Somen minisaarnoista sukeutui ensi kertaa kirja
Twaarnaaminen opettaa pastorit tiivistämään sanottavansa selkokielisemmäksi.
Ensimmäinen twaarnakirja on nähnyt päivänvalon. Tekijänä on tuotteliaana miehenä tunnettu pastori, tietokirjailija Teuvo V. Riikonen. Twaarnat - Ajatuksia pyhäpäiviin sisältää Riikosen Twitteriin laatimia 140 merkin tviittejä viikon evankeliumiteksteistä.
Idean kompaktista somesaarnasta keksi Mäntsälän kirkkoherra Mikko Seppälä. Ensimmäiset twaarnat tviitattiin syyskuussa 2013. Sosiaalisen median mittapuulla kyseessä on harvinaisen pitkäkestoinen ilmiö, ja siitä on ehditty tehdä myös yliopistollinen opinnäytetyö teologiseen tiedekuntaan. Vaikka periaatteellista estettä ei ole, twaarnastuoliin ei ole kivunnut monta maallikkoa.
Haastavinta twaarnan tekemisessä on sanottavan lyhentäminen yhteen ajatukseen.
- Osa tekijöistä on tullut ja mennyt. Niitä, jotka ovat jaksaneet pidempään, yhdistää oman tyylinsä löytäminen. Minusta twaarna on lähtökohtaiselta luonteeltaan minisaarna, eikä esimerkiksi pelkkää evankeliointipuhetta tai yhteiskunnallista sanomaa, Riikonen summaa.
Haastavinta twaarnan tekemisessä on Riikosen mielestä sanottavan lyhentäminen yhteen ajatukseen. Hän katsoo twarnaamalla oppineensa olemaan saarnoissaan selkokielisempi.
Twitter on usein samanmielisten kupla, mutta Riikonen kertoo julkaisseensa kompaktit saarnansa säännöllisesti myös Facebook-tilillään ja näin tavoittaneensa laajemman ihmisjoukon. Hän kertoo, että palautetta tulee myös kasvokkain. Itseironisesti Riikonen kuitenkin arvelee ainakin joidenkin lukijoidensa sosiaalisessa mediassa tykkäävän twaarnoista myös niitä lukematta.
Twaarnat-kirja toimii esimerkiksi kiireisen ihmisen matkahartauskirjana, mutta myös virikkeen antajana hengellisiä puheita pitäville. Kirjassa on yhteensä 190 minisaarnaa kolmen kirkkovuoden kierron ajalta. Tiettävästi vastaavanlainen kokoelma on tulossa myös ahkerasti twaarnoja laatineelta Espoon piispalta Tapio Luomalta.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Twaarna on kompakti saarna
Saarna voi olla twaarna, 140 merkin mittainen Twitter-merkintä.