Syntisen puolella
Evankelista Luukas kirjoitti draamaa Jeesuksen ja syntisten kohtaamisista.
Olipa kerran eräs syntinen, joka halusi Jeesuksen puheille saadakseen syntinsä anteeksi. Väliin tuli muuan tekopyhä, jonka mielestä syntinen ei ollut kelvollinen lähestymään pyhää miestä. Mutta ähäkutti, Jeesuspa toruikin hurskastelijaa ja otti syntisen lämpimästi vastaan.
Tällaista kolmiodraamaa näytellään Luukkaan evankeliumissa erilaisina muunnelmina. Armahdetun syntisen roolin saa välillä tullimies, välillä syntinen nainen tai vertauksen tuhlaajapoika. Tekopyhän rooli lankeaa usein fariseukselle. Tutkija Anni Pesosen mielestä Luukas rakensi karrikoidut kolmiodraamansa tarkoituksella ohjatakseen lukijaa samastumaan syntisen rooliin.
Hiljattain tarkastetussa Uuden testamentin eksegetiikan väitöskirjassaan Luke, The Friend of Sinners (Luukas, syntisten ystävä) Pesonen arvioi, että käsitys Jeesuksesta syntisten ystävänä on pitkälti Luukkaan kirjallisen luomistyön tulosta. Toki sen taustalla on vanhempi perinne.
— Mutta Luukas tekee siitä valtavan jutun ja hänellä on vahva motivaatio siihen. Apostolien teoissa tullimiehet ja syntiset eivät enää Luukasta kiinnosta, vaan koko teos on pakanakristillisyyden oikeutusta. Luukas ehkä näkee evankeliuminsa tullimiehet ja syntiset esikuvina pakanakristityille.
Syntisten ystävä Jeesus — tai Luukas — on siis tarkemmin katsottuna pakanakristittyjen ystävä. Pesonen sanookin, että väitöskirjan teko auttoi häntä hahmottamaan, kuinka keskeinen teema Uuden testamentin pinnan alla on kristinuskon suhde juutalaisuuteen.
— Se on kuin jäävuori, valtava, mutta enimmäkseen pinnan alla. Uusi testamentti on voittajien kirja, pakanakristillisyyden dokumentti. Hävinneen osapuolen ääntä siellä kuuluu hirveän vähän, Pesonen toteaa.
Luukkaan evankeliumin ja Apostolien tekojen kirjoittajasta voidaan varmuudella sanoa vain vähän. Evankelistan oikea nimikään ei ole tiedossa.
— On aika varmaa, ettei hän ollut juutalaisesta suvusta. Hän ei kuulunut kristittyjen ensimmäiseen polveen, vaan kirjoitti ensimmäisen vuosisadan loppupuolella. Hän liikkui paljon Välimeren itäpohjukassa ja tunsi Vähän-Aasian ja Kreikan. Todennäköisesti hän oli kotoisin alueelta, jonne Apostolien teot sijoittuu, Anni Pesonen kertoo.
— Luukkaalla oli sana hallussaan. Ilmeisesti hän oli aika varakas ja kohtalaisen koulutettu, ehkä hän kuului rikkaaseen käsityöläis- tai kauppiassukuun.
Pesonen lisää, että koska Luukkaasta tiedetään niin vähän, on kyselty, tiedetäänkö edes evankelistan sukupuolta.
— Ei sitä varmasti tiedetä. Mutta kun ottaa huomioon naisten aseman tuohon aikaan, on aika epätodennäköistä, että evankelista olisi ollut nainen. Luukkaan sukupuolta on arvailtu muun muassa siksi, että hänellä Jeesuksen naisseuraajat ovat esillä enemmän kuin muilla evankelistoilla.
Pesonen miettii, että olipa Luukas mies tai nainen, hänestä välittyy nykylukijalle aika sovitteleva ja sivistynyt kuva. Hänessä on lämpöä ja lempeyttä.
— Eräs tutkija on todennut, että Luukas on evankelistoista ainoa, jonka haluaisi kutsua pöytäänsä aterioimaan — ja ainoa, joka ottaisi kutsun vastaan.
Paitsi syntisten ja tullimiesten ystävä, Luukas on myös samarialaisten ja naisten ystävä. Aikansa halveksittujen puolella siis.
Keitä Luukkaan syntiset tarkalleen olivat, jää Anni Pesosen mukaan epäselväksi. Syntisen naisen kohdallakaan Luukas ei suoraan sano, mikä hänen syntinsä oli, joskin hän vihjaa, että kyse olisi seksuaalisesta synnistä. Eikä ristin rikollisesta kerrota, mitä hän oli tehnyt päätyäkseen ristille.
— Ehkä Luukas ei itsekään tarkkaan tiennyt. Ja ehkä hän halusi jättää tilaa samastumiselle. On tehokastakin, ettei hän nimeä mitään tiettyä syntiä, vaan ainoastaan sen, että kyseessä on jokin, jota muut paheksuvat.
— Tietty epämääräisyys kerronnassa tekee näistä tilanteista yleispäteviä. Eikä Luukas jätä epäselväksi, keneen missäkin kertomuksessa pitää samastua. Hän kuvaa hyvät ja pahat aika karkeasti. Nykykertoja olisi tehnyt henkilöistä moniulotteisempia, Pesonen luonnehtii.
— Esimerkiksi kertomus fariseuksesta ja tullimiehestä on äärimmäisen karrikoitu. Fariseus on tosi pöyhkeä ja omahyväinen. Hän ei ole realistinen kuvaus tuon ajan fariseuksista, vaan arkkityyppi. Oikeastaan vain tuhlaajapoikavertauksessa on mahdollista ymmärtää molempia osapuolia, sitä vanhempaa veljeäkin.
Pesosen mielestä Luukkaan arkkityyppisiä kertomuksia on vaarallista lukea niin, että jokin tietty uskonnollinen tai kansanryhmä yhdistetään kertomusten "pahiksiin" ja oma ryhmä "hyviksiin". Hän epäilee, että kun juutalaisia on vainottu, siihen ovat saattaneet osaltaan olla vaikuttamassa Luukkaan kärjistetyt kuvaukset fariseuksista. Reformaattoreiden kirjoituksissa fariseuksen leiman sai paavi, kun taas protestantit samastuivat kertomuksen tullimieheen.
— Leimaamisen sijasta kannattaisi ajatella niin, että jokainen kyllä löytää itsestään molemmat puolet: sekä Jeesuksen armahtaman syntisen että tekopyhän hurskastelijan. Jokaisessa meissä asuu pieni fariseus, ja sitä kannattaa tarkkailla.
Anni Pesonen on paitsi eksegetiikan tutkija, myös pappi ja Diakonia-ammattikorkeakoulun opettaja. Hän sanoo opiskeluaikoina käyneensä läpi kriisivaiheita, jolloin hän joutui pohtimaan uskon ja kriittisen raamatuntutkimuksen suhdetta. Oli aika, jolloin evankeliumitekstien arvon mittarilta tuntui se, palautuivatko ne varmasti historian Jeesukseen.
— Nykyisin uskon Jeesus on minulle entistä tärkeämpi. Minulle Jeesus on edelleenkin syntisten ystävä — vaikka ajattelenkin, että Luukkaalla on ollut suuri osuus tämän kuvan luomisessa.
— Meillä on hirveän vähän tietoa historian Jeesuksesta. Sen sijaan meillä on kirjallisuutta Jeesuksesta, jonkun tulkitsemaa ja taiteellisesti esittämää. Sitä voisi verrata vaikka ikoneihin: eivät ne ole autenttisen näköisiä, vaan kuvaavat uskon totuutta.
Pesosen mukaan olennaista on se, kuinka Raamatun tekstit yhdistyvät lukijan omaan elämäntilanteeseen ja Jumala-suhteeseen. Vasta sitä kautta sana elää ja puhuttelee.
— Raamattua on usein luettu historiallisena dokumenttina, ei kirjallisuutena. Ongelmia syntyy, kun ajatellaan, että sen mikä on uskolle totta pitäisi olla myös varmuudella historiallisesti totta.
— Jos Raamattua lukisi kirjallisuutena, siihen voisi suhtautua vapaammin. Ehkä silloin olisi aidommin kosketuksissa omiin tunteisiinsa ja kokemuksiinsa. Eikä se minun mielestäni estä lukemasta Raamattua myös rukoillen ja Jumalan puhuttelua kuunnellen.
Pesonen kehottaa Raamattua lukiessa tarkkailemaan kertojien ääntä ja sitä, miten niihin itse suhtautuu. Jos kertojia pitää erehtymättöminä, se rajoittaa mahdollisuuksia tulkita tekstejä tai olla niiden kanssa eri mieltä. Jos sen sijaan kuulee Raamatun kirjoittajien inhimillisyyden, he tulevat lähemmäs.
- He ovat oikeita ihmisiä, jotka ovat eläneet tiettynä aikana. Raamattu alkaa vaikuttaa moniääniseltä kuorolta, johon mahtuu monia tulkintoja, näkemyksiä ja kokemuksia Jumalasta.
Luukkaan evankeliumi
-
Markuksen, Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeissa on paljon yhteistä aineistoa, minkä vuoksi niitä kutsutaan synoptisiksi eli "yhdessä katsottaviksi" evankeliumeiksi. Vanhin niistä, Markuksen evankeliumi, on ollut lähteenä Luukkaalle ja Matteukselle. Lisäksi Luukkaalla ja Matteuksella on ollut toinenkin yhteinen lähde ja molemmilla myös omia lähteitään.
-
Arvioidaan, että Luukkaan evankeliumi on kirjoitettu ensimmäisen vuosisadan lopussa.
-
Tuttu jouluevankeliumi löytyy Luukkaan evankeliumin 2. luvusta.
-
Luukasta on kutsuttu naisten evankelistaksi. Evankeliumin alun keskeisiä naisia ovat Jeesuksen äiti Maria ja Johannes Kastajan äiti Elisabet. Heidän lisäkseen Luukas kertoo muun muassa Martasta ja Mariasta, syntisestä naisesta, joka kuivasi hiuksillaan Jeesuksen jalat, ja Jeesuksen naisseuraajista, kuten Magdalan Mariasta.
Jaa tämä artikkeli: