Syyrian pakolaisleirien lapset saavat koulu-tv-kanavan
Suomen Lähetysseura tukee uutta kanavahanketta, joka mahdollistaa miljoonien lasten koulunkäynnin.
Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alueella toimiva satelliittitelevisiojärjestö SAT-7 aloittaa ensi kesänä uuden SAT-7-Academy-kanavan. Koulu-tv-kanavan myötä Syyriasta paenneet lapset ja miljoonat muut koulujärjestelmän ulkopuolella olevat lapset pääsevät koulunpenkille.
Suomen Lähetysseura on vuonna 1996 perustetun kristillisen tunnustustenvälisen satelliittitelevisiojärjestön SAT-7:n perustajajäsen. Lähetysseura tukee järjestöä tänä vuonna 85 000 eurolla. Siitä 50 000 euroa osoitetaan Lähetysseuran Lasten pankin varoista uuden SAT-7-Academyn starttirahaksi.
SAT-7 lähettää ohjelmia arabian, farsin ja turkin kielellä tavoittaen noin 15 miljoonaa katsojaa Lähi-idässä. Opetustuotannosta vastaavat paikalliset työntekijät. Ohjelmissa on paljon kasvatukseen, perhe-elämään ja terveyteen liittyvää asiaa.
Ne maat, jotka ovat ottaneet vastaan suuren määrän pakolaisia, eivät pysty tarjoamaan kaikille pakolaislapsille opetusta omissa kouluissaan.
Suomen Lähetysseuran ulkomaantyönjohtaja Rolf Steffansson
SAT-7:llä on ennestään neljä kanavaa, joista yksi on lastenkanava SAT-7 Kids. Kanavalla on lähetetty vuodesta 2015 asti viitenä päivänä viikossa esikouluikäisille ja ekaluokkalaisille suunnattuja Minun kouluni -opetusohjelmia. Niitä seuraa viikoittain 1,3 miljoonaa katsojaa.
Ensi kesästä alkaen opetusohjelmat siirtyvät omalle kanavalleen. Luvassa on lisää ohjelma-aikaa, aineita ja oppitunteja kaikille kuudelle alakouluikäluokalle. Opetus perustuu Syyrian ja Libanonin valtioiden opetussuunnitelmaan.
Miljoonat lapset vaarassa syrjäytyä
Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alueella joka viides eli yli 21 miljoonaa arabiaa puhuvaa lasta on vaarassa jäädä ilman koulutusta. Suomen Lähetysseuran ulkomaantyönjohtajan Rolf Steffanssonin mukaan näistä lapsista on nopeasti tulossa menetetty sukupolvi, joka on erityisen altis ääriliikkeiden rekrytoinnille, väkivaltaisille mielenilmaisuille ja syrjäytymiselle.
– Ne maat, jotka ovat ottaneet vastaan suuren määrän pakolaisia, eivät pysty tarjoamaan kaikille pakolaislapsille opetusta omissa kouluissaan. Varsinaisten konfliktialueiden ulkopuolellakin suuri määrä lapsia jää ilman koulutusta köyhyyden takia tai pelkästään siksi, että he ovat tyttöjä. Monesti myös koulujen taso on huono.
Satelliittitelevisio on pakolaisten pääasiallinen tietolähde. Esimerkiksi Libanonissa on kolme neljästä pakolaisesta mahdollisuus seurata satelliittitelevisiota. Ohjelmat ovat saaneet runsaasti myönteistä palautetta eri uskonnollisista taustoista olevilta lapsilta ja vanhemmilta.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Rolf Steffanssonin mukaan maailma ei maallistu vaan uskonnollistuu – Afrikassa kirkko on iso muutosvoima ja kasvaa kohisten
Hengellisyys AjankohtaistaSuomen Lähetysseura tekee 28 miljoonan euron budjetilla työtä 30 maassa. Se on yksi suurimmista ulkoministeriön tukemista kehitysyhteistyöjärjestöistä. Lähetystyö on muuta kuin mielikuvat siitä.