Soili Pohjalainen ehti jo luulla, ettei hänen romaaniaan kukaan julkaise. Nyt Käyttövehkeitä-kirja on kuitenkin saanut hyvän vastaanoton. Kuva: Hans v. Schantz.
Soili Pohjalainen on kaupan kasvattama esikoiskirjailija
Soili Pohjalainen oppi vanhempiensa kaupassa elämää ja työntekoa. Esikoisromaani "Käyttövehkeitä" kertoo autokauppiaan tyttärestä.
Kun Soili Pohjalainen sanoo tehneensä asioita väärässä järjestyksessä, hän viittaa oman elämänsä aikatauluihin. Ylioppilaaksi päästyään hän halusi ja sai perheen. Nyt tyttäret ovat 15- ja 12-vuotiaita.
– Lasteni syntymän jälkeen olen ollut valtaosan ajasta enemmän tai vähemmän kotiäitinä. Olen opiskellut ja tehnyt työtä siinä rinnalla, Pohjalainen kertoo.
Pohjalainen haaveili jo lapsena kirjailijan urasta. Hän suoritti kirjoittamisen perusopinnot etäopintoina Oriveden opiston kautta ja valmistui maisteriksi Jyväskylän yliopistosta. Kirjoittamisopintojensa välissä hän suoritti kulttuurintuottajan tutkinnon ruotsinkielisessä ammattikorkeakoulussa.
Graduun kuului tieteellinen ja taiteellinen osa. Jälkimmäinen osa on yksi Käyttövehkeitä-romaanin varhainen versio. Opintojen kirjailija-ohjaaja Maritta Lintunen vihjasi, että kirjailija Mari Mörö voisi auttaa kirjoitusprosessissa eteenpäin.
– Marista tulikin romaanini kätilö. Kävin hänen ohjaamansa kurssin ja hän auttoi minua myös yksityisesti. Hänen dramaturgian tajunsa ansiosta sain rakennetta romaaniini. Hän auttoi löytämään tarinan ja opasti, miten sen saa raaputettua esiin.
Kaupassa näkyi yhteiskunnan kirjo
Moni esikoiskirja on enemmän tai vähemmän omaelämänkerrallinen. Kuinka on Käyttövehkeitä-romaanin laita – etenkin kun kertomus etenee ensimmäisessä persoonassa?
– Ensimmäinen persoona tuntui omalta. Eri kirjoitusvaiheissa olen kokeillut muutakin. Päähenkilön Saanan perhe on erilainen kuin omani. Minulla on pikkuveli, ei isoaveljeä, eivätkä minun vanhempani ole eronneet, Pohjalainen listaa.
Yhteistäkin on. Kirjailija ja päähenkilö kuuluvat samaan sukupolveen. Molemmat ovat eläneet lapsuuttaan ja nuoruuttaan 1980- ja 1990-luvulla. Saanan kotiseutu muistuttaa Korson ja Keravan seutuja, joilla kirjailija on kasvanut.
– Tietysti on asioita, joita ei voi keksiä kirjoituspöydän äärellä. Mukana on paljon sellaista, mitä olen nähnyt, kuullut, kokenut, varastanut ja värittänyt.
– Kirjassa Saanan isoveli on kadonnut. Mieheni isoveli kuoli ulkomaanmatkalla hieman ennen kuin olisi täyttänyt 18 vuotta. Mieheni ei käynyt katsomassa ruumista. Nuorena hän mietti toisinaan, entä jos veli olisikin vain seikkailemassa ja yllättäisi joskus palaamalla takaisin.
Romaanissa Saanan isä on autokauppias. Soili Pohjalaisen edesmennyt setä oli autokauppias.
– En hengaillut juurikaan autoliikkeellä. Sen sijaan olen pienestä pitäen hengaillut mummoni ja vanhempieni ruokakaupoissa. Vanhempien kauppa oli hyvä paikka kasvaa. Ympärillä oli monia aikuisia. Myyjät kohtelivat minua kuin vertaistaan, eivät kuin lasta. Olen koko kaupan kasvattama.
Vanhemmat pitivät kauppaa Vierumäessä ja myöhemmin Keravan puolella Ahjossa. Sinne tytär matkusti koulun jälkeen bussilla.
– Kaupassa tuli vastaan yhteiskunnan koko kirjo. Kun kuljin pakettiauton mukana, näin monenlaista. Ostoksia vietiin vanhuksille ja lastenkotiin.
– Opin kaupassa työnteon merkityksen. Sen jälkeen mikään työ ei ole tuntunut niin rankalta. Yhdeksänvuotiaana minulla oli ensimmäinen vakiduunini kaupassa. Siivosin kaupan keskiviikkoisin, jolloin oli siivoojan vapaapäivä. Olin tavalla tai toisella töissä kaupassa 19-vuotiaaksi saakka.
Vantaa ja Kerava ovat Soili Pohjalaiselle lapsuudesta asti tuttuja alueita. Hänen esikoisromaaninsa sijoittuu samalta vaikuttavaan seutuun.
Ei hyviä ja pahoja
Nykyään Soili Pohjalainen viihtyy kirjastoissa ja kirjakaupoissa. Kirjojen maailmaan hänet opasti alun perin äiti, joka luki loruja ja lastenkirjoja.
– Nuorena luin Tuija Lehtisen kirjoja. Aikuisena minuun on tehnyt vaikutuksen Anna-Leena Härkösen tyyli.
Pohjalainen lukee lähinnä kotimaista kirjallisuutta. Niin Rosa Liksomin novellit kuin Väinö Linnan tuotanto herättävät ajatuksia.
– Lukiolaisena rakastuin vänrikki Koskelan hahmoon Tuntemattomassa sotilaassa.
Käyttövehkeitä-kirjan teemaksi hahmottui se, miten alkoholismi sairastuttaa koko perheen ja kuinka vaikeistakin asioista voi selvitä.
– Tai kirjan Saana on kyllä joutunut niin kovaan paikkaan, että on vaikea tietää, voisiko siitä oikeasti selvitä. Saanan isästä olisi tietenkin voinut rakentaa pahan hahmon. Hänestä tuli kuitenkin sympaattinen juoppo. En ole lähipiirissänikään nähnyt juomista, joka päätyy väkivaltaan.
– Ajattelen myös, ettei kukaan ole yksiselitteisen paha tai hyvä. Jokainen yrittää räpeltää elämässään niillä eväillä, jotka on saanut.
Mikään läpihuutojuttu esikoisromaanin kustannetuksi saaminen ei ollut. Soili Pohjalainen tarjosi käsikirjoitustaan useille kustantajille. Mari Mörön suosituksesta hän lähestyi lopulta Atenaa.
– Kun sieltäkään ei kuulunut moneen kuukauteen mitään, tein jo luopumistyötä. Ajattelin, että jos romaanini ei ylittäisi julkaisukynnystä, niin sitten ei. Ehkä se olikin tarkoitettu vain minulle itselleni.
Vajaan viiden kuukauden kuluttua kustantaja soitti.
– Mieheni ei halunnut missään vaiheessa lukea käsikirjoitusta. Hän luotti koko ajan siihen, että pääsisi lukemaan romaanini kansien välissä.
Kuka?
Soili Pohjalainen, 36, kirjailija, toimittaja, tiedottaja ja sanataideohjaaja. Asuu vanhempiensa naapurina Korson Vierumäessä.
Mitä?
On kirjoittanut freelance-toimittajana Vantaan Lauriin vuodesta 2006. Hoitanut tiedottajan sijaisuutta Tikkurilan seurakunnassa. Esikoisteos Käyttövehkeitä (Atena 2016) julkaistiin keväällä.
Motto?
"Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Ennemmin tai myöhemmin."
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kirjailija Soili Pohjalainen kirjoitti henkilökohtaisen romaanin tyttärensä viiltelystä ja sai runsaasti palautetta syyllisyyttä potevilta äideiltä – ”Meidän pitäisi puhua monista asioista huomattavasti avoimemmin”
Hyvä elämäVantaalaiskirjailija kirjoitti kirjan myös siksi, että mahdollisimman moni nuori saisi ajoissa apua.