null Soittaminen voi olla rukousta

Soittaminen voi olla rukousta

Saksofonisti Jukka Perkon mukaan pyhä on usein sanojen tavoittamattomissa.

Muusikko Jukka Perkon, 40, ura sai aikanaan sellaisen unelma-alun, että soitto olisi voinut nousta hattuun. Itseoppinut saksofonisti rekrytoitiin 19-vuotiaana maailmankuulun Dizzy Gillespien yhtyeeseen.

— Olihan se aika raju lähtö uralle. Minua kuitenkin suojasi se, että olen aina elänyt vähän omassa kuplassani eli en ole juuri ajatellut, mitä muut sanovat. Hyvä, kun huomasin Gillespien. Olin vain niin tohkeissani, että pääsin soittamaan, sanoo Perko nauraen.

Rakettimaisesta noususta jazz-taivaan huipulle oli se hyöty, ettei uraa tarvinnut enää rakentaa alusta asti. Suuri maailma ihmeineen oli jo koettu, joten satakuntalaisesta maalaispitäjästä kotoisin oleva Perko voi jo varhain alkaa miettiä, mitä itse oikeastaan haluaa soittaa.

— Pystyin siirtymään suoraan vaiheeseen kaksi ja tekemään omannäköistä musiikkia.

Pienviljelijäperheen pojan pahvirummut

Jukka Perkon vanhemmat viljelivät Huittisissa pientilaa, jonka hänen isoisänsä oli perustanut.

— Elimme aika tavallista maalaiselämää. Musiikki oli perheessämme harrastus, joka toi vaihtelua arkeen. Sitä kuunneltiin radiosta ja isäni osasi soittaa monenlaisia soittimia luontaisella kyvyllä. Isoveli soitti kitaraa ja pianoa, kävi tunneillakin. Pianoa meillä tosin ei ollut, vaan urkuharmoni.

Perko olisi halunnut soittaa rumpuja, mutta niitä ei säästäväisessä talossa ryhdytty hankkimaan.

— Sain tyytyä itse rakentamiini pahvilaatikkorumpuihin, joissa oli maaliämpärien kansia symbaaleina ja rikkaruohomyrkkykanisterit tomtomeina. Se ei kantanut pidemmän päälle, kertoo Perko.

Murrosiän kynnyksellä hän kuuli radiosta saksofonin soittoa ja innostui. Koska soitin oli kallis, sitä ei ostettu, vaan Perko sai tyytyä klarinettiin. Sillä hän harjoitteli vuoden päivät, kunnes sai itse hankittua saksofonin. Rahat hän tienasi käymällä töissä naapurikylän broilerikanalassa.

— Siitä homma lähti liikkeelle ja aloin harjoitella ankarasti. Vähän aikaa kävin klarinetinsoiton opettajan tunneilla, mutta sitten hänkin totesi, ettei tästä oikein hyötyä ole. Olin melko omapäinen. Jazzissa innosti ajatus improvisoinnista. Se vaikutti siltä, että voi tehdä ihan niin kuin itse haluaa.

Melko pian Perko oppi, että tämä on vain osatotuus, sillä jazzissa traditio määrää käytännön.

— Jos haluaa kommunikoida muiden soittajien kanssa, täytyy pystyä välittämään ymmärrettäviä viestejä. Ihan samalla tavalla kuin yhteiskunnassa: vaikka elämme vapaassa maassa, ei täällä voi tehdä mitä tahansa.

Virret ovat suomalaista juurimusiikkia

Perkon lapsuuteen sisältyi monenlaista musiikkia ja ennen jazzia hän oli innostunut muun muassa punkista ja uudesta aallosta. Koska suvussa oli evankelista perinnettä, virret kuuluivat asiaan.

— Meillä pidettiin usein evankelisten seuroja ja kaikissa juhlissa veisattiin virsiä. Silloin se ei tietysti ollut omasta valinnasta kiinni, ei lapsilta kysytty. Mutta kun olin muusikkona aikani soittanut ulkopuolelta haalittua musiikkia, aloin katsoa taaksepäin. Etsin musiikkia, johon olin kasvanut ja löysin virret uudella tavalla.

"Jazzissa minua innosti ajatus improvisoinnista."

Perko teki 1990-luvun loppupuolella muutamia kirkkokonsertteja ja etsi niihin jazz-kappaleiden joukosta sopivaa ohjelmaa. Sitten hän oivalsi, ettei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan.

— Ehdotin Severi Pyysalolle, että tekisimme sovituksia virsistä. Vuonna 2002 pyysin häntä ja muutamaa muuta kollegaa sovittamaan kamariorkesterille ja itselleni virsiä. Niistä syntyi levy Kaanaanmaa.

Isolla orkesterilla ei ollut mahdollista tehdä monta konserttia. Työrukkaseksi syntyi trio, johon Perkon ja vibrafonia ja melodicaa soittavan Pyysalon lisäksi kuuluu kitaristi Teemu Viinikainen. Kaananmaata on tähän mennessä myyty yli 28 000 kappaletta. Viime keväänä sitä seurasi trion oma virsilevy Maan korvessa.

— Virsibuumi on median luoma käsite, mutta totta on, että virsiä on nyt levytetty enemmän kuin aiemmin. Toisaalta hyviä virsilevyjä on tehty ennenkin. Ilkka Kuusisto teki omalla yhtyeellään jo vuonna 1962 jazz-versioita virsistä. Olen hänen kanssaan keskustellut, että haluaisin julkaista nauhan ensi vuonna.

— Kai virsilevyjen menestys liittyy siihen, että lähes kaikilla suomalaisilla on joku kosketus virsiin. Ne ovat roots- eli juurimusiikkia siinä kuin Amerikan mustilla blues. Lisäksi kyse voi olla vastareaktiosta kansainvälistymiselle ja hektiselle uuden etsinnälle — kaivataan asioita, jotka ovat tuttuja ja syvällä sisimmässä.

Kaupalliset radioasemat eivät soita virsiä, vaikka ne myisivät kultaa ja platinaa.

— En usko, että syynä on hengellisyys. Eivät ne soita J. Karjalaisen amerikansuomalaista Lännen Jukka -musiikkiakaan. Karjalainen kertoi olleensa haastattelussa, jossa keskusteltiin tästä levystä, mutta sanottiin, ettei sitä voi kanavalla soittaa. Sen sijaan soitettiin Karjalaisen vanhoja hittejä, päivittelee Perko.

Radiokanavien välinen kilpailu johti aluksi tarjonnan laajenemiseen, mutta lopputulos on, että kanavat yhdenmukaistuvat. Radiotoimittajat soittavat vain sitä musiikkia, jota luullaan ihmisten haluavan kuulla.

— Itse haluan taiteilijana antaa ihmisille jotain sellaista, jonka koen tärkeäksi ja johon itse uskon.

Niihin ovat kuuluneet muun muassa Olavi Virran musiikki ja virret.

"Yritän aistia kirkon henkeä"

Maan korvessa -levyllä on nimikappaleen lisäksi seitsemän muuta virttä ja hengellistä laulua, joista trio on tehnyt omat versionsa. Mukaan valitut virret ovat sellaisia, joita Perko on lapsena kuullut ja laulanut.

— Kun virsi on entuudestaan tuttu pitkällä aikajänteellä, siihen saa toisenlaisen syvyyden kuin jos se olisi mikä tahansa virsi. Versiointi on äärimmäisen herkkää puuhaa, sillä virsistä pitää aistia ydin, jota ei voi eikä suorastaan pidä muuttaa. Sen ytimen ympärillä olevia asioita voi tulkita, selvittää Perko.

Virsiä soittaessaan Perko on pohtinut pyhän käsitettä. Levynsä kannessa hän kirjoittaa pääsevänsä useimmiten lähimmäs pyhyyttä jättämällä soittamatta tai sanomatta, kuuntelemalla vain hiljaisuutta.

— Minulle pyhä on usein sanojen tavoittamattomissa. Siksi haluan soittaa virsiä instrumentaalimusiikkina. Silloin sanoja voi miettiä mielessään tai vain heittäytyä musiikin sanomaan. Aina kun esiin-nymme kirkossa yritän myös aistia kyseisen kirkon henkeä. Kirkossa koolla olevat ihmiset antavat kaikki pyhälle vähän omanlaisensa merkityksen. Tilasta muodostuu monisäikeisellä tavalla pyhä paikka.

Perkon mukaan soittaminen voi olla ja usein on rukousta. Pyhyyden kokemus ei kuitenkaan liity vain kirkkoon, vaan sen voi kokea hyvin yllättävissä paikoissa ja tilanteissa.

— Aika ihmeelliseltä tuntuu esimerkiksi, kun on ollut sairaana tai ei ole harjoitellut kunnolla ja menee keikalle ja huomaakin, että kaikki onnistuu todella hyvin. Syntyy armon kokemus, kun ei mielestään todellakaan ansaitse sitä, mitä tapahtuu — että soitto antaakin paljon sekä itselle että kuulijoille.

Pyhän Laurin kirkossa Jukka Perko trio soittaa Maan korvessa -levyn materiaalia, mutta myös muuta.

— Mukana on versio virrestä 375, Herra hoitaa paimentaan. Se on minulle juuri nyt läheinen.

Jukka Perko trion Maan korvessa -konsertti su 18.1. klo 18 Pyhän Laurin kirkossa. Liput 15 euroa.

Jaa tämä artikkeli: