Enimmillään Taisia Pohjolalla on ollut kolmisenkymmentä rukousnauhaa.
Sormituntuma rukoukseen
Rukousnauha rauhoittaa levottoman mielen. Luterilainen, katolilainen ja ortodoksi esittelevät omat rukousnauhansa.
Pelastusrengas tyynyn alla
Toimittaja Kaisa Raittilan tyynyn alla on helminauha, jossa on 18 helmeä. Ne ovat eri muotoisia ja värisiä, ja ne on nimetty. On Jumala-helmi, isoin ja kultaa hehkuva, on musta yön helmi ja useampia soikeita, puisia hiljaisuuden helmiä. Hyvinä aikoina helminauha saa levätä, aina Raittila ei edes huomaa sen olemassaoloa. Tai hän pitää siitä kiinni ihan ajattelematta, niin kuin lapsi unilelustaan.
Ahdistuksen hetkinä helmet ovat pelastusrengas.
— Uskon aika vähän rukouksen maailmaa muuttavaan voimaan. Sen sijaan uskon siihen, että se muuttaa ja rauhoittaa minua. Oikein ahdistuneena tartun hiljaisuuden helmeen ja vain hengitän: sisään hyvää ja kaunista, ulos rumaa ja vaikeata.
Hiljaisuuden helmi, rauhoittajahelmi, on Raittilalle helmistä se kaikkein tärkein.
Kaisa Raittila tutustui rukoushelmiin 1990-luvun loppupuolella tehdessään rippikoulun oppikirjaa. Ruotsalaisen piispan Martin Lönnebon ideoima helminauha lumosi hänet täysin.
— Helmien löytäminen oli valtava kokemus: oli jotakin konkreettista, johon tarttua ja joka auttaa ajattelemaan, vaikka en edes tiennyt sellaista tarvitsevani. Tuntui pakahduttavalta, että muutamassa helmessä olivat kaikki minun elämänkysymykseni.
— Helmet löytäessäni olin erokriisissä. Silloin rakkauden helmet olivat minulle vaativia, salaisuuden helmet ja autiomaan helmi syyllisyyteni keskellä tärkeitä. Nykyään huolettomuuden helmi on iso juttu, sinne menen stressissä ja ahdingossa.
Kaikki helmet eivät nykyisinkään tunnu käteen yhtä hyviltä. Esimerkiksi ylösnousemuksen helmi, taivashelmi, on Raittilalle vaikea.
— En ajattele iankaikkista elämää, vaan täydellistä ja rajatonta onnea, joka on vain unelma. Enkä minä kasteen helmenkään kohdalle juuri pysähdy. Muille helmille minulla on kyllä käyttöä.
Ensimmäiset rukoushelmensä Kaisa Raittila pujotti itse. Tuolloin helmet olivat juuri lyöneet läpi rippikoulutyössä ja askartelijoita oli muitakin. Niinpä askartelukaupasta ilmoitettiin, että "ne hiljaisuuden helmet ovat nyt loppu". Jotakin liikuttavan suomalaista tee se itse -villityksessä oli.
Raittila ryhtyi myös etsimään kieltä, jolla kuvata helmien avaamaa rukousmaailmaa. Martin Lönnebon alkuperäisteksti tuntui kyllä runolliselta ja kauniilta, mutta Raittila epäili sen olevan suomalaisille liian koristeellista. Niin syntyi idea pyytää tekijältä lupaa hieman erilaisen version tekemiseen. Luvan saatuaan Raittila teki kirjan Rukoushelmet (Kirjapaja 2000), jossa hän sitoi meditaatiotekstit oman elämänsä konkreettisiin maisemiin.'
"Ahdistuneena tartun hiljaisuuden helmeen."
Kaisa Raittila huokaa, että luterilainen usko on tehty turhan vaikeaksi, järjen asiaksi. Sen vuoksi rukoushelmien idea tuntui hänestä helpolta ja helpottavalta. Helminauhaa käsissään pyöritellessä ei tarvitse miettiä sanoja. Rukous ei ole tiettyjen sanojen toistamista, vaan menemistä helmien maailmaan: kirkkaaseen veteen, yksinäiselle polulle, pölyävään autiomaahan.
— Sanoilla rukoileminen tuntuu minusta niin tyhjänpäiväiseltä. Helmirukous on maisemassa olemista, hyvän katselemista. Kun ahdistaa tai pelottaa, voi mennä helmeen. Se on kuin kantaisi kirkkoa mukanaan, Raittila sanoo.
Kaisa Raittilalle rukoushelmet edustavat konkreettista ulottuvuutta, joka luterilaisesta uskonnonharjoituksesta on puuttunut.
— Minulle tämä on vehreää elämää verrattuna siihen, että jumalasuhdetta pitäisi lähestyä vaikkapa kristinopin ydinkohdista käsin. On jokin elämää, helminauhaa, koossapitävä voima ja minä olen hiljaisuuden matkan päässä siitä. Niin, tai eihän elämä ole koossa, sekavaa ja hajanaistahan se on.
Raittila kysyykin, miksi kirkossa niin kovasti pelätään tekoja, liikkeitä, kosketusta.
— Miksi pään ajatus olisi tärkeämpi kuin ruumiin liike? Kun katolinen kristitty polvistuu kirkossa, onko se muka ulkokohtaista? Tai onko samantekevää sytyttää adventtikynttilöitä tai rakentaa jouluseimi? Minun mielestäni konkreettiset teot, vaikka ne tehtäisiinkin vain tavan vuoksi, ovat arvokkaita. On ihan eri asia, ovatko rukoushelmet minulla tyynyni alla vai eivätkö ole — ja tartunko niihin vai en.
Ruusuja äidille
Havukoskella asuvan Emil Antonin päivä alkaa paremmin, jos hän bussimatkalla tulee kaivaneeksi repustaan rukousnauhan. Samalla kun sormet käyvät läpi nauhan 59 helmeä, mieli toistaa Isä meidän ja Terve Maria -rukouksia. Ensimmäisen tuntuman rukousnauhan eli ruusukon käyttöön Emil Anton sai alakoululaisena. Katoliseen uskonnonopetukseen kuului ruusukkorukouksen lukeminen ennen messua.
— Silloin ajattelin, että kuinka hitsin kauan tämä kestää ja että en varmasti enää ikinä tee tätä.
16-vuotiaana mieli muuttui, kun Anton alkoi muutenkin suhtautua uskoonsa vakavammin. Pyhiinvaellusmatkalla Roomassa hän perehtyi uudelleen ruusukkoon.
Nykyisin rukousnauha kulkee hänellä aina mukana repussa tai taskussa, vaikka joka päivä ei ehtisikään rukoilla. Kotona nauha roikkuu sängyn päädyssä.
Emil Anton kertoo, että ruusukkorukous kehitettiin dominikaanimunkkien keskuudessa tuhatkunta vuotta sitten. Kansanhurskaudessa ruusukko on ollut suosittu, mutta nykyisin sillä on vahva asema virallisestikin, koska paavi Johannes Paavali II suositteli sitä kiertokirjeessään.
"Olemme kavereiden kanssa rukoilleet ruusukon vuororukouksena."
Lokakuu on katolisessa kirkossa ruusukon kuukausi.
Nimi ruusukko tulee siitä, että rukousten on ajateltu olevan kuin ruusuja, jotka ojennetaan Neitsyt Marialle. Oikeita ruusuja tarvitaan rukousnauhojen valmistukseen, sillä joidenkin rukousnauhojen helmet kastetaan ruusun terälehdistä valmistettuun öljyyn. Niin helmiin tarttuu ruusun tuoksu.
Ruusukon rukoileminen aloitetaan rististä, jonka kohdalla tehdään ristinmerkki ja lausutaan apostolinen uskontunnustus. Sitten on vuorossa Isä meidän -rukous ja kolme Terve Maria -rukousta, jotka lausutaan uskon, toivon ja rakkauden vahvistamiseksi.
Varsinaiseen ruusukkoon kuuluu viisi kymmenen helmen ryhmää ja niiden välissä olevat erilliset helmet. Rukoilijalle ne tarkoittavat viittäkymmentä Terve Mariaa ja viittä Isä meidän -rukousta. Rukoillessa mietiskellään Jeesuksen ja Marian elämän tapahtumia, salaisuuksia.
— Iloiset salaisuudet liittyvät Jeesuksen syntymään, valoisat Jeesuksen maanpäälliseen elämään ja murheelliset Jeesuksen kuolemaan. Kunniakkaat salaisuudet puolestaan liittyvät Jeesuksen ylösnousemukseen, Emil Anton kertoo.
Kaikkia salaisuuksia ei käydä läpi joka päivä, vaan kullekin päivälle on omat salaisuutensa. Esimerkiksi iloisia salaisuuksia muistellaan maanantaisin ja lauantaisin.
Salaisuuksien muistelemisen lisäksi ruusukkoa voi myös käyttää esirukoukseen. Kun koko nauha on kierretty rukoillen läpi, luetaan lopuksi yleensä jokin Marialle omistettu rukous.
Ruusukon voi rukoilla hiljaa itsekseen, mutta sitä käytetään myös yhteisissä hartauksissa.
— Joskus olemme tehneet kavereiden kanssa pienen pyhiinvaelluksen, kulkeneet esimerkiksi Helsingissä Pyhän Henrikin katedraaliin ja rukoilleet matkalla ruusukon vuororukouksena.
Hän on mukana opiskelijaklubissa, joka kokoontuu joka toinen viikko ennen messua rukoilemaan ruusukon latinaksi. Latinan lisäksi ruusukko sujuu häneltä myös suomeksi, puolaksi ja englanniksi.
— Joskus vaihdan rukoillessani kieltä fiiliksen mukaan. Suomeksi rukoileminen on henkilökohtaisempaa, siinä on sellaista arkista läheisyyttä. Kun rukoilen latinaksi, tunnen liittyväni kirkon traditioon.
— On hienoa tietää, että kun itse rukoilee, jossakin päin maailmaa joku rukoilee samaan aikaan samaa rukousta.
Emil Anton kertoo, että monet pyhimykset ovat kutsuneet ruusukkoa hengelliseksi aseeksi. Hänelle se on välittömin ja konkreettisin tapa, jolla Neitsyt Maria on hänen hengellisessä elämässään läsnä.
— Kirkko on Jumalan perhe ja me olemme Jumalan lapsia. Ruusukon rukoileminen on tehokas tapa pitää yhteyttä äitiin.
Ikkuna Jumalan luokse
Helsingin ortodoksisen seurakunnan diakoniatyöntekijällä Taisia Pohjolalla on ranteessaan ohut musta, solmitusta villalangasta tehty nauha, jossa on punainen helmi. Jos ei tietäisi, ei sitä ihan ensimmäiseksi rukousnauhaksi ajattelisi.
Muunkinlaisia rukousnauhoja hänellä on, erivärisiä ja -pituisia solmittuja ja helmistä pujotettuja. Enimmillään hänellä on ollut kolmisenkymmentä rukousnauhaa, useimmat niistä eri puolilta maailmaa luostareista saatuja, hankittuja ja tuliaisiksi tulleita.
— Nykyisin nauhoja on vähemmän, koska olen antanut niitä ihmisille, joilla on ollut vaikea elämäntilanne.
Ranteessaan olevan nauhan Pohjola on saanut tuliaisiksi Athos-vuorelta, jonne naisilla ei ole asiaa. Rakkain hänelle on rukousnauha, jonka hän sai sairastuttuaan lahjaksi eräältä luostariasukkaalta. Siinä oli saatteena sanat "sinä tarvitset sitä enemmän".
— Lahjoina saaduissa nauhoissa on jo monen ihmisen rukous mukana, oma rukous on jatkumoa niille, Pohjola miettii.
"Jos on hankalia juttuja, voi pyöritellä nauhaa ja
toistaa rukousta."
Rukousnauhat ovat käsityötä, useimmiten ne tehdään luostareissa, mutta niitä voi tehdä itsekin. Pohjolakin on niitä helmistä pujottanut. Suomessa esimerkiksi Lintulan luostarin nunnat solmivat nauhoja.
— Olen huomannut, että kun valitsee rukousnauhaa, joku tarjolla olevista vain tuntuu tarttuvan käteen. Se ei aina ole kaunein tai hienoin. Uskon, että valintaan vaikuttaa nauhan tekijän mielentila ja hänen rukouksensa, Pohjola kuvailee.
Rukousnauha ei ole koru. Pitkiäkään nauhoja ei pidetä kaulassa, vaan esimerkiksi käden ympäri kiedottuna. Nauhaa sormeillessa solmujen tai helmien kohdalla toistetaan yleensä Jeesuksen rukousta: "Herra Jeesus Kristus Jumalan poika, armahda minua syntistä." Myös muita lyhyitä rukouksia voi käyttää, tavallisia ovat Taisia Pohjolan mukaan esimerkiksi "Herra armahda" tai "Kaikkein pyhin Jumalansynnyttäjä, pelasta meidät".
— Samalla voi pyytää myös pyhiltä esirukousta ja rukoilla omien asioidensa tai muiden ihmisten puolesta.
Pohjola sanoo, että rukousnauhan käyttö auttaa häntä keskittymään rukoukseen ja rauhoittaa harittavan mielen. Samalla lailla kuin ikoni, rukousnauha on hänelle ikkuna Jumalan luokse.
— Välillä tarvitsen nauhaa enemmän. Usein se on minulla matkoilla mukana. Se on hyvä esimerkiksi lentokentällä odotellessa, kun ei ole mitään tekemistä. Ja on se turvakin. Jos on hankalia juttuja, voi pyöritellä nauhaa ja toistaa rukousta.
Matkoilla on toisinaan käynyt niin, että joku on huomannut Pohjolan sormeilevan nauhaa ja tullut kysymään, onko tämä kristitty. Suomessa harva tuntuu tunnistavan rukousnauhan, eivätkä kaikki ortodoksitkaan sitä käytä.
— Luostareissa kaikille annetaan rukousnauha ja sitä myös käytetään jatkuvasti. Ortodoksimaallikoille kaularisti on tärkeämpi. Joskus kummi ostaa rukousnauhan kummilapselleen. Rukousnauha on vähän kuin ikonit — jotkut tuntevat tarvitsevansa niitä enemmän, Pohjola kertoo.
— Eivätkä kaikki nekään, jotka käyttävät rukousnauhaa, välttämättä kuljeta sitä mukanaan. Se saattaa olla kotona näkyvillä ja sitä käytetään jossakin tilanteessa, esimerkiksi aamurukouksia lukiessa. Rukoilla voi toki ilmankin, ihan missä vaan.
Jaa tämä artikkeli: