Sovittelija kuolevan tueksi
Olen eutanasiakirjoittelussa havainnut takinkääntäjien mentaliteettia. Ensin ollaan humanisteja käännellen ja väännellen kuoleman merkitsemän potilaan tilaa: ei olla suoria, vaan loppuriveillä jo sallitaan nukutus- ynnä muita lopettamismenetelmiä kuolinavuksi. Näin tekevät jopa ne, joilla on kokemuksia kuolevasta potilaasta.
Ihmisoikeuksiin kuuluu saada kuolla arvokkaasti, oli elämä ollut miten laadukasta tai laadutonta tahansa. Lakia automaattisen eutanasian sallimiseksi ei Suomessa pidä laatia. Lääkkeillä voidaan helpottaa muttei pitkittää elämää. Niitä käänteleviä käsipareja tarvitaan entistä enemmän ja pystyyn nostajia aikaisemmin.
Niin kauan kuin on elämää, on toivoa, kuuluu vanha sanonta. Parantumattomasti sairaan näkökulmasta se merkitsee muun muassa sitä, että elämän taistoissa ja ristiriidoissa voi aina haluta sopia asioita niin kauan kuin aivot toimivat kirkkaasti.
Voidaan tarvita sovittelijaa kuolevan vuoteen ääreen. Siinä on hoitohenkilökunnalle haastetta kerrakseen. Pappikin voi olla oikea maallinen välittäjä, välittävä lopussa, jos ei aikaisemmin.
Laura Hakkarainen
Jaa tämä artikkeli: