Henrika Laxille maalaaminen on hidasta työtä.
Sisäiset kuvat
Rukoilla voi vaikka maalaamalla tai laulamalla.
Rukouslaulu on pitkiä ääniä ja yksinkertaisia, levollisia melodioita, joita laulaessa koko ruumis tuntuu soivan. Entä miltä tuntuisi ja näyttäisi maalattu rukous? Miltä tahansa, mutta ainakin rukoilijalta itseltään, selviää kuvataiteilija Henrika Laxin kanssa keskustellessa
Hän ja Vox Silentii yhtyeessä rukouslauluja laulava musiikkipedagogi Hilkka-Liisa Vuori ovat yhdessä tehneet kirjan, jossa ohjataan hiljentymään ja lepäämään ääntä ja kuvaa tuottamalla. A ja O — luominen äänenä ja kuvina -kirja (Sahlgrenin kustannusliike 2009) syntyi Laxin mukaan käytännön myötä. Molemmat kirjan tekijät vetävät oman alansa kursseja ja ovat huomanneet, että ihmiset kaipaavat sellaista tekemisen tapaa, jossa ei tähdätä suoritukseen.
— Tekemisen pitäisi lähteä ihmisen sisältä. Suorittamisen sijasta korostamme lapsenomaista uteliaisuutta, leikkiä ja hiljentymistä, Henrika Lax sanoo.
Peili
Luovuus ei ole vain taiteilijoiden ominaisuus tai yksinoikeus. Henrika Laxin mielestä luovuudessa on kyse siitä, että ihminen pääsee kosketukseen oman sisäisyytensä kanssa, lähelle itseään.
— Maalaaminen tai laulaminen on peili, joka näyttää, kuka minä tänään olen ja missä tilassa olen. Siihen kuuluu ihmetys ja vastaanottaminen. On ihan yhtä arvokasta huomata, että olen niin väsynyt, ettei tekeminen suju, kuin että tekeminen tuntuu hyvältä ja helpolta. Otan vastaan sen, mikä tulee tänään, annan sen olla ja hiljennyn.
Lax huomauttaa, että luovuus on matka, joka ei ikinä lopu. Vaikka laulaisi vain yhtä vokaalia, se ei ole koskaan samanlaista.
— Ja mitä pitempään jotakin asiaa tekee, sitä enemmän tekeminen heijastaa minää. Itse esimerkiksi tiedän olevani stressaantunut silloin, jos en laulaessani kuule yläsäveliä, Lax kertoo.
Hän on laulanut rukouslaulua vuodesta 2003 alkaen. Koulun musiikinopetus jätti hänet aikoinaan kylmäksi. Samalla hän kuitenkin tunsi kaipausta musiikin pariin ja mietti, että "muurin takana täytyy olla jotakin ihanaa". Se ihana avautui aikuisena rukouslaulun kurssilla.
"Halusin tehdä moderneja ikoneja, ikkunoita ihmisen
sisäisyyteen."
Lax kertoo, että A ja O -kirjaa tehdessä ääni, kuva ja kirjoittaminen menivät lomittain ja olivat vuoropuhelussa keskenään. Kirjan kuvat ovat eräänlaisia kuvameditaatioita, jotka ovat syntyneet intuitiivisesti maalaushetkellä. Pelkistetty värimaailma ja tekniikka oli suunniteltu etukäteen, mutta yksittäiset kuvat syntyivät niin, että Lax maalasi niitä samalla, kun hän lauloi Hilkka-Liisa Vuoren kanssa.
Lukija voi tehdä samoin. Kirjan mukana on levy, jolla Vox Silentii laulaa ääniharjoituksia. Niitä voi laulaa mukana tai niitä kuunnellessaan voi tehdä kuvaa. Kuvameditaatioon ei tarvita hienoja varusteita. Riittää että on alusta — paperi, pahvia tai puuta — ja joku väline, vaikka lyijykynä.
Opettaessaan Lax on huomannut, että kaikille heittäytyminen kuvan tekemiseen ei ole helppoa. Niinpä myös kuvameditaatiota kokeillessa saattaa tulla muuri vastaan.
— Jonkun on saattanut kouluopetus lukita, eikä tekemisestä tule mitään. Joku toinen saattaa huomata, että tekeminen on pelottavaa, joku puolestaan, ettei pääse eroon totutuista tavoista tehdä.
Kuva
A ja O -kirjan kuvista välittyvä vapauden vaikutelma on Henrika Laxin mukaan osittain väärä. Spontaanien kuvien taustalla on paljon suunnittelua ja ajattelua, ja kirjaan on valittu monien kuvien joukosta juuri tietyt. Prosessissa oli paljon samaa kuin taidenäyttelyn tekemisessä.
— Halusin tehdä eräänlaisia moderneja ikoneja, ikkunoita ihmisen sisäisyyteen. Yritin etsiä muotoa, joka vastaisi nykyihmisen tarpeisiin. Näitä voi katsoa uskonnollisina kuvina, mutta myös taiteena.
Kuvan tekeminen on Laxille analyysin ja intuition vuoropuhelua: tekemisen lähtökohtien täsmentämistä ja tekemiseen heittäytymistä.
— Monilla on sellainen käsitys, että ensin taiteilijalla on joku idea ja sitten hän vain toteuttaa sen. Ei se niin mene. Voi toki olla joku mielikuva, mutta usein lopputulos on jotakin ihan muuta. Prosessia voi ohjata jonkin verran, mutta koskaan ei tarkkaan tiedä, mihin se vie.
— Tekovaiheessa ei enää mietitä. Silloin vain otetaan kuva vastaan. Usein tehdessä saattaa olla sellainen tunne, että tästä ei tule mitään. Sillä tunteella ei kuitenkaan ole välttämättä mitään tekemistä itse kuvan kanssa.
Rukous
Maalaaminen on hidasta. Joku teos voi odottaa syntymistään vuosia, joku teema palata uudestaan vuosien jälkeen.
— Se sopii minulle, koska inhoan stressiä ja kiirettä. Luulen, että ihminen on syvimmältä olemukseltaan hirveän hidas, Henrika Lax sanoo.
Hän lisää, että monelle pysähtyminen ja hidastaminen on vaikeaa. Siihen ei suostu ennen kuin seinä tulee vastaan.
— Jokaisella on asioita, joita hän haluaa paeta. Ja tässä ajassa on helppoa elää pysähtymättä. Meillä ei enää ole sellaista tahoa, joka hoitaisi ihmisen sisäisyyttä ja auttaisi ihmistä pääsemään kosketuksiin itsensä kanssa. Ennen kirkko ja uskonnot ylipäänsä ovat hoitaneet sitä tehtävää. Nyt siitä vastaavat lähinnä erilaiset hoitomuodot ja terapiat.
Lax kertoo, että yksi syy A ja O -kirjan tekemiseen oli halu elvyttää vanhaa kristillistä kulttuuriperintöä ja ohjata nykyihmisiä tutustumaan alkukirkon kokonaisvaltaisempaan meditaatioon. Harva tuntuu tietävän kristillisen perinteen aarteista, meditaation käsite yhdistetään yleensä idän uskontoihin tai New Ageen.
Mikä sitten tekee maalaamisesta meditaatiota? Lax sanoo, että rukous ja hengellisyys eivät ylipäänsä ole arjesta erillään, vaan hengellisyys on läsnä kaikessa.
— Rukous ei ole oma eristynyt maailmansa, vaan arkinen asia. Riittää, että on tahto rukoilla.
— Kyse on oman luovuutensa kanssa kosketuksiin pääsemisestä. Meidät on luotu luoviksi. Jos ihminen on lähellä itseään, hän on lähellä Jumalaa. Ja päinvastoin.
Vox Silentii laulaa ke 17.2. Pyhän Annan
lastenkirkossa: klo 19.30 rukouslaulumietiskely,
klo 20 tuhkakeskiviikon messu.
Jaa tämä artikkeli: