Täällä ei siivota
Tyly kevätaurinko yrittää paistaa sisään ikkunoista, jotka ovat talven liasta himmeät. Lattioilla ja huonekalujen päällä tanssahtelee suloisenpehmeitä villasukanharmaita pölyeläimiä. Eteisessä on kurajälkiä ja kengänpohjien tuomia ilkeitä pikkukiviä.
Ei, ei jaksa. Eikä oikein ehdikään siivota. Tekisinköhän niin kuin eräs Jacques, viisikymppinen tyyppi, joka ei ollut saanut siivotuksi puoleen vuoteen? Palkkaisin siivoojan?
Ajatus houkuttaa. Sitten paljastuu, ettei Jacquesilla mennyt siivoojan kanssa ihan putkeen. Sen nyt vielä sietää, että siivoojalla on karmea kampaus. Ehkä senkin, että hän huudattaa radiota työskennellessään. Mutta että hän johdonmukaisesti kieltäytyy käyttämästä imuria!
Ja pahempaa on luvassa. Ensin siivooja asettuu taloksi tyypin kotiin, sitten jo sänkyyn ja muuhunkin elämään.
Ehkä pölyn nyanssien kanssa ei kannata olla yhtä tarkka kuin Jacques, jonka mielestä pöly viikonloppuisin on ihan eri asia kuin pöly arkipäivisin tai iltaisin. Minä nyt vain päätän, että pöly jouluna ja ehkä vielä juhannuksena on ihan se ja sama. Siihen ei mitään siivoojia kaivata.
Mutta jos haluat tuntea vahingoniloa, oikaise itsesi sohvalle ja lue ranskalaisen Christian Osterin juuri suomeksi ilmestynyt romaani Siivooja (Atena 2009).
Jaa tämä artikkeli: