Perpetua oli todellinen marttyyriäiti.
Sivuosassa nainen
Naiset olivat varhaiskirkon ja 1500-luvun reformaation tärkeitä mutta tuntemattomia taustavaikuttajia.
Ilman naisia kristinusko tuskin olisi ensimmäisten vuosisatojen aikana levinnyt niin nopeasti ja tehokkaasti. Vaikka kirkon teologiset oppineet, piispat ja papit olivat miehiä, perheissä ja naapurustoissa kristillisen sanoman välittämisestä huolehtivat usein äidit ja isoäidit. Naiset myös emännöivät kodeissaan kristittyjen kokoontumisia ennen kuin varsinaisia kirkkoja oli rakennettu.
Rooman valtakunnassa naisten paikka oli kotona ja tärkein tehtävä jälkeläisten synnyttäminen ja kasvattaminen. Monet rikkaat ja yläluokkaiset naiset toimivat kuitenkin aktiivisesti myös kodin ulkopuolella.
Kristinusko muutti naisten asemaa sikäli, että sen mukaan nainen ja mies olivat Jumalan edessä yhdenvertaisia. He osallistuivat samoihin seurakunnan kokouksiin ja saivat samanlaista opetusta. Heiltä myös edellytettiin samanlaista moraalia ja käytöstä. Niinpä kun Rooman valtakunnassa vainottiin kristittyjä, myös naiset todistivat julkisesti uskostaan eivätkä pelänneet marttyyrikuolemaa.
Kun asketismi alkoi levitä kristittyjen piirissä muoti-ilmiön tavoin, monet naiset huomasivat tilaisuutensa tulleen. Heille tarjoutui mahdollisuus vapautua perheen velvoitteista ja omistautua hengelliselle elämälle, opiskelulle ja lähimmäisten palvelemiselle.
Naisia oli myös niiden kristittyjen joukossa, jotka uskonelämäänsä syventääkseen lähtivät pitkille ja vaivalloisille pyhiinvaellusmatkoille Raamatun kertomusten tapahtumapaikoille tai marttyyrien haudoille.
Nunnista pappiloiden emänniksi
1500-luvun reformaatio esitetään yleensä rohkeiden ja asiastaan ja uskostaan varmojen miesten tarinana, jonka suurimpia sankareita ovat Martti Luther ja Jean Calvin. Ilman naisten käytännön työtä se olisi kuitenkin jäänyt vain pappien ja oppineiden liikkeeksi.
Uuden uskon levittämiseen tarvittiin perheenemäntiä ja papinrouvia yhtä lailla kuin vaikutusvaltaisia aatelisnaisia, jotka olivat innoissaan asiastaan. Omistautuneita naisia ei kuitenkaan juuri nähty opettamassa tai saarnaamassa, vaan reformaattoreiden julistamasta niin kutsutusta yleisen pappeuden periaatteesta huolimatta äänessä olivat vain miehet.
Reilun tuhannen vuoden ajan naisilla oli ollut mahdollisuus toteuttaa kutsumustaan ja omistautua hengelliselle elämälle luostareissa. Ne tarjosivat naisille myös tilaisuuden opiskella ja kehittää kykyjään. Kun reformaatio sulki alueiltaan luostarit, naisilta vietiin tämä mahdollisuus palvella kirkkoa.
Ei siis ihme, että läheskään kaikki nunnat eivät ottaneet uudistusta ilolla vastaan. Entisille, ”vapautetuille” nunnille jäi käytännössä vain yksi vaihtoehto: avioliitto. Samalla alettiin korostaa sitä, että avioliitto ja äitiys ovat naisen pyhä kutsumus. Nainen siis palvelee Jumalaa arkisessa aherruksessaan, mutta kodin ulkopuolella hänellä ei ole uskonnollista roolia.
Monista entisistä nunnista tuli päteviä pappilan emäntiä, sillä reformaattorit olivat kumonneet myös vaatimuksen pappien selibaatista. Pappien vaimoista tuli kristillisen elämän esikuvia muille naisille.
Uudella opilla oli vaikutusta myös naisten päivittäiseen hartauselämään. Neitsyt Maria ja naispyhimykset, joilta naiset olivat tottuneet pyytämään apua, eivät enää kelvanneet rukousten kohteeksi. Jeesus sai hoitaa myös synnytyksen vaivat ja äidin huolet.
Hiukset kiinni kuolemaan
Pohjois-Afrikassa elänyt Perpetua oli ylhäistä sukua, nuori rouva ja pienen lapsen äiti. Hänet vangittiin keisari Septimius Severuksen vainoissa 200-luvun alussa yhdessä orjattarensa Felicitaksen, pikkuveljensä Saturuksen ja muutaman muun kasteoppilaan kanssa. Perpetua oli joukon johtaja ja äänitorvi.
Perpetuan tarina on säilynyt jälkipolville marttyyrikertomuksessa, josta osan hän on ilmeisesti itse kirjoittanut. Hän kertoo esimerkiksi kokemuksistaan vankilassa ja tuntee huolta vauvastaan, jonka on joutunut jättämään. Hän myös haluaa hiuspinnin joutuessaan areenalle villipetojen eteen — ei turhamaisuuttaan vaan siksi, ettei näyttäisi hiukset auki revittyinä surevalta.
Vankilassa ollessaan Perpetua näki kolme näkyä, jotka rohkaisivat häntä ja hänen seuralaisiaan tulevaan marttyyrikuolemaan. Kuolemantuomio pantiin toimeen amfiteatterissa, jossa he joutuivat taistelemaan villiä lehmää vastaan. Perpetua surmattiin lopulta miekalla.
Hartautta haudassa
Askeettisen innostuksen myötä monet varhaiset kristityt vetäytyivät Egyptin, Palestiinan ja Syyrian erämaihin voidakseen keskittyä hengelliseen elämään. Osa eli yksin, osa pienissä yhteisöissä. Naisia ei joukossa ollut kovin monta. Tunnetuin heistä on Amma Syncletica — arvonimi amma tarkoittaa hengellistä äitiä.
Amma Syncletica eli 400-luvun alkupuolella. Jo nuorena tyttönä hän kieltäytyi avioliitosta ja omistautui rukoukselle. Vanhempiensa kuoltua hän antoi pois omaisuutensa, leikkasi hiuksensa ja pukeutui yksinkertaisiin vaatteisiin. Sitten hän yhdessä sokean sisarensa kanssa muutti asumaan erään sukulaisen hautaan.
Vähitellen Syncletican ympärille kerääntyi muitakin naisaskeetteja. Syncletica toimi yhteisön hengellisenä äitinä. Opetuksissaan hän käsitteli muun muassa syntien voittamista ja kristityn kutsumusta. ”On mahdollista olla mieleltään erakko, vaikka asuu ruuhkassa ihmisten keskellä, ja on myös mahdollista, että erakon ajatukset täyttää ruuhka”, kerrotaan Syncletican sanoneen.
Radikaali kuningatar
Margareeta (1492–1549) oli Ranskan kuninkaan Frans I:n sisar ja toisen avioliittonsa myötä Navarran kuningatar. Hänet tunnettiin oppineena ja avarakatseisena naisena, joka tuki taiteita ja erilaisia uusia aatevirtauksia.
Yksi Margareetan suojelemista liikkeistä oli reformaatio, joka tuskin olisi edennyt Ranskassa ilman hänen tukeaan. Hän myös pelasti monen vainotun protestantin hengen.
Itse Margareeta pysyi katolilaisena, mutta kasvatti tyttärensä Jeanne d’Albretin evankeliseen uskoon. Tyttärestä tulikin avoimesti kalvinisti.
Margareeta kirjoitti paljon. Ensimmäisessä julkaistussa runossaan Syntisen sielun peili hän esitti teologisen kannanottonsa, joka herätti pahennusta katolisen kirkon piirissä. Kirjeenvaihdossaan naisten kanssa hän otti hengellisen äidin roolin. Hänen kuolemansa jälkeen julkaistu Heptameron oli oman aikansa kohukirja: se sisälsi yksityiskohtaisia kuvauksia tapauksista, joissa papit olivat hyväksikäyttäneet naisia.
Ansiokas naiseksi
Marcella eli Roomassa 300- ja 400-luvun vaihteessa. Tuolloin Roomassa oli ryhmä aristokraattisia naisaskeetikkoja, ja Marcella vanhimpana oli muille esikuva. Hän perusti omaan palatsiinsa Rooman ensimmäisen naisten askeettiyhteisön.
Marcella osasi hyvin Raamatun alkukieliä hepreaa ja kreikkaa ja oli perehtynyt teologisiin kysymyksiin. Yksi aikansa tunnetuimmista teologeista, Hieronymus, kuului Marcellan ystäväpiiriin ja ohjasi Marcellan kotona kokoontunutta naisten opintopiiriä. Hieronymus oli vaikuttunut Marcellan kyvyistä, ja katsoi asiakseen puolustella kehujaan näin: ”En mittaa ansiokkuutta sukupuolen vaan mielenlaadun mukaan”.
Marcella käytti vaikutusvaltaansa ja asiantuntemustaan myös osallistuessaan aikansa teologisiin kiistoihin. Hän vastusti Origeneen teologiaa, johon kuului muun muassa ajatus kaikkien luotujen pelastumisesta. Aktiivisuudellaan Marcella saikin paavin vakuuttuneeksi Origeneen harhaoppisuudesta.
Melkein papin töissä
Katharina Schütz Zell (1498–1562) käytti itsestään nimitystä kirkkoäiti. Hänellä ei ollut omia lapsia, mutta kylläkin kutsumus huolehtia kirkosta ja sen jäsenistä. Niinpä hän piti itseään pappismiehensä Mathias Zellin tasavertaisena työtoverina eikä epäröinyt toimia kodin ulkopuolella.
Erityisesti hän omistautui diakonialle ja sielunhoidolle. Hän vieraili sairaiden, vankien ja kuolevien luona.
Katharina oli kotikaupungissaan Strasbourgissa tunnettu uskonnollisen suvaitsevaisuuden puolestapuhuja, joka pyrki rakentamaan yhteyksiä reformaation eri suuntausten välille. Hän oli kirjeenvaihdossa monien reformaattoreiden kanssa ja kestitsi heitä kotonaan.
Katharina oli aikansa tuotteliain protestanttinen naiskirjailija. Hän kirjoitti muun muassa teologisia pamfletteja sekä opetus- ja hartaustekstejä ja toimitti virsikirjan. Katharinan teologia nousi hänen omista kokemuksistaan: hän käsitteli virsirunoissaan naisten elämää, nosti teksteissään esiin Raamatun naisia ja puhui Jumalan äidinrakkaudesta.
Kun Mathias Zell vuonna 1548 kuoli, Katharina teki jotakin ennenkuulumatonta ja piti miehensä hautajaistilaisuudessa pitkän puheen. Vielä enemmän kohua herätti se, kun hän vähän ennen kuolemaansa vuonna 1562 toimitti papin roolissa ystävänsä hautajaiset, koska kaupungin papit olivat kieltäytyneet hautaamasta harhaoppiseksi tuomittua naista.
Kätevä emäntä
Reformaation naisista tunnetuin on eittämättä Katharina von Bora, joka oli Martti Lutherin puoliso. Hän syntyi vuonna 1499 aateliseen perheeseen. Katharinan luostarielämä alkoi jo 5–6-vuotiaana ja jatkui parikymmentä vuotta.
Huhtikuussa 1523 Katharina pakeni Marienthronin luostarista yhdessä 11 muun nunnan kanssa. Suunnitelman takana oli Luther, joka koki myös velvollisuudekseen järjestää naiset nopeasti naimisiin. Lutherilla itsellään ei enää yli nelikymppisenä ollut avioitumissuunnitelmia, ja Katharinan puolestaan kerrotaan torjuneen useampiakin kosijoita. Silti nämä kaksi päätyivät naimisiin.
Katharinan ja Lutherin avioliitto oli onnellinen. Katharinalla oli valta ja vastuu huolehtia perheen taloudesta ja kaikista käytännön asioista. Luther itse oli sekä epäkäytännöllinen että usein poissa kotoa.
Katharina synnytti kuusi lasta, joista yksi tytär kuoli vauvana ja toinen 13-vuotiaana. Lisäksi perheessä oli huollettavina sukulaisten lapsia ja orpoja. Lutherit majoittivat kotonaan Wittenbergissä myös opiskelijoita. Ruokapöydässä istui säännöllisesti kolme–neljäkymmentä henkeä. Muiden töidensä ohella Katharina hoiti puutarhaa, valmisti olutta ja kalasti.
Luther kuoli vuonna 1546 ja Katharina jäi kamppailemaan paitsi surunsa myös rahahuolten ja sairauksien kanssa. Hän joutui taistelemaan saadakseen pitää Lutherin hänelle testamentissaan määräämän omaisuuden ja lastensa holhoojuuden.
Vuonna 1552 Katharina oli pakenemassa ruton kiusaamasta Wittenbergistä, kun hän putosi hevosvankkureilta ja loukkasi itsensä. Hän kuoli 53-vuotiaana joulukuussa 1552.
Lähteet
Anni Maria Laato: Matres ecclesiae — kirkkoäidit.
Perussanoma 2011.
Kirsi Stjerna: Reformaation naisia. Kirjapaja 2011.
Jaa tämä artikkeli: