Suomen oppiminen helpottaa työllistymistä
Siivoojina, ravintolatyöntekijöinä ja lähihoitajina on jo paljon maahanmuuttajia.
Varhaisaamun paikallisjuna Helsinkiin konkretisoi pääkaupunkiseudun nykyhetkeä. Puoli kuuden aikaan tavallista suurempi osa junamatkustajista on maahanmuuttajia. Moni on menossa töihin, jotka eivät kantaväestöä innosta. Yksi junassa olleista sytyttää valot Pasilan asemalla olevassa pikaruokaravintolassa ja alkaa siivota.
Pääkaupunkiseudun väestönkasvusta iso osa on jo nyt maahanmuuttajien varassa. Heistä vain osa on pakolaisia. Suurempi joukko tulee Suomeen töihin tai opiskelemaan.
Vaikka maahanmuuttajien työttömyys on pääkaupunkiseudulla yhä kolminkertainen kantaväestöön verrattuna, tilanne on vuosien varrella parantunut. Lama voi tosin tuoda takapakkia: kun työpaikat ovat vähissä, varsinkin vähän koulutettujen maahanmuuttajien on kantaväestöä vaikeampi saada työtä.
Maahanmuuttajien työllistyminen on tärkeää paitsi heidän itsensä, myös koko pääkaupunkiseudun tulevaisuuden kannalta. Pääkaupunkiseudun väkiluvun arvioidaan kasvavan 130 000 hengellä vuoteen 2025 mennessä. Tästä kasvusta maahanmuuttajien osuus on kolme neljäsosaa.
Maahanmuuttajien kotouttamisen epäonnistuminen aiheuttaisi sosiaalisia ongelmia ja tulisi kalliiksi. Onnistuminen ruokkii koko seudun kehitystä.
Vantaalle muutetaan työn perässä
Vuonna 2007 Vantaan väkiluku kasvoi runsaalla 2800 hengellä. Ulkomaan kansalaisista kertyi Vantaalle 1283 hengen muuttovoitto.
Vantaalle muuttaneista ulkomaan kansalaisista kaksi kolmesta tulee Euroopasta. Suurimpia yksittäisiä kansalaisuusryhmiä vuonna 2007 olivat venäläiset ja virolaiset. Seuraavaksi eniten muutti thaimaalaisia.
Viime vuonna Vantaalla asui runsaat 15 000 ulkomaalaistaustaista henkilöä, mikä on 8 prosenttia väestöstä. Ulkomaan kansalaisia heistä oli 9690, loput ulkomailla syntyneitä Suomen kansalaisia. Somalian kansalaisten määrä on vähentynyt tasaisesti vuodesta 2004 — tulomuutto on vähentynyt ja moni saanut Suomen kansalaisuuden.
Vantaan monikulttuuristuminen näkyy myös täällä puhutuista kielistä, joita on noin sata. Suomen ja ruotsin jälkeen venäjä on kolmanneksi yleisin kieli. Sitä puhuu 3500 vantaalaista. Seuraavaksi eniten on viroa ja sitten somalia puhuvia.
Kieliryhmät ja kotimaat kertovat siitä, että Vantaalle muutetaan työn perässä. Maahanmuuttajista lähes puolet on 25–44-vuotiaita eli aktiivisimmassa työiässä. Kantaväestöstä tähän ikäryhmään sijoittuu kolmannes.
Matalapalkka-aloilla ja asiantuntijoina
Maahanmuuttajissa on vähemmän vanhuksia kuin vantaalaisissa keskimäärin. Kun Vantaan väestö vanhenee, tarvitaan entistä enemmän lähihoitajia. Heistä monet ovat jo nyt maahanmuuttajia.
Tilastokeskuksen mukaan maahanmuuttajien kolme yleisintä ammattia Suomessa ovat siivooja, myyjä ja moottoriajoneuvon kuljettaja. Esimerkiksi bussikuskeina heitä on paljon Vantaankin linjoilla.
Toisaalta maahanmuuttajia on paljon aloilla, joissa heitä tarvitaan asiantuntijoina. Esimerkiksi it-alalla eivät suomalaiset työntekijät riitä ja terveydenhuoltoalalla lääkäripulaa paikkaavat maahanmuuttajat. Moni myös työllistää itse itsensä: maahanmuuttajissa on hieman enemmän yrittäjiä kuin suomalaisissa keskimäärin.
— Maahanmuuttajat ovat niin oleellinen osa työvoimaa monella alalla, että jos he yhtäkkiä katoaisivat, tilanne voisi olla vaikea. Vantaalla maahanmuuttajia on paljon myös rakennusalalla ja varastotöissä, selvittää työvoimaneuvoja Vilppu Palmerg Vantaan työvoimatoimiston maahanmuuttajapalveluista.
Ennakkoluulot vähentyneet
Palmbergin kollega työvoimaneuvoja Kaarina Ollila-Väänänen sanoo, että maahanmuuttajien työllisyystilanne on kymmenessä vuodessa parantunut ja suhtautuminen heihin muuttunut. Toki pelkästä menestystarinasta ei ole kyse ja asenteissa on edelleen parannettavaa.
— EU-kansalaisten on helpompi saada töitä, afrikkalaistaustaisilla ja arabeilla työnsaanti on vaikeampaa. Tämä ei kuitenkaan johdu vain ennakkoluuloista, vaan myös koulutustasosta, kertoo Ollila-Väänänen.
Palmbergin mukaan ennakkoluulot puetaan työpaikkahakemuksessa usein kielitaitovaatimuksen kaapuun.
— Käy vain niin, että hakijoiden joukosta valitaan joku muu kuin se maahanmuuttaja, kiteyttää Palmberg.
Tällaiset työnantajat ovat pieni vähemmistö. Myös työpaikoilla asenteet ovat muuttumassa, kun entistä useampi työtoveri on maahanmuuttaja.
— Ennakkoluuloista puhuttaessa on hyvä muistaa, että niitä on myös maahanmuuttajilla. On maahanmuuttajatyönantajia, jotka palkkaavat vain oman maan kansalaisia. Ja on maahanmuuttajia, joiden on vaikea sopeutua kulttuuriin, työelämän sääntöihin ja kellonaikoihin. Lisäksi monien on vaikea hyväksyä sitä, että kotimaassa arvostetulla koulutuksella ei Suomessa automaattisesti saa samanarvoista työtä, selittää Ollila-Väänänen.
Kielitaito, koulutus ja karut kokemukset
Ollila-Väänäsen mukaan avain suomalaisille työmarkkinoille on suomen kielen taito. Kielikurssit ovatkin keskeinen osa kotouttamisohjelmaa.
— Kielikursseja on monentasoisille hakijoille. On korkeasti koulutettuja, jotka oppivat kielen lyhyessä ajassa, ja sitten on niitä, jotka eivät osaa lukea eivätkä kirjoittaa. Koulutuksessa opitaan suomen kieltä, käydään läpi työelämää ja järjestetään työharjoittelu. Harjoittelupaikka on usein tie työelämään, kertoo Ollila-Väänänen.
Maahanmuuttajien keskimääräistä korkeampi työttömyysaste on Palmbergin mukaan osin tilastoharhaa. Suomalainen systeemi pakottaa esimerkiksi kotiäidit ilmoittautumaan työnhakijoiksi, vaikka lähtömaassa äiti on tottunut olemaan kotona ja haluaisi olla myös Suomessa. Lisäksi pakolaisissa on paljon vajaakuntoisia.
— Monilla pakolaisilla on vaikeita sairauksia tai traumaattisia kokemuksia, kuten kidutetuksi joutuminen. Tällaiset asiat voivat tehdä ihmisestä pysyvästi työkyvyttömän, huomauttaa Palmberg.
Osa vajaakuntoisista on sellaisia, ettei ole realistista odottaa heidän pystyvän töihin. Osa on niin iäkkäitä ja vähän koulutettuja, että tarvittavat taidot ovat kasassa vasta lähellä eläkeikää. Mutta osa heistäkin voi löytää töitä, kun he oppivat suomen kielen ja saavat apua terveysongelmiinsa ja työllistymistä tuetaan.
— Vantaalla tänä vuonna käynnistyvistä uusista työpajoista toivotaan olevan apua monelle, sanoo Palmberg.
Pitää olla rohkea
Aydin Ekin uskoo positiiviseen ajatteluun ja siihen, että jokainen on oman onnensa seppä.
Neljä vuotta Suomessa asunut Ekin on töissä siivousfirmassa ja siivoaa muun muassa kouluja. Hän etsii kuitenkin uutta työtä.
— Olen etsinyt parempaa työtä, koska palkka ei riitä. Elämä on kallista pääkaupunkiseudulla. Ei ole helppoa löytää työtä, kun on tämä finanssilama, hän huokaa.
— Turkissa olin baarimestari, osaan sen homman. Tarjoilijan työ kävisi myös.
Ekin muutti Istanbulista alunperin Mikkeliin. Sieltä hän tuli Vantaalle Hakunilaan pari kuukautta sitten. Ekinin veljellä oli Mikkelissä ravintola, johon hän kutsui Ekinin töihin. Viime vuonna molemmat muuttivat pääkaupunkiseudulle. Ravintola Mikkelissä suljettiin, koska asiakkaita ei riittänyt.
— Mikkelissä ystävystyin työkaverini Jirkon kanssa. Hän oli ensimmäinen suomalainen kaverini. Kun veljeni muutti Espooseen, Jirkon äiti sanoi, että nyt kun sinulla ei ole ketään Mikkelissä, minä olen sinun suomalainen äitisi. Kun mietin, että haluaisin muuttaa veljeni perässä, Jirkon äiti kysyi minulle töitä tutusta siivousfirmasta.
Ekin haluaisi opiskella ensin suomea ja sitten ammatin.
— Tähän asti olen oppinut suomea itse, puhunut, kuunnellut ja kysynyt.
Ekin muistuttaa monta kertaa, että pitää uskoa itseensä ja yrittää.
— Mnä uskon, että löydän uuden työn. Se voi kestää, mutta jonain päivänä löydän. Jos mietin vain, että "mitä minä teen, ei ole töitä, on tylsää, en tykkää", silloin ei voikaan tehdä mitään. En ajattele ongelmia, vaan mitä voin tehdä. Aina on ajateltava eteenpäin.
Ekin sanoo myös, että suunnitelmista ja yrittämisestä huolimatta ei voi tietää, mitä tulevaisuus tuo.
— Haluan jäädä Suomeen, mutta en halua kuolla täällä. Haluan, että minulla on työ, koti, ehkä perhe — Jumala tietää — mutta sitten haluaisin takaisin Turkkiin. Tai ehkä tapaan suomalaisen tytön ja menemme naimisiin, ja ehkä sitten jäänkin tänne, Ekin nauraa.
Työ mukavaa, kieli vaikeaa
Lucia Lucialla on tiskivuoro. Tiskihuoneeseen kärrätään tarjotintelineitä, joissa on likaisia astioita. Lucia pudottaa jätteet roskikseen ja lajittelee astiat omiin telineisiinsä, huuhtoo ne ja työntää telineet pesukoneeseen menevälle hihnalle.
Välillä on huuhdeltava kattiloita, ne ripustetaan omaan pesukoneeseensa. Lucia on ripeä ja neuvoo ohimennen työkavereitaankin. On torstai ja kello 10.30. Vantaan IKEA:n ravintolassa on vielä hiljaista.
— Joskus iltaisin ja lauantaisin täällä on kiirettä, astioita tulee koko ajan, kertoo Lucia.
Burmalaissyntyinen Lucia on vuoden kestävässä työharjoittelussa. Työhön kuuluu tiskin lisäksi ruoka-annosten kokoamista ja tarjoilua, pöytien siivoamista ja kassalla oloa. Lucia sanoo viihtyvänsä työssään, mutta hänen mielestään suomen kieli on vaikeaa.
— Joskus asiakkaat eivät ymmärrä minua tai eivät tiedä, puhunko suomea. Silloin pyydän jonkun työkaverin puhumaan. Joskus asiakkaat huutavat, mikä tekee surulliseksi. Pelkään olla kassalla, mutta esimies sanoo, että älä välitä, koska sinä opit nopeasti.
Lucian vuosi IKEA:ssa on osa Vantaan aikuisopiston suomen kielen kurssia. Työharjoittelun jälkeen opinnot ovat valmiit, koulusta tarvitsee enää hakea todistus.
— Tulevaisuus on avoinna. Englannin opiskelun lisäksi Luciaa kiinnostavat esimerkiksi hotelli- ja ravintola-ala tai tulkin työ, mutta vaihtoehtoja on vielä monta. Kotimaassaan hän toimi armeijassa sairaanhoitajana.
— Asuin orpokodissa, koska äiti kuoli, kun olin pieni, ja isä lähti jonnekin. Sukulaiset toivovat, että tulisin käymään kotimaassa, mutta lentoliput ovat kalliita. Vuokra ja päiväkotikin maksavat. Sukulaiseni haluaisivat nähdä, onko minusta tullut lihava ja valkoinen, Lucia nauraa.
Suomeen Lucia tuli huhtikuussa 2006. Myös hänen miehensä ja miehen veli asuvat täällä. Mies on työharjoittelussa metallialalla. Miehen veli ei ole löytänyt töitä, mutta opettaa lapsille burman kieltä yhtenä päivänä viikossa.
Vakituinen työ ilahduttaa
Ayisibea Patience työskentelee lähihoitajana vanhusten hoivakoti Hopeassa, joka sijaitsee Myyrmäen aseman lähellä. Patience — tai Patty kuten häntä Hopeassa kutsutaan — tekee päivävuoroja. Hän on iloinen siitä, että hänellä on vakituinen työpaikka.
— Aamulla kello 7 kuuntelen hoitoraportin ja katsomme yhdessä päivän ohjelman kalenterista. Aamupalaverissa suunnitellaan esimerkiksi, kuka lähtee asukkaan mukaan, jos hänellä on aika varattuna lääkärille. Sitten käymme huoneissa: pesen kasvoja, käännän hyvän asennon, vien aamupalaa ja lääkkeitä, juttelen, käytän suihkussa, syötän, Patty luettelee päivän kulkua.
Ghanassa syntynyt Patty ei ole kotimaassaan saanut ammatillista koulutusta. Hän on kuitenkin asunut Suomessa jo kolme ja puoli vuotta ja ehtinyt opiskella lähihoitajaksi.
Hoivakoti Hopeaan hän tuli ensimmäisen kerran työharjoitteluun, sitten keikkatyöläiseksi. Valmistuttuaan Patty sai ensin sijaisuuden ja sitten vakituisen työpaikan.
Työpaikalla Patty ei ole kohdannut rasismia. Hän on tilanteeseensa tyytyväinen ja aikoo jatkaa hoitoalalla.
— Tykkään työstäni. Haluaisin joskus vielä sairaanhoitajakouluun. Mutta englanniksi, suomi on niin vaikeaa, nauraa Patty.
Hoivakoti Hopean omistaa yksityinen säätiö, mutta asukkaat tulevat lähinnä kaupungin ostopalvelusopimusten kautta. Hopeassa on noin 80 asukasta. Talossa on myös dementiaosasto, jolla Pattykin työskentelee.
Patty ei ole talon ainoa ulkomaalaissyntyinen työntekijä. Hänellä on työtoverina muiden muassa somalialaissyntyinen Abdi Nuuriye, joka tuli Suomeen 13 vuotta sitten. Abdi on yöhoitaja: hän tekee töitä seitsemän yötä peräkkäin, jonka jälkeen hänellä on seitsemän päivää vapaata.
Sujuvasti suomea puhuva Abdi on työskennellyt lukuisissa pääkaupunkiseudun sairaaloissa, vanhainkodeissa ja palvelutaloissa. Myöskin Abdi sanoo, ettei ole kokenut syrjintää työpaikoilla. Hänen mukaansa paljon riippuu ihmisestä itsestään. Abdi suosii suoraan puhumista, jolla asiat yleensä ratkeavat.
Jaa tämä artikkeli: