Syntymäpäivä
Tänään on ensimmäinen kerta, kun en aio muistaa syntymäpäivääsi. En todellakaan. Suljen sen kokonaan mielestäni, enkä aio vaivata merkkipäivälläsi päätäni lainkaan. En meinaa edes lyhyttä tekstiviestiä lähettää. En vaikka sormet ovat raapineet koko päivän puhelimen pintaa.
Se oli kova päätös, isä. Vaikka sinä et äidin kirjoittamaan syntymäpäiväkorttiin suvainnut nimeäsi kirjoittaa, pitääkö minun alentua moiseen? Toimisiko lyhyt ja neutraali tekstiviesti kuitenkin siinä tarkoituksessa, ettei välinpitämättömyydelläsi ole minulle merkitystä? Osoittaisinko vahvuutta, jos vain intohimottomasti toteaisin: Hyvää synttäriä.
Aikaisemmin lähetin Visa-laskuuni nähden aina liian kalliin lahjan sinulle. Yritin kai ostaa hyväksyntääsi. Tapanani oli soittaa sinulle aamulla oksennusta nieleskellen ja laulaa Paljon onnea vaan. Miksi ihmeessä? Enhän oikeasti halunnut toivottaa sinulle onnea. Tahdoin korkeintaan, että katsoisit peiliin, miten kovaksikeitettynä olet elämääsi elänyt.
On ilta. Istun edelleen puhelin kädessäni. Voi Luoja, miten suuri suru minussa asuu. Aloitan viestiä tuhannetta kertaa. Paljon onn…Hyvää syn…äh. Luovutan: Isä, mulla on ikävä sua!
Jaa tämä artikkeli: