Syntyy tyttö

Syntyy tyttö

Kauan sitten syntyy Palestiinassa tyttölapsi, nimeltään Maria. Tuskin kukaan silloin ymmärtää, että hänen ja hänen poikansa ympärille syntyisi suuri maailmanuskonto.

Pyhät tekstit kertovat Marian poikaa tervehtimään saapuneista idän viisaista miehistä, jotka tähdentävät, että jotain erityistä on tulossa.

Nuori nainen elää naisen elämäänsä, luopuu aikuistuneesta lapsestaan, joutuu näkemään hänen kuolemansa ja kuolee aikanaan itsekin.

Kukapa olisi arvannut, että Marian nimeä kuiskailisivat pari tuhatta vuotta myöhemmin ahdistuneet äidit. Eri aikojen taiteilijat ikuistaisivat hänet tauluihinsa ja oppineet miehet korottaisivat hänet Ikuiseksi neitsyeksi ja Taivaan kuningattareksi. Hänelle annettaisiin sellaisiakin nimiä kuin jumalallisen armon äiti, viisauden istuin, syntisten turva ja murheellisten lohduttaja.

Paljon myöhemmin syntyy toinen tyttö, ehkä hänkin Maria. Hänestä ei odoteta suuria, onhan hän vain tyttö. Hän ei pääse kouluun, ei opi lukemaan. Hänet naitetaan ehkä jo lapsena. Pahimmassa tapauksessa rutiköyhät ja elämän nujertamat vanhemmat myyvät hänet.

Ihmiskaupan markkinoilla hänen neitsyytensä ja nuoruutensa on arvossaan. Niinpä lännestä saapuu innokkaita miehiä häntä tervehtimään, eivätkä he tuo tullessaan kultaa, suitsuketta ja mirhaa.

Kun nuoruus on ohi, hän on loppu. Yhtään kynttilää ei sytytetä hänen muistokseen. Uusia tyttöjä riittää ostettavaksi ja myytäväksi.

Marian, Taivaan kuningattaren hienosti muotoillut ylistykset tukehtuvat kurkkuuni.

Jaa tämä artikkeli: