Samnang Nith ryhtyi miinanraivaajaksi pari vuotta sitten perheensä vastustelusta huolimatta.
Suuria tekoja pienin askelin
Miljoonat miinat rajoittavat elämää, mutta myös työllistävät Kambodžassa.
Vuonna 1974 kambodžalainen Buoy Ouk oli 11-vuotias ja teki kuten monet muutkin köyhät maalaispojat: liittyi lapsisotilaaksi punakhmerien armeijaan.
— Siis ennen kuin Pol Pot nousi johtoon, Ouk tarkentaa kuin peläten syytöksiä sittemmin hirmuhallitsijaksi osoittautuneen kommunistijohtajan joukkoihin liittymisestä.
Punakhmerit taistelivat vaihtuvia vihollisia vastaan. Heitä olivat amerikkalaiset, vietnamilaiset ja kenraali Lon Nol, joka syrjäytti kuninkaan vallasta. Lopulta vihollisia olivat myös omat maanmiehet, tavalliset ihmiset, jotka eivät syystä tai toisesta sopineet Pol Potin kommunistiseen utopiaan.
Ouk kertoo uskoneensa, että kyse oli taistelusta kapitalismia vastaan. Sotilasvuosista kysyttäessä hän katsoo hetken kaukaisuuteen ja tiivistää sitten kahden vuosikymmenen tapahtumat pariin kommenttiin.
— Aina ei ollut edes riisiä mitä syödä, mutta piti vaan taistella. Johtajien käskyjä oli toteltava, ei meillä ollut vaihtoehtoja.
Ankarista olosuhteista huolimatta Ouk pärjäsi sotilaana ja kunnostautui erityisesti miinojen asettajana. Niitä hän kylvi Kambodžan ja Thaimaan rajalle sekä Kambodžan länsiosiin lukuisia — kunnes itse astui sellaiseen.
Muutakin kuin miinoja
Thaimaan ja Vietnamin välissä sijaitseva Kambodža on maailman miinoitetumpia maita, sillä maan historia aina toisesta maailmansodasta vuoteen 1993 asti on ollut verinen. "Miinoitettu" on tosin terminä harhaanjohtava, sillä maassa on paljon muutakin kuin miinoja, esimerkiksi rypäleaseiden tytärpommeja ja kranaatteja. Asiantuntijat puhuvatkin "maamiinoista ja sodan räjähtämättömistä jäänteistä".
"Halusin miinanraivaajaksi, koska saan tästä työstä
hyvää palkkaa ja voin auttaa maatani kehittymään."
Ennen vuotta 1992 Kambodžan maaperään pantiin arviolta noin 4–6 miljoonaa miinaa, joista on tähän mennessä tuhottu noin 800 000. Suurin osa niistä on Buoy Oukin kotiseudulla Battambangissa, joka vuoteen 1998 asti oli osittain punakhmerien hallussa. Räjähteitä ovat kylväneet menneiden konfliktien eri osapuolet, punakhmerit, vietnamilaiset, yhdysvaltalaiset ja maan hallituksen joukot.
Maahan asetetuista räjähteistä ei sotien aikana pidetty tarkkaa kirjaa, konfliktien jälkeisestä ajasta puhumattakaan. Punakhmerien johtaja Pol Pot kutsui miinoja "hiljaisiksi kuoleman vartiomiehiksi" ja "ikuisiksi sotilaikseen" ja laitatutti niitä maahan myös siksi, etteivät ihmiset pääsisi pakenemaan Thaimaahan.
Vammautuminen vaikuttaa työntekoon
Siitä hetkestä kun Buoy Ouk vuonna 1989 astui miinaan, hän ei muista mitään.
— Minulle on kerrottu, että olin tiedottomassa tilassa kolme, neljä päivää ja menetin paljon verta. Sotilaana sain hoitoa ja minulle tehtiin verensiirtoja. Kun selvisin ne päivät, lääkäri päätti amputoida jalkani, hän kertoo.
Hoidosta huolimatta Oukin oikean jalan tynkään jäänyt haava ei heti parantunut kunnolla, vaan oli kipeä ja märki. Nyt haava näyttää siistiltä, eikä kipuja enää juuri ole. Käveleminen onnistuu proteesin avulla. Sen Ouk sai niitä valmistavassa yrityksessä työskentelevältä veljenpojaltaan.
— Jos kävelen paljon, jalkaa alkaa särkeä. Vammautuminen on vaikuttanut työmahdollisuuksiini ja työntekoon.
Nyt 47-vuotias Ouk on naimisissa ja neljän lapsen isä. Lapsista nuorin on 9-vuotias ja vanhin 22. Isä asuu vuoroin kahdessa eri kylässä, toisessa on koti ja perhe, toisessa työtä. Järjestely on hankala, mutta jalkapuolella, sittemmin vielä bambunkeruussa näön toisesta silmästään menettäneellä miehellä ei ole vaihtoehtoja.
— Itse omistan vain vähän maata. Tällä tilalla, jossa olen töissä on kanoja, paljon maissipeltoa ja hedelmäpuita.
Viime vuosina entinen sotilas Ouk on löytänyt uuden tavan olla hyödyksi.
— Sotilaana osallistuin jonkin verran myös miinojen poistoon, mutta se loppui siihen, kun vammauduin. Nyt autan miinanraivaustyötä tekeviä järjestöjä. He ovat kyselleet minulta, mistä miinoja kannattaa etsiä.
Hyvä palkka houkuttaa
Länsi-Kambodžan Battambangissa miinanraivaustyötä tekevä Mines Advisory Group (MAG) on brittiläinen, eri puolilla maailmaa toimiva järjestö, jonka kanssa Kirkon Ulkomaanapu tekee yhteistyötä. MAG tekee humanitaarista miinanraivaustyötä, johon kuuluvat myös valistustyö ja ihmisten uudelleenasuttamisen niille seuduille, joilta asukkaat kerran joutuivat lähtemään.
Tärkeimpiä raivauskohteita ovat tiet ja kaivojen ja koulujen lähialueet, mutta myös viljelysmaalla on suuri arvo sillä noin 80 prosenttia kambodžalaisista asuu yhä maaseudulla. Järjestö pyrkii tukemaan maata kehityksessä myös henkilöstöpolitiikallaan, sillä noin kymmenen prosenttia MAG:n työntekijöistä on amputoituja ja kolmasosa naisia, joiden työnsaanti muutoin on vaikeaa.
35-vuotias Samnang Nith on yksi naisista, jotka tekevät Kambodžasta turvallisempaa askel kerrallaan. Hän on naimaton, kahdeksanhenkisen maalaisperheen tytär, joka aikaisemmin elätti itsensä vihannesten myynnillä. MAG:n palveluksessa hän on ollut parisen vuotta. Miinanraivaajat ansaitsevat enemmän kuin monet korkeammin koulutetut, esimerkiksi opettajat.
— Halusin miinanraivaajaksi, koska saan tästä työstä hyvää palkkaa ja voin auttaa maatani kehittymään, Nith perustelee.
— Aluksi perheeni ei suostunut valintaani ja pelkäsi. Minun oli vakuuteltava, että MAG antaa tarvittavan koulutuksen, eikä tämä ole niin vaarallista. Nyt he ovat enemmän kuin tyytyväisiä.
Nith tahtoo jatkaa miinanraivaajana niin kauan kuin töitä vain riittää.
— Säästän rahaa talon korjaamiseen. Haaveilen myös oman kaupan perustamisesta, hän kertoo.
Äärimmäistä keskittymistä
Tiimissä, jossa Samnang Nith työskentelee, on 15 jäsentä, joista 12 on varsinaisia miinanraivaajia. Työntekijät asuvat viikot heille järjestetyssä yhteismajoituksessa, viikonloppuisin he voivat vierailla perheittensä luona. Työpäivät alkavat seitsemältä ja jatkuvat kolmeen. Keskellä päivää on ruokatunti, ja muutenkin taukoa on pidettävä 45 minuutin välein, sillä työ on raskasta eikä keskittyminen saa herpaantua.
— Maa on paikoitellen hyvin kovaa ja kuumuus tekee työstä raskasta. Mielestäni ei kuitenkaan ole merkitystä, tekeekö tätä työtä mies vai nainen, Nith arvioi.
Nithin työasuna on vihreä univormu, sininen suojaliivi ja kypärä. Tarkastettava alue on aidattu narulla ja puukepeillä ja merkitty punaisin pääkallokyltein. Aloittaessaan alueen tarkastuksen raivaajat tekevät kepeistä ja langasta noin metrin levyisen "radan", jota pitkin he kulkevat metallinpaljastin kädessään.
— Aluksi minua jännitti ja pelotti. Nyt en enää pelkää, eikä työhön keskittyminen ole vaikeaa, Nith sanoo.
Kun laite piippaa, miinanraivaajat polvistuvat ja asettavat kohdan päälle kolmionmallisen kyltin, valkoinen puoli ylöspäin. Sen ympäriltä he raaputtavat maata varovasti, kerros kerrokselta. Kun räjähde on paikannettu, kyltti käännetään ja punainen puoli jää näkyviin. Sitten vihelletään pilliin ja paikalle kutsutaan räjähteiden tuhoamiseen erikoistunut työntekijä. Yleensä kyseessä on niin sanottu väärä hälytys ja maasta löytyy vain metallinsirpaleita.
Miinojen poistaminen on hidasta ja kallista. Kambodžassa työstä tekee vaikeaa touko–kesäkuusta lokakuuhun kestävä sadekausi, joka liikuttaa maata ja räjähteitä paikasta toiseen.
"Olen onnekas, ehdottomasti"
Vaikka kambodžalaiset tietävät miinojen vaarat, köyhyys ajaa heidät ottamaan riskejä. Battambang on paitsi miinoitetuinta, myös parhaiten riisinviljelyyn soveltuvaa aluetta. Kiusaus raivata uusia peltoja on suuri.
Onnettomuudet ovat käymässä harvinaisemmiksi, mutta vuodesta 1979 alkaen noin 160 000 kambodžalaista on loukkaantunut miinan tai muun räjähteen vuoksi. Yleensä uhreilta puuttuu jalka, mutta on heitäkin, jotka ovat menettäneet näkönsä tai joilta puuttuu käsi, sillä moni lapsi on uteliaisuuttaan tarttunut kranaattiin ja moni maanviljelijä päättänyt siirtää löytämänsä räjähteen itse. Miinanraivaajille tapahtuvat onnettomuudet ovat kuitenkin harvinaisia, MAG:n työntekijöille niitä on tapahtunut vain kaksi.
Jalkansa menettänyt Buoy Ouk kertoo yhä pelkäävänsä uutta onnettomuutta ja varoo ottamasta turhia riskejä, sillä toinen onnettomuus olisi liikaa. Peloistaan huolimatta hän ei ole katkera.
— Olen onnekas, ehdottomasti! Jos olisinkin kuollut, en olisi tässä antamassa tätä haastattelua enkä olisi nähnyt maailmaa, hän sanoo.
Hidasta ja kallista työtä
- Kambodžassa työskentelee Kirkon Ulkomaanavun rahoituksella noin 40 Mines Advisory Groupin (MAG) miinanraivaajaa.
- Teknisen laitteiston ja miinakoirien avulla 40 MAG:n työntekijää raivaa vuodessa noin 50 hehtaaria.
- Yksi raivaaja raivaa päivässä noin 15 neliömetriä.
- Suurin osa löydöistä on metallinkappaleita. Esimerkiksi vuonna 2006 löytyi 143 jalkaväkimiinaa, 8 telamiinaa, 113 räjähtämätöntä ampumatarviketta ja noin 390 000 metallinkappaletta.
- Yhden maamiinan on arvioitu maksavan 3–10 dollaria, sellaisen poistaminen maasta maksaa 300–1000 dollaria.
Jaa tämä artikkeli: