinua vastaan.
Mikä hullu ajatus. Ikään kuin kuoreni takana olisin oikeasti näkymättömissä muilta. Puolustautumiseni sokaisee vain minut itseni. Vastaväitteet ja vaatimukset vaikenevat vasta, kun olen toisen kanssa vereslihalla, suojaa vailla.
Jaa tämä artikkeli: