Suonpää: Nuori nainen, josta kirkko vielä kuulee
Tässä on nuori nainen, joka ymmärtää, missä kirkko seisoo. Tässä on selväpäinen nainen, jonkalaisia kirkko juuri nyt tarvitsee. Mutta antaako kirkko hänen äänelleen tilaa?
Kun kirkossa tehdään päätöksiä, jotka vaikuttavat ihmisten arkeen, taustalla vaanii teologian peikko. Sen sijaan, että yrittäisimme ymmärtää maailmaa ympärillämme, haluamme ymmärtää, mitä kauan sitten kuolleet miehet sanoisivat tästä maailmasta. Siinä pisteessähän avioliittokeskustelukin junnaa. Vaikka professori Helander selväsanaisesti kertoi, että pappien kannattaisi antaa vihkiä myös samaa sukupuolta olevat parit, meillä huudetaan nyt teologisen keskustelun perään.
Professori Helander on toki teologian professori, mutta kirkkososiologia on teologiaa vain yliopistossa. Se tutkii tätä todellisuutta, kirkkoa ja seurakuntalaisia. Kirkkososiologia kertoo meille, miten asiat ovat, Lutheria ulkomuistista resitoivat miehet eivät edes sitä, miten asioiden tulisi olla.
Tätä pohdin, kun eilen illalla luin nuoren naisen kirjoittamaa artikkelia kirjasta Kirkkososiologia. Artikkelissa hän käsittelee tavattoman tarkkanäköisesti niitä muutoksia, jotka vaikuttavat kirkon asemaan ja merkitykseen arjessa. Kirkkososiologia on arjen teologiaa, kirkon pelastusoppi.
Sen sijaan, että yrittäisimme ymmärtää maailmaa ympärillämme, haluamme ymmärtää, mitä kauan sitten kuolleet miehet sanoisivat tästä maailmasta.
Artikkelin mukaan suomalaisilta puuttuu nyt se ”yhteinen kokemus”, johon me kaikki kiinnittyisimme ja jonka kautta kirkko saisi ”mielekkään ja vaikuttavan roolinsa osana kansamme kulttuuria”. Ennen oli helpompaa, kun muistimme vielä sodan. Usean sukupolven ajan suomalaiset kokivat kirkon sotavuosien pohjalta ”kansallisesti yhdistävänä voimana ja suomalaisen identiteetin aineksena”. Kun sodan kokeneet ovat kohta kuolleet pois ja 1930-1940-lukujen painajainen muuttunut sankarikertomuksiksi, kirkko ei enää mahdu tähän kuvaan.
Muita suuria muutoksia artikkelin mukaan olivat kansainvälistyminen ja ”arvojen kriisi”. Suomi ei enää ole Impivaara muualla kuin perussuomalaisten puolueohjelmassa. Saamme uusia vaikutteita ulkomailta, tieto kulkee maan rajojen yli siinä kuin ihmisetkin. Arvojen kriisissä puolestaan on kyse siitä, että projekti hyvinvointivaltion rakentamiseksi saatiin päätökseen eikä lopputulos tyydytä. Hyvinvointia luotiin, mutta se ei jakaudu tasaisesti eivätkä hyvinvointikriteereiksi edes kelvanneet luonnonsuojelu, maailmanlaaja oikeudenmukaisuus tai oikein sosiaalinen turvallisuuskaan. Koska kirkko ei ole uskottavasti näyttänyt esimerkkiä tasa-arvokysymyksissä, oikeudenmukaisuutta ajamaan ovat nousseet erilaiset vaihtoehtoliikkeet. Kirkko on monessa eettisessä kysymyksessä joutunut sivuraiteelle.
Kiinnostavin huomio artikkelissa oli se, miten vähän yhteiskunnan kehitys on lopulta vaikuttanut kirkkoinstituution asemaan Suomessa. Yhteiskunnallinen kehitys ei juuri ole vaikuttaneet kirkkoa koskevaan lainsäädäntöön tai edes kirkon omaan käsitykseen roolistaan yhteiskunnassa. Maailma ympärillä muuttuu ja kirkon sisältä sitä ihmetellään ja katsellaan. Rohkeimmillaan saatetaan todeta kirkon roolin olevan ”murroksessa”.
Artikkelin luettuani olin haltioissani. Viimeinkin joku, joka ymmärtää, missä kirkko seisoo. Tästä nuoresta naisesta kuulisimme vielä paljon, jos kirkossa vain ymmärretään antaa naisen äänelle tilaa. Tämä selväpäinen nainen on sitä, mitä kirkko juuri nyt tarvitsee.
Kirja on julkaistu 35 vuotta sitten ja artikkelin kirjoittajan nimi, Irja Askola, kannattaa painaa mieleen.
Kiitos.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Tunnetut suomalaiset kiittävät Irja Askolaa Kirkko ja kaupungin videolla
AjankohtaistaTarja Halonen, Pekka Haavisto, Kaj Chydenius ja moni muu kertoo videolla, mitä arvostavat piispa Irja Askolassa.
