null Kirjailija Soili Pohjalainen kirjoitti henkilökohtaisen romaanin tyttärensä viiltelystä ja sai runsaasti palautetta syyllisyyttä potevilta äideiltä – ”Meidän pitäisi puhua monista asioista huomattavasti avoimemmin”

Kirjailija Soili Pohjalainen päätti vuodenvaihteessa lukea Raamatun kannesta kanteen. – Olen ollut syntymästäni lähtien kirkon jäsen, joten nyt nelikymppisenä on hyvä ottaa selvää, mihin on sitoutunut.

Kirjailija Soili Pohjalainen päätti vuodenvaihteessa lukea Raamatun kannesta kanteen. – Olen ollut syntymästäni lähtien kirkon jäsen, joten nyt nelikymppisenä on hyvä ottaa selvää, mihin on sitoutunut.

Kirjailija Soili Pohjalainen kirjoitti henkilökohtaisen romaanin tyttärensä viiltelystä ja sai runsaasti palautetta syyllisyyttä potevilta äideiltä – ”Meidän pitäisi puhua monista asioista huomattavasti avoimemmin”

Vantaalaiskirjailija kirjoitti kirjan myös siksi, että mahdollisimman moni nuori saisi ajoissa apua. 

Hölmö usko onnellisiin loppuihin kannatteli epätoivoisimpinakin hetkinä, sanoo kirjailija Soili Pohjalainen.

Pohjalaisen tytärtä Kerttua alettiin kiusata alakoulussa. Kiusaaminen oli hienovaraista, kaveriporukan ulkopuolelle sulkemista ja lukihäiriölle naures­kelua.

11-vuotiaana iloinen, spontaani ja ”Camel-bootsit jalassa syntynyt” Kerttu masentui ja alkoi viillellä itseään.

– Yhtäkkiä arjen keskelle tuli asia, joka keikautti koko elämän sijoiltaan.

Pohjalaisella oli piinaava tarve ymmärtää, miksi heille kävi niin kuin kävi. Teinkö lapsen hoidossa jonkin ratkaisevan virheen? Olisiko lasta pitänyt opettaa sietämään paremmin pettymyksiä?

– Lopulta oli vain hyväksyttävä, ettei ole olemassa helppoja hokkuspokkus-vastauksia.

Kokemuksiinsa pohjautuen Pohjalainen kirjoitti fiktiivisen romaanin Ihon alla, joka julkaistiin alkuvuodesta. Kirja on koskettava, mutta Pohjalaisen mustan huumorin ansiosta myös hauska.

Asioiden purkaminen paperille auttoi Pohjalaista kestämään oman lapsen mielenterveysongelmat. Koska kirjassa on paljon todellisuuteen pohjaavia tapahtumia, Pohjalainen pyysi Kerttua, vanhempiaan ja muutamia muita läheisiä lukemaan sen ennen julkaisua. Lähipiiri suhtautui kirjan julkaisuun myönteisesti.

”Meidän pitäisi puhua monista asioista huomattavasti avoimemmin”

Soili Pohjalainen halusi kirjoittaa kirjan myös siksi, että mahdollisimman moni mielenterveysongelmien kanssa painiva nuori saisi apua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

– En haluaisi, että kenenkään nuoren hätä kuitataan vain huonona käytöksenä, kurin puutteena tai hankalana murrosikänä.

Pohjalainen on saanut kirjasta runsaasti lukijapalautetta. Sen perusteella monet perheet ovat kohdanneet samankaltaisia haasteita. Kirja on tarjonnut heille tukea ja lohtua.

Oma syyllisyys piinaa, mutta toisen syyllisyys on helpompi huomata turhaksi.

Pohjalainen ajattelee, että vertaistukea löytyy verrattain helposti taaperoikäisten lasten vanhemmille. Sen sijaan murrosikäisten ongelmat nähdään helposti vanhempien tekeminä kasvatusvirheinä.

– Sitä ajattelee niin helposti, ettei muilla ole tällaista. Mielestäni meidän pitäisi puhua monista asioista huomattavasti avoimemmin, Pohjalainen sanoo.

Yhteydenottoja on tullut etenkin äideiltä. Pohjalainen on pyrkinyt vastaamaan jokaiseen viestiin.

– Naiset kokevat paljon syyllisyyttä äitiydestään. Oma syyllisyys piinaa, mutta toisen syyllisyys on helpompi huomata turhaksi, Pohjalainen pohtii.

Perhesuhteilla on kauaskantoiset vaikutukset

Perheenjäsenten väliset suhteet ovat keskeisiä teemoja myös Soili Pohjalaisen aiemmissa romaaneissa.

– Se, mistä me tulemme, on mielestäni äärimmäisen kiinnostavaa, ja sillä on kauaskantoiset seuraukset.

Kun Pohjalainen oli lapsi, hänen äitinsä työskenteli kotona perhepäivähoitajana. Isovanhemmat asuivat perheen lähellä Korsossa, ja kumpikin mummo tykkäsi touhuta pikku Soilin kanssa.

Uskoni näkymättömään maailmaan on olemassa, vaikka elämässä ei aina ole käynytkään niin kuin olen toivonut.

Myöhemmin Pohjalaisen vanhemmat pyörittivät ruokakauppaa, jossa Soili vietti aikaansa koulun jälkeen.

– Yrittäjäperheille on tyypillistä, että ne ovat aika tiiviitä yhteisöjä, koska kaikkien on osallistuttava työntekoon. Yhdessäolo jatkuu senkin jälkeen, kun lapset ovat täysikäisiä.

Pohjalainen on edelleen paljon tekemisissä vanhempiensa kanssa. Hänellä ja äidillä on yhteinen harrastus: käsityökerho. Lisäksi vanhemmat asuvat Pohjalaisen omakotitalon naapurissa.

– Monelle vanhempien naapurissa asuminen on kauhistus. Niin minäkin ajattelen välillä, mutta meidän tilanteessamme se on ollut kullan kallista.

Tämän vuoden tavoite on lukea Raamattu kannesta kanteen

Vuoden vaihteessa Soili Pohjalainen tarttui uuteen urakkaan. Hänen aikomuksensa on lukea Raamattu kannesta kanteen kuluvan vuoden aikana.

– Olen ollut syntymästäni lähtien kirkon jäsen, joten nyt nelikymppisenä on hyvä ottaa selvää, mihin on sitoutunut.

Raamattu on vaikuttanut vahvasti länsimaiseen kulttuuriin ja historiaan. Pohjalainen halusi lukea teoksen sivistysmielessä. Häntä kiinnostavat etenkin Raamatun sanonnat, joita viljellään edelleen arkielämässä.

Pohjalainen noudattaa löyhästi netistä löytämäänsä Suomen Pipliaseuran Päivän eväät -raamatunlukuohjelmaa, jonka mukaan Vanhaa ja Uutta testamenttia luetaan rinnakkain päivittäin. Tällä hetkellä ovat luvussa Vanhan testamentin Tuomarien kirja ja Uuden testamentin Markuksen evankeliumi.

Koko prosessi pakotti minut suostumaan ja antautumaan. Nykyisin tiedän, etten hallitse elämässä kaikkea.

Tähän mennessä Vanha testamentti on tuntunut Pohjalaisesta lähinnä uuvuttavan tylsältä, ja sen Jumala äkkipikaiselta ja tunnesäätelykyvyttömältä. Jeesuksesta Pohjalainen on löytänyt uusia puolia.

– Hän ei olekaan kaikkien miellyttäjä vaan jopa kiivas, Pohjalainen sanoo.

– Tiedän, että tämä projekti tulee muuttamaan suhdettani kristinuskoon. Vaikka lukeminen on aika puuduttavaa, kirjasta löytyy myös paljon ajattelemisen aihetta.

Lapsena Pohjalainen kävi seurakunnan kerhossa Korson kirkolla. Isosta tai seurakuntanuorta hänestä ei koskaan tullut.

Pohjalainen kutsuu itseään uskonnolliseksi sekakäyttäjäksi. Iltaisin hän ristii kätensä ja lukee isänäidiltä opitun Levolle lasken, Luojani -iltarukouksen. Monen ikäisensä naisen tavoin Pohjalainen on kiinnostunut myös uushenkisyydestä.

– Uskoni näkymättömään maailmaan on olemassa, vaikka elämässä ei aina ole käynytkään niin kuin olen toivonut, Pohjalainen sanoo.

”Vastoinkäymisiin sisältyy lahja, jos sen vain osaa poimia”

Kun Kerttu viilteli, eräs ystävä lohdutti Soili Pohjalaista sanomalla, että jonain päivänä tämä tulee vielä kiittämään tytärtään tästä kokemuksesta.

Tuolloin Pohjalainen ei kyennyt näkemään, miten kauheasta tilanteesta voisi olla kiitollinen. Nyt hän näkee asian toisin.

– En usko pakkopositiivisuuteen, mutta ei se ihan huuhaatakaan ole, kun sanotaan, että vastoinkäymisiin sisältyy lahja, jos sen vain osaa poimia.

– Koko prosessi pakotti minut suostumaan ja antautumaan. Nykyisin tiedän, etten hallitse elämässä kaikkea.

Kerttu voi taas hyvin. Hän on 18-vuotias, käy lukion toista luokkaa ja työskentelee hampurilaisravintolassa. Lukion kolmannen luokan Kerttu aikoo suorittaa Lapissa.

Minua pelottavat tavalliset arjen asiat. Rohkeaa voisi olla vaikka se, että olisin yksin mökillä yötä.

Pohjalaisella on läheiset välit sekä Kerttuun että toiseen tyttäreensä Sanniin, 21. Sanni asuu jo omassa kodissaan, mutta he pitävät tiiviisti yhteyttä FaceTimen välityksellä.

– Jaamme paljon asioita keskenämme ja olemme toisiamme kohtaan todella suoria. Välillä kuulen asioita, joita en haluaisi kuulla, mutta yritän olla saarnaamatta. Ajattelen, ettei se ole äidin tehtävä.

Pohjalainen kertoo saaneensa kehuja rohkeudestaan kirjoittaa kipeästä ja henkilökohtaisesta aiheesta. Hän itse ei koe olleensa erityisen rohkea, päinvastoin aiheesta oli helppo kirjoittaa.

Mikä olisi sellainen teko, joka vaatisi häneltä poikkeuksellista rohkeutta?

– Minua pelottavat tavalliset arjen asiat. Rohkeaa voisi olla vaikka se, että olisin yksin mökillä yötä. En ole koskaan tehnyt niin, mutta se voisi olla myös aika ihanaa.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: