Kirsikka Bondsdorff päätti sairastaessaan antaa syövälle viisi prosenttia, loput tavalliselle elämälle lapsiperheessä. Kuva: Sirpa Päivinen
Syöpä ei jalosta, mutta voi tehdä siitä selvinneen valoisammaksi
Kirsikka Bonsdorff kävi läpi sädehoidot vuoden pimeimpänä aikana. Väsymyksen keskellä voimaa antoi tavallinen arki.
Päivittäin yli 80 suomalaista saa kuulla sairastavansa syöpää. 40-vuotias Kirsikka Bonsdorff oli yksi heistä huhtikuussa 2012. Hän oli puolivuotiaan vauvan ja 9- ja 13-vuotiaiden lasten äiti. Diagnoosi oli rintasyöpä.
– Aluksi se oli sokki. Taivas pimeni. Siinä kohtaa psykologikäynneille olisi ollut tarvetta, hän sanoo.
Syöpä ei tullut Bonsdorffin elämään ensimmäistä kertaa. Hän oli menettänyt samalle taudille äitinsä ollessaan parikymppinen.
Lääkäri oli onneksi viisas. Hän arvasi, että nuori potilas vertaa tilannettaan äitinsä tilanteeseen.
– Hän muistutti, että tämä on minun elämäni, ei äidin, ja että syöpähoidot ovat kehittyneet. Lääkäri sanoi, että saatan olla vielä 50 vuoden päästäkin täällä murehtimassa, jos sille linjalle lähden. Se helpotti, Bonsdorff muistelee.
Vauva antoi voimia
Vielä samana keväänä Kirsikka Bonsdorff leikattiin, ja kesä ja alkusyksy menivät sytostaattihoidoissa. Pahimpina päivinä niiden aiheuttamat kivut olivat niin kovat, että Bonsdorff ei jaksanut nousta sängystä. Hän pyysi poikaansa viemään hänet kodin lähelle Keskuspuistoon, jossa he kävivät katsomassa hevosia.
– Perhe ja erityisesti vauva toivat valtavasti voimia: kakkavaippojen vaihtaminen ja pullea käsi paijaamassa poskea. Vauvan mielestä olin sama tuttu äiti ilman tukkaakin, Bonsdorff sanoo.
Sädehoidot koittivat marras-joulukuussa – vuoden pimeimpänä aikana. Bonsdorff raahautui klinikalle päivittäin rättiväsyneenä. Pimeys iski kovaa.
– Kaamosaika on muutenkin lähes epäinhimillinen, ja kun siihen lisää väsyttävät hoidot, tilanne on todella rankka. Sairaalassa etsiydyin aina kirkasvalolampun viereen saadakseni hiukan voimaa, hän muistaa.
Vanha suru väistyi
Syöpädiagnoosista seurasi kuitenkin myös jotakin yllättävää. Kirsikka Bonsdorffia parikymmentä vuotta seurannut suru äidin kuolemasta väistyi.
– Tajusin, että äiti haluaisi, että iloitsen elämästäni enkä käytä sitä suremalla häntä. Yksin jäämisen ja elämän epäoikeudenmukaisuuden kokemus olivat jääneet minulle päälle, Bonsdorff sanoo.
Hoitojen edetessä hänelle kehkeytyikin motto. Pahoinakin päivinä hän saattoi mennä peilin eteen ja huikata itselleen: Täällä ollaan!
– Oli tärkeää tajuta, että minä elän syövän kanssa. Sanoin lääkärille, että aion antaa viisi prosenttia elämästäni syövälle ja muuten yrittää elää mahdollisimman tavallisesti. En halunnut menettää kuopukseni ihanaa vauva-aikaa.
Bonsdorff laittoi kaikki syöpää koskevat paperit yhteen ylälaatikkoon ja kävi hoidoissa, mutta nautti samalla pienistä arjen asioista: vanhempainilloista, lasten harrastuksista, konserteista. Hän myöntää myös esittäneensä reippaampaa kuin olikaan, sekä itsensä että perheen takia.
– Näin jälkikäteen luulen, että se saattoi olla hyväkin asia ja auttoi jaksamaan.
"Sinä olet terve"
Syksyllä 2013 Kirsikka Bonsdorff sulki Syöpätautien klinikan oven hoitojen merkeissä viimeisen kerran. Sillä kertaa puoliso ei saanut tulla hakemaan.
– Halusin kävellä kotiin yksin ja pitkää kiertoreittiä. Nollasin tilannetta jokaisella askeleella. Oli kuulas syyspäivä, ja oli ihanaa mennä kotiin laittamaan ruokaa.
Ennen lähtöä omahoitaja oli vetänyt Bonsdorffin hoitajien puolelle, katsonut silmiin ja sanonut sen, mikä oli totta: Sinulla ei ole syöpää. Sinä olet terve.
– Se oli hieno hetki, vaikka en ihan uskonut sitä enkä täysin usko vieläkään. Mutta kiitän häntä, että tunnen oloni 90-prosenttisesti terveeksi.
Bonsdorffin mielestä syöpä ei jalosta ketään, mutta kova kokemus ja siitä selviytyminen kyllä muuttivat häntä. Valoisammaksi.
– Syöpä on arvaamaton ja pirullinen kaveri, joka voi palata. Silti en aio elää peläten. Olen oppinut sanomaan itselleni: Lopeta murehtiminen. Keskity. Rauhoitu. Luota. Olen jokaisesta syntymäpäivästä tosi kiitollinen.
Musiikki tuo valoa
Nyt Kirsikka Bonsdorff toimii Syöpäklinikan Tukijat -järjestön hallituksessa. Elisabeth Rehnin perustama järjestö hankkii rahaa HYKS Syöpätautien klinikan viihtyvyyden parantamiseksi.
– Saamani hoito oli mahtavaa ja olen siitä kiitollinen. Silti jäi kehittämisideoita, Bonsdorff sanoo.
Hänellä on parhaillaan menossa projekti, jota hän kutsuu kaksiosaiseksi valoprojektikseen. Ensin hän sai suomalaisyrityksen sponsoroimaan 25 kirkasvalolamppua syöpäklinikalle. Nyt hän järjestää Tuomiokirkkoon Cantores Minores -kuoron konserttia, jonka tuotto ohjataan lyhentämättömänä klinikan tukemiseen.
– Poikani laulaa Cantiksessa, ja minulle oli valtava ilo käydä kuuntelemassa konsertteja keskellä kaamosta ja rankkoja hoitoja. Toivottavasti tästä konsertista seuraa valoa sekä yleisölle että klinikan asiakkaille ja henkilökunnalle.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Olen matkalla kympistä seiskan ihmiseksi, sanoo kroonisista kivuista kärsivä Päivi Voima
Hyvä elämäKauppatieteiden tohtori Päivi Voima oli kova suorittaja, kunnes kivut iskivät. Psykoterapian avulla hän on oivaltanut, ettei ihmisen tarvitse olla täydellinen.
