Suonpää: Siunaus on hyväksyntää
Nyt kirkossa sekoillaan sen kanssa, mitä vihkiminen ja siunaaminen oikeastaan tarkoittavat. Tavallisille ihmisille asiassa ei ole mitään epäselvää. Siunaaminen on hyväksymistä.
Isänpäivänä tajusin, miten etuoikeutettu olen suhteessa Taivaan Isään. Minulle ei, nimittäin, ole koskaan ollut epäselvää, että meillä Taivaan Isä merkitsee hyväksyntää ja huolenpitoa, ei ankaraa tuomitsemista. Raamatusta en ole tätä niin osannut lukea ja vielä vähemmän tällä on tekemistä teologian kanssa. Kuvan hyväksyvästä isästä antoi oma isäni, Miikka, joka isänpäivän iltana muistutti minun käyttäneen lapsena Jumalasta nimeä Taivaan Kiippa. Sana Miikka oli vielä silloin liian vaikea lausuttavaksi.
Tämä hyväksyntä on minulle kristinuskon ydintä – ja ihmisyyden. Niin parisuhteet kuin uskonnollinen kipuilukin pyörivät saman kysymyksen ympärillä. Kelpaanko minä?
Raamatun kertomuksessa Jaakob ja Esau kilpailevat isän siunauksesta eli hyväksynnästä. Vain korkealla kirkollisen teologian norsunluutornissa siunaus edellyttää opillista määrittelyä. Meille muille lukijoille kertomuksen ydin on selvä. Isä, kaksi poikaa ja kilpailu hyväksynnästä. Kelpaanko minä, isä? Niin kovasti pojat tavoittelevat isän hyväksyntää, että Jaakobin huijattua siunauksen itselleen, Esau on valmis tappamaan veljensä. Näin koville ottaa, kun Isän siunaus ei olekaan etuoikeutetun esikoisen yksinoikeus.
Hyväksynnästä on kysymys myös avioliittokeskustelussa.
Kirkon tutkimuskeskuksen selvityksen mukaan joka kolmas kirkon työntekijä on samaa sukupuolta olevien kirkollisen vihkimisen kannalla. Samaan aikaan kaksi kolmannesta kirkon työntekijöistä kannattaa kuitenkin samaa sukupuolta olevien avioliittojen kirkollista siunausta. Pysähdytäänpäs hetkeksi tähän.
Jumalan siunaus annettaisiin, vihkimistä eli paperitöitä ei haluttaisi hoitaa.
Kirkon työntekijöistä peräti kolmannes sekoilee vihkimisen ja siunaamisen kanssa yhtä pahasti kuin mediakin.
Vihkiminen on viranomaistoimitus. Mitään oleellista teologista eroa vihkimisellä ja siunaamisella ei ole. Joka kolmas kirkon työntekijä siis hyväksyy siunaamisen – eli uskoo Jumalan hyväksyvän homoliitot – muttei niiden vihkimistä. Näin koville ottaa, kun Isän siunaus ei olekaan etuoikeutetun esikoisen yksinoikeus.
Nyt kirkolliskokous, sen sijaan että olisi jo vähitellen päättämässä avioliittoasiasta, tilasi piispoilta selvityksen vihkioikeudesta luopumisesta. Tehtävään kuuluu myös sen selvittäminen, mitä tämä avioliittojen vihkiminen oikeastaan on. Hyvä onkin selvittää, niin epäselväksi asia näyttää jääneen kirkon työntekijöillekin. Samalla olisi ehkä hyvä selvittää avioliiton siunaamisenkin merkitys, niille samoille työntekijöille. Seurakuntalaisillehan tämäkin on jo valmiiksi selvä. Siunaaminen merkitsee hyväksymistä, tästä ovat seurakuntalaiset yhtä mieltä molemmissa leireissä, puolesta ja vastaan.
Jumalan siunaus eli hyväksyntä on meistä jokaisella. Kirkon – ja isän – siunaus vain onnekkaimmilla.
Kirjoittaja Twitterissä: @suonpaa
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Suonpää: Homot eivät ole enää heitä vaan meitä
PuheenvuorotAvioliittokäytännön muutos ahdistaa niin kauan kun kuvittelemme homojen olevan erilaisia.