Suonpää: Homot eivät ole enää heitä vaan meitä
Avioliittokäytännön muutos ahdistaa niin kauan kun kuvittelemme homojen olevan erilaisia.
Herran pelko on viisauden alku, lukee Psalmeissa ja Sananlaskuissa. Herraa sopiikin pelätä, paljon kiusallisempi vaiva on tosiasioiden pelko.
Olen kirjoittanut homoista näissä kolumneissa monta kertaa – ja saanut palautetta siitä, että aivan liikaa. Palaute on ollut usein sävyltään asiatonta, mutta osuu silti oikeaan. Minä olen tosiaan puhunut homoista liikaa. Heistä, niistä toisista – siis ihmisistä, jotka ovat erilaisia kuin minä. Homot ovat kolumneissani olleet usein ihmisryhmä, eivät yksilöitä, lähimmäisiä. Homot ovat olleet minulle tapa kirjoittaa siitä, että minä olen hyvä ihminen. Se on väärin – ja tänään se on aika lopettaa. Anteeksi.
Homoseksuaalisuus ei enää kuulu rikosrekisteriin eikä tautirekisteriin. Se ei ole kumpaakaan. Eiliseen saakka parisuhteita vielä rekisteröitiin, sillä haluttiin tehdä ero meidän ja heidän välille. Se loppui tänään. Rikoksia ja sairauksia rekisteröidään, samoin aseita ja kulkuneuvoja. Kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä vihitään ja heidän avioliitolleen rukoillaan Jumalan siunausta. Homot eivät enää ole heitä vaan meitä. Siinä on aihetta juhlaan minullekin.
Tämän pitäisi olla iloinen asia, siis, mutta erilaisuus ahdistaa aina. Avioliittokäytännön muutos – kehitys – ahdistaa vielä kauan kun kuvittelemme homojen olevan erilaisia.
Toisin kuin moni kristitty tänään näyttää kuvittelevan, silmien sulkeminen tosiasioilta ei ole Herran pelkoa vaan lähimmäistemme.
Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen, tiesi presidentti Paasikivi vuonna 1944. Toisin kuin moni kristitty tänään näyttää kuvittelevan, silmien sulkeminen tosiasioilta ei ole Herran pelkoa vaan lähimmäistemme. Tunnustetaan ne tosiasiat, siis – ja kollektiivinen syntimme. Avioliittolaki on tänään muuttunut. Avioliitto, joka oli ennen miehen ja naisen liitto, on nyt sukupuolineutraali. Tässä maassa, tässä yhteiskunnassa, kahden miehen tai kahden naisen avioliitto on yhtä oikea ja aito kuin ne perinteisemmätkin. Myös tässä kirkossa.
Kirkollisissa juhlapuheissa näemme tänään onnitteluja ja selittelyä. Me kirkossa iloitsemme niiden toisten puolesta, vaikkemme siihen iloon ihan täysin voikaan yhtyä, kun meiltä puuttuvat säädöksen lähimmäistemme kohtaamisesta. Joissakin seurakunnissa homojen kanssa iloitaan eri tiloissa kuin heteroiden. Siitä huolimatta tänään alkavat myös kirkolliset vihkimiset. Kirkkokäsikirja joustaa kyllä, kunhan me suostumme hyväksymään lähimmäisemme osaksi meitä.
Suomessa on enemmän vihkimään valmiita pappeja kuin vihille haluavia pareja. Ongelmana ei enää ole, löytääkö pariskunta itselleen vihkipapin vaan päinvastoin. Moni pappi olisi innosta kiljuen halukas vihkimään, mutta ei tähän hätään löydä vihittävää. Samaa sukupuolta olevat parit eivät ole ongelma vaan papiston näkökulmasta kirkkohäitä haluavia homoja on liian vähän. Näin onkin hyvä, sillä avioliitto ei ole papin performanssi vaan kahden toisiaan rakastavan ihmisen elämänratkaisu, yksi kauneimpia asioita elämässä.
Tänään kirkko vihkii myös homoja, vaikka muuta sanottaisiin. Mikään määrä teologista viisastelua ei tätä tosiasiaa muuta. Kun seurakuntalainen voi mennä kirkkoon ja pappi hänet vihkii, ne ovat aidot kirkkohäät. Siitä voi tulla seuraamuksia papille tai olla tulematta. Jokainen vihille haluava pari kuitenkin pääsee naimisiin. Jos ei omassa kirkossaan, niin sitten naapurissa.
Avioliittokäsitys muuttui, samalla muuttui kirkko. Eivät tulleet heinäsirkat tai paiserutto, lähin tulivuorikin purkautuu Italiassa. Se siitä. Tässä ollaan, yhdessä. Mistäs huomenna puhuttaisiin?
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ruotsin pääministeri Löfven: Pappien pitää vihkiä myös samaa sukupuolta olevat parit
AjankohtaistaStefan Löfven kertoo Kyrkans Tidningin haastattelussa, ettei ole aktiivinen uskovainen, mutta ymmärtää ihmisiä, jotka uskovat.
Kolumni: Toisenlaisuus ei tee minusta uhria
Puheenvuorot
Suonpää: Päivän Kärnä
Puheenvuorot
Suonpää: Siunaus on hyväksyntää
Puheenvuorot