Suosituimmat nimet nyt: perinteisiä ja kansainvälisiä
Vanhemmat eivät yleensä anna lapselle oman tai vanhempiensa ikäluokan nimiä, mutta vanhemmat nimet kelpaavat. Kuva: Pauli Salmi

Vanhemmat eivät yleensä anna lapselle oman tai vanhempiensa ikäluokan nimiä, mutta vanhemmat nimet kelpaavat. Kuva: Pauli Salmi

Suosituimmat nimet nyt: perinteisiä ja kansainvälisiä

Nimimuoti kulkee noin sadan vuoden sykleissä. 1970-luvun suosikit kuten Mika ja Sari saattavat siis tehdä vielä paluun.

Kastetut-palstalla näkyy isoäidin ja -isän aikaisia nimiä. Ovatko lapsiaan kastavat vanhemmat löytäneet perinnenimet?

"Ovat", vahvistaa nimistöntutkija Terhi Ainiala Helsingin yliopistosta.

Ainialan mukaan nimimuoti kulkee noin sadan vuoden sykleissä.

"Vanhemmat eivät usein anna lapsilleen oman tai omien vanhempiensa ikäluokan nimiä, sillä ne ovat liian läheisiä ja niihin liittyy vahvoja mielikuvia."
 

Jälkeläiselle halutaan antaa elämän evääksi harvinainen nimi.
 

1900-luvun suosituimmat miesten ensimmäiset etunimet olivat Matti, Erkki ja Timo. Naisilla vastaava kärkikolmikko oli Anna, Aino ja Eeva. Viime vuonna suosituin tytön nimi oli Venla ja pojan Leo.

Lapsiaan nimeävät vanhemmat hakevat entistä hanakammin yksilöllisyyttä. Jälkeläiselle halutaan antaa elämän evääksi harvinainen nimi. Tähän mennessä Suomessa on käytetty noin 100 000 nimeä, kun vuosituhannen vaihteessa määrä oli puolet pienempi.

"1970-luvulle saakka kymmenen suosituinta nimeä riitti suurelle porukalle. 1960-70-luvun nimisuosikit Sari ja Mika annettiin kärkivuotenaan seitsemälle prosentille kaikista kastetuista", Ainiala kertoo.

R-kirjain kansainvälisesti hankala

Kansainvälistyminen luo nimenantajille omat haasteensa. Lapsen nimen halutaan toimivan kaikilla kielialueilla. Vanhemmat karttavat nimiä, jotka ovat hankalia muualla maailmassa.

Ainialan mukaan nykyään suosiossa ovat nimet, joissa ei ole r-kirjainta.

– Vanhemmat eivät halua lapselleen nimeä, jota hän ei ehkä itse osaa lausua.

Myös ö- ja ä-kirjaimia vältellään.

Nimeäminen ennen kristinuskoa

Isovanhempien aikaiset nimet eivät kuitenkaan ole aitoja vanhoja nimiä. Ennen kristinuskon tuloa Suomessa oli käytössä täysin erilainen nimeämisjärjestelmä.

"Muinaissuomalainen nimi rakentui kahdesta osasta: Ihamieli, Hyväneuvo, Mielipäivä, Valtalempi ja Viljapäivä. Saattoi olla, että osaa käytettiin myös yksinään: Hyvä, Iha, Toivo ja Vilja", Ainiala kertoo

Tässä nimiperinteessä Ainialaa ilahduttaa nimenantajan toiveikkuus: nimettävässä haluttiin nähdä hyviä ominaisuuksia. Käytössä oli myös eläimiin ja muuhun luontoon viittaavia nimiä. Susi, Hirvi ja Repo saattoivat olla lisänimiä, jotka kuvasivat kantajansa luonnetta tai ominaisuuksia. Ainiala kuitenkin muistuttaa, että tuon ajan nimiä ei voida analysoida tämän ajan tietämyksellä.

"Mahdollisesti eläinten nimityksissä oli kyse toteemiuskosta."

Kristinuskon tulo mullisti nimistön.

"Enemmistö nimistä on edelleenkin raamatullisia, esimerkiksi Johanneksesta on vaikka kuinka monta muunnosta. Annan nimiperheessä on jo pelkkiä yksiosaisia versioita aimo liuta: muun muassa Anni, Anu, Anneli, Annukka ja Annuli."
 

Tyttöjen nimiä on lukumääräisesti enemmän kuin poikien.
 

Suomessa on lain mukaan mahdollisuus antaa lapselle kolme etunimeä. Tavallinen kansa tyytyi pitkään yhteen. Moninimisyys valtasi ensin kaupungit ja yläluokan, ja vasta 1800-luvulla maaseudun ja alemmat yhteiskuntaluokat. Nykyään yhä useammalle piltille annetaan kolme nimeä.

"Kaikki kivat nimet saa siihen yhdistelmään", naurahtaa Ainiala.

Tyttöjen nimiä on lukumääräisesti enemmän kuin poikien. Tämä ei ole pelkästään suomalainen ilmiö.

"Tyttöjen nimissä ollaan myös innovatiivisempia, ja muoti-ilmiöt tulevat näkyviin nopeammin."

"Keskeinen kriteeri on kuitenkin aina miellyttävyys. Kukaan ei valitse lapselleen nimeä, joka ei miellytä omaa korvaa."

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: