Suonpää: Suvivirsivouhotus

Suonpää: Suvivirsivouhotus

Joka keväinen vouhotus on jälleen täällä. Suvivirrestä on tehty lyömäase, jonka varteen tarttuvat niin vapaa-ajattelijat, kristityt kuin muuten vain muutosvastarintaiset kansalaiset.

Aurinko paistaa, linnut laulavat, ylioppilaslakkeja kokeillaan  – ja sieltä se saapuu niin kuin joka vuosi aikaisemminkin: Suvivirsi, tuo yhtenäiskulttuurin symboli.

Kaava on sama joka Jumalan kerta. Ensin vapaa-ajattelijat muistuttavat, että koulujen kevätjuhlien ei tulisi olla uskonnollisia ja sen jälkeen valtaosa suomalaisista löytää sisältään konservatiivin, joka karjaisee: ”Suvivirrestä en, perkele, luovu!” Sillä, että vapaa-ajattelijat eivät taaskaan ehdottaneet virren kieltämistä, ei ole mitään merkitystä. Suvivirteen suomalainen arkiluterilainen kokoaa kaikki pelkonsa maailman muuttumisesta. Suvivirrestä tulee taas ase ja tosiasiat saavat joustaa.

Se yksittäinen virsi ei ole vapaa-ajattelijoille ja kantelupukeille minkäänlainen ongelma vaan se, että koko tilaisuus on joskus uskonnollinen. He yrittävät tähän aikaan vuodesta yleensä puhua siitä, että kun osaa lapsista on vuoden mittaan jo nöyryytetty ”korvaavalla aktiviteetilla” toisten osallistuessa uskonnollisiin menoihin kesken koulupäivän, voisi edes kevätjuhlat hoitaa ilman, että ”Pekka menee luokkaan katsomaan videoita” kunnon ihmisten kiittäessä Jumalaa oppilaiden ahkeruudesta.

Muutamissa kouluissa Suvivirsi jätetään pois ja silloin yleensä syytetään maahanmuuttajia – joita itseään suomalainen laulu- ja leikkiperinne ei ole koskaan kiusannut. Maahanmuuttajilla on suomalaisessa yhteiskunnassa oikeitakin ongelmia kohdattavanaan, rasismi esimerkiksi. Koulussa, jossa ei puututa rasismiin ja kiusaamiseen, saattaa yrittää opettaja hankkia itselleen mukavan kesälomafiiliksen jättämällä yhden perinnelaulun välistä. ”Meillä täällä otetaan maahanmuuttajien tunteet huomioon eikä lauleta Suvivirttä.” Otetaanko? Onko kukaan kysynyt, kiusaako se laulu maahanmuuttajaperhettä?

Muutama vuosi sitten yksi piispoista kielsi lapsiaan osallistumasta koulun kevätjuhlaan, kun Suvivirsi oli jäänyt pois ohjelmasta. Olen iloinen joka kerta, kun kirkko ja piispat ottavat kantaa kouluopetuksen ja sivistyksen puolesta, mutta tämäkö nyt oli se keskeisin ongelma? Alkaa näyttää siltä, että suomalaisesta lukiosta voi pian valmistua ylioppilaaksi ilman ainuttakaan kurssia historiasta tai biologiasta. Mutta hei, kannetaan toki yhdessä kaikki huolta Suvivirrestä, sillä se on tärkeä osa sivistystä!

Pahinta vouhotus on koulujen ulkopuolella, kun osa yhtenäiskulttuurin murenemista tai muuten vaan kristityistä pääsee Suvivirren kimppuun. Suvivirttä puolustetaan, vaikka kukaan ei sitä olekaan uhannut. Vuosi sitten minut kutsuttiin tapahtumaan, jonka keskeisin ajatus oli mennä ja laulaa Suvivirsi kadulla vapaa-ajattelijoiden toimiston ulkopuolella, ihan vain kiusallaan. Onko mitään vastenmielisempää tapaa käyttää virttä, laulettua rukousta?

Suvivirsi on kaunis siinä kuin virret yleensäkin. Sisällöltään hiukan tyhjänpäiväinen ehkä, mutta olkoon. Vihannoivat niityt ja ”laiho laaksossa” eivät enää puhuttele juuri ketään, meille kun ruoka tulee kaupasta eikä pellolta. Viidennen säkeistön Saaronin liljat ja kaunis Libanon jätetään yleensä sekä laulamatta, että selittämättä, kun ei kukaan jaksa pitkää virttä kokonaan veisata eikä lapsille kehdata kertoa Laulujen laulusta. Suvivirren sanotaan kuuluvan kiinteästi suomalaisuuteen – ja näin ehkä joskus olikin. Venäjän vallan aikana tämänkin ruotsalaisen virren laulaminen oli tapa muistuttaa siitä, että venäläisiä meistä ei tule. Nykyisin Suvivirsi muistuttaa väärinajattelevia siitä, että tämä maa on meidän ja muut ovat väärässä.

Suvivirsi ei ole erottamaton osa suomalaista kulttuuria. Suomalaista kulttuuria on voitonriemuinen hymy rehtorin kasvoilla: ”Nyt lauletaankin Suvivirsi, ähäkutti.”

Jaa tämä artikkeli:

Samasta aiheesta: