— Tästä valittiin, käytetäänkö diesel- vai sähkömoottoreita ja miten lujaa mennään, näyttää Timo Merensilta.
Suomenlahden sulkija
Timo Merensiltaa askarrutti, mihin Suomi tarvitsi sukellusvenettä.
Suomenlinnan rannalla seisoo punaisella ja laivastonharmaalla maalattu sukellusvene. Kun Timo Merensilta oli pikkupoika, hän kysyi vanhemmiltaan, mikä vene on ja miksi se on siinä.
Hän ei saanut kunnon vastausta, joten asia jäi vaivaamaan.
Kun hän nelikymppisenä perheenisänä mietti, mitä sellaista tekisi, joka olisi hänen oma juttunsa, hän päätti kirjoittaa kirjan sukellusveneestä.
Tänä syksynä on ilmestynyt Vesikko — Suomenlahden hiljainen vartija (Hobby-Kustannus 2009). Viisivuotisen työn tulos on niin perusteellinen, että kustantaja kehuu Merensillan asettaneen sotahistorian tutkimukselle uuden standardin.
Merensiltaa luonnehdinta hymyilyttää, mutta hän uskoo onnistuneensa.
— Kirjassa on ainutlaatuista kuvamateriaalia ja uusia yksityiskohtia veneen miehistöstä ja tehtävistä. Lisäksi olen saanut aikaan kokonaisnäkemyksen siitä, mihin viittä sukellusvenettä tarvittiin, Merensilta sanoo.
Historia kiinnostaa
Merensilta ei ole ammattihistorioitsija, vaan toimii työkseen Kirkkonummen seurakunnan tiedottajana.
— Sotahistoriallisissa piireissä joku on kysynyt, mitä koulutukseni TM oikein tarkoittaa. Se kun ei ole tekniikan vaan teologian maisteri.
— Olen aina halunnut ymmärtää historiaa, sitä, miten tähän on tultu. Pikkupoikana luin paljon ja kokosin pienoismalleja ja teen niitä nykyisinkin. Pikkutarkka käsityö on sopivaa vastapainoa työlle.
Parhaillaan Merensilta kokoaa pienoismallia saksalaisesta tyypin IIA-sukellusveneestä. Käytännössä hän kokoaa Vesikkoa, sillä suomalainen sukellusvene on kyseisen mallin prototyyppi.
— Olen kaverini kanssa lähettänyt pienoismallin tehneelle firmalle Vesikon piirustuksia ja valokuvia. Voi olla, että innostuvat tekemään siitä koottavan muovimallin, Merensilta kertoo.
Melua, kosteutta ja pelkoa
Vesikossa käy kesäisin 20 000–35 000 turistia. Koko maailmassa ainutlaatuinen vene on talvisaikaan suljettu, mutta tutkijalle ovet aukeavat. Merensilta esittelee venettä, joka edusti aikansa huipputeknologiaa, mutta oli työpaikkana rankka.
— Olen haastatellut muun muassa veteraani Leo Makkosta, joka palveli Vesikossa varusmiehenä. Hän nukkui täällä perässä konehuoneen takana olevassa pienessä punkassa. Vesikon ollessa maissa olot olivat siedettävät, mutta voi kuvitella, millaista täällä oli, kun koneet kävivät.
Pinta-ajossa kuljettiin moottoreilla, joista lähti korvia huumaava meteli ja polttoaineen haju.
Sukelluksissa veneen ulko- ja sisälämpötilan ero aiheutti sen, että puolen tunnin kuluttua alkoi niskaan tippua vesipisaroita. Mitä pidempään sukellus kesti, sitä huonommaksi ilma kävi, kun happi vaihtui hiilidioksidiksi.
Vesikko joutui syvyyspommituksen kohteeksi upotettuaan venäläisen rahtialuksen.
— Kokemus oli karmea. Veneessä piti olla hipi hiljaa samaan aikaan, kun sydän takoi tuhatta ja sataa. Äänimaailma tuntui samalta kuin olisi suljettuna tynnyriin ja joku takoisi sitä lekalla, Merensilta kuvailee.
Suomen strateginen ase
Entä Merensillan mieltä askarruttanut kysymys: miksi Suomi hankki itselleen sukellusveneitä ja miksi ne rauhansopimuksessa kiellettiin?
— Vastauksen tähän löysin Jari Leskisen kirjasta Veljien valtiosalaisuus. Suomi ja Viro suunnittelivat rannikkotykistön, panssarilaivojen ja miinojen avulla sulkevansa Neuvostoliiton laivaston Suomenlahden pohjukkaan. Vesikko ja muut sukellusveneet olivat osa tätä Suomenlahden sulkusuunnitelmaa.
Merensillan mukaan sukellusveneiden piti metsästää laivoja, jotka livahtaisivat sulusta läpi. Sulku toteutui jatkosodassa saksalaisten avulla. Sodan aikana sukellusveneitä käytettiin varsin säästeliäästi siksi, että niitä ei haluttu haaskata. Niitä tarvittiin pelotteena, ja pelote toimi, sillä Venäjä ei halunnut riskeerata isoja laivoja.
— Voisi sanoa niin, että Vesikko oli osa Suomen strategista asetta, Merensilta kiteyttää.
Timo Merensilta kokoaa sukellusveneen pienoismallia to 22.10.
Jaa tämä artikkeli: