null Tähdet Helsingin yllä

Iltaa odotellessa. Tähtitiede paljastaa yhä uusia, ennennäkemättömiä salaisuuksia maailmankaikkeudesta, mutta tuttujenkin taivaan kohteiden katselemisessa on yhä oma viehätyksensä, sanoo Veikko Mäkelä.Kuva: Esko Jämsä

Iltaa odotellessa. Tähtitiede paljastaa yhä uusia, ennennäkemättömiä salaisuuksia maailmankaikkeudesta, mutta tuttujenkin taivaan kohteiden katselemisessa on yhä oma viehätyksensä, sanoo Veikko Mäkelä.Kuva: Esko Jämsä

Tähdet Helsingin yllä

Paljain silmin voi nähdä kaupungin yllä tuhatkunta taivaankappaletta.

Kaivopuiston tähtitornin kupu kääntyy ontosti jyristen. Tähtiharrastaja Veikko Mäkelä tarkentaa Celestron-peilikaukoputken idästä taivaanrannan ylle nousseeseen Jupiteriin.

Jupiter on paljain silmin katsottuna yksi kirkas piste taivaalla. Kaukoputken okulaarista se näkyy kellertävänä planeettana ja neljä kuuta kimmeltää radoillaan sen ympärillä.

– Jupiter on kiinnostava havaittava. Sen pinnan pilvivyöhykkeiden piirteissä voi havaita muutoksia jo muutamassa päivässä, Mäkelä kertoo.

Puolenyön aikaan taivas on pilvetön ja Jupiterin lisäksi Helsingin yllä näkyy paljain silminkin tuhatkunta muuta taivaankappaletta.

– Suomessa voi ilman apuvälineitä ja sopivan pimeässä nähdä ehkä 2 500 tähteä. Yhteen silmäykseen niitä mahtuu viitisensataa. Jos katsotaan hyvällä kiikarilla tai pienellä kaukoputkella, kohteita onkin jo miljoona.

 

Yöt ovat elo-syyskuun vaihteessa ehtineet tarpeeksi pimeiksi, että tähtitaivaan rikkauteen on ehtinyt taas havahtua. Kun Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan tornilla näkyy liikettä, ohikulkijoita pysähtyy kyselemään, onko jo tiedossa näytöksiä. Tähdet kiinnostavat.

Tähtitaivaan havainnoinnin aloittaminen ei vaadi paljoa. Alkajaisiksi riittää vaikka se, että panee silloin tällöin merkille kuun vaiheen ja aseman.

– Pienilläkin taustatiedoilla pystyy itse havaitsemaan meidän aurinkokuntamme ilmiöitä: miten esimerkiksi kuun vaihe muuttuu ja tähtitaivas kääntyy maan kiertäessä aurinkoa, Veikko Mäkelä selittää.

Mitä muuta syyskesän taivaalla näkee paljain silmin, kun sinne katsoo pidempään?

– Tähtitaivaalta oppii nopeasti tunnistamaan muutamia selvimpiä tähtikuvioita. Linnunradan koillisesta lounaaseen kulkevan jäljen pystyy Helsingissäkin hämärästi erottamaan. Kun katsoo tarpeeksi pitkään, näkee yksittäisiä tähdenlentoja ja tiettyinä aikoina tähdenlentoparvia.

 

Täysikuu Suomenlinnan yllä on kaukoputken läpi katsottuna niin kirkas, että se häikäisee silmiä. Kuunsilta merellä on leveä.

– Tähtiharrastuksen kannalta täysikuu on vähän tylsä. Kun valo tulee kuuhun suoraan meidän suunnastamme, se latistaa kraatterit ja muut pinnanmuodot. Vajaata kuuta on paljon kiinnostavampaa tarkkailla. Lisäksi kirkas kuutamo häivyttää näkyvistä osan tähtitaivaan muista kohteista, Mäkelä sanoo.

– Mutta kyllähän tuo kuu komean näköinen on. Yksi tärkeä puoli tähtiharrastuksessa on monelle juuri kauneuselämyksissä.

Mäkelä etsii katseltavaksi Andromedan galaksin. Se näkyy kierteenä kaukaisuudessa. Valo, joka kaukoputken läpi kulkee, on matkannut sieltä 2,5 miljoonaa vuotta.

– Vaikka Hubble-avaruusteleskoopin kuvissa avaruuden kohteita voi katsella valtavan näyttävinä, viehätyksensä on edelleen samojen kohteiden näkemisessä, ehkä vaatimattomampina, mutta omin silmin.

 

Ursan hallituksessa toimiva Mäkelä harrastaa itse erityisesti paljain silmin ja kiikarilla havainnointia. Hän on erikoistunut tähtiin, joiden voimakkuus vaihtelee.

Paljain silmin havaittava avaruus on ollut suunnilleen samanlainen nykyihmisen historian ajan. Nopein kehitys ja suurimmat mullistukset tähtitieteessä sen sijaan koskevat sellaista, mikä havaitaan kehittyvän teknologian avulla.

Tähtitieteestä on tullut ala, jolla tapahtuu paljon maallikonkin mielikuvitusta kiehtovia asioita. Luotaimet lähettävät videokuvaa lähiplaneetoilta ja uudet teleskoopit löytävät kohteita yhtä syvemmältä avaruudesta. Lähimmistä tähdistä on saatu tuotettua pintakuvia. Radioteleskoopit havaitsevat jälkiä huikeista räjähdyksistä, tähtien synnystä ja tuhosta.

Elokuun lopussa uutisoitiin seitsemän eksoplaneetan muodostaman aurinkokunnan löytymisestä. Eksoplaneetat kiinnostavat, koska niiltä odotetaan löytyvän merkkejä elämästä.

– Osa tähtiharrastusta on alaan liittyvien uutisten ja tutkimustulosten seuraaminen. Ehkä se suurin seuraava uutinen, jota odotetaan, on nimenomaan tuo jonkinlaisen elämän löytyminen maan ulkopuolelta, Mäkelä toteaa.

 

Korkealla etelätaivaalla näkyy kesäkolmio: oikealla Lyyran tähdistön Vega, vasemmalla Joutsenen Deneb ja alhaalla Kotkan Altair. Kuu kumottaa

Puolen yön aikaan Ursan tornille tulee kaksi harrastajaa kuvaamaan Jupiteria, joka on noussut yhä korkeammalle idän suunnalla.

– Jokin merkillinen asia tähtitaivaassa yksinkertaisesti kiinnostaa, Veikko Mäkelä sanoo katsellen ylöspäin.

– Fysiikan lait taivaalla vaikuttavat. Myytit, joilla niitä ennen selitettiin, ovat jääneet viehättäviksi tarinoiksi. Mutta jollei tähdissä ja avaruudessa edelleen olisi jotain mystistä, tuskinpa sitä katseltaisiin ja tutkittaisikaan.

– Ja aina voidaan palata teorioista takaisin rauhan ja esteettisyyden pariin: katselemaan vain yötaivasta ja odottamaan vaikka tähdenlentoja.

Jaakko Kaartinen-Koutaniemi

 

Maailmankaikkeuden suuruus mykistää

Nykyihminen tarkastelee tähtitaivasta erilaisten käsitysten vallassa kuin menneinä vuosisatoina.
Maapallo tiedetään auringon kiertolaiseksi ja aurinko vain yhdeksi miljoonista tähdistä Linnunradan galaksissa, jonka kaltaisia on lukematon määrä lisää.
Tähtitaivaaseen liitetty majesteettinen muuttumattomuus ja ikuisuus ovat vaihtuneet ymmärrykseksi jatkuvasta liikkeestä, jossa materia jatkuvasti kulkee läpi tähtien syntymisen ja romahtamisen kouristusten. Niistä meidänkin kehomme atomit ovat peräisin.

Tähtitieteestä vuosikymmenet kirjoittanut ja luennoinut rovasti Risto Heikkilä pitää tähtitieteen jatkuvasti suurentamaa ja yhä monimutkaisemmaksi käyvää maailmankuvaa rikkautena kristityn ihmisen maailmankatsomukselle.
Tähtitaivas johdattaa ihmisen edelleen kyselemään kaikkeuden alkuperää ja elämän kohtaloa avaruuden keskellä.
– Mitä enemmän tähtitiede on kyennyt havaitsemaan ja teoreettisesti päättelemään, sitä suurempia ja monimutkaisempia uusia kysymyksiä se on avannut. Yksittäiselle ihmiselle suuri ja keskeinen kysymys on, mitä tämä merkitsee minulle, Risto Heikkilä sanoo.
– Ihminenhän on täynnä kysymyksiä olemassaolostaan, olemassaolon rajoista ja niiden takana olevasta. Samaa kaipuuta ”tähtien taa” löytyy tähtitieteen harrastamisestakin.

Avaruuteen katseleminen auttaa siis selventämään eroa maailmankuvan ja maailmankatsomuksen välillä.
Maailmankuva muodostuu maailmaa ja maailmankaikkeutta koskevista havainnoista, tiedoista ja malleista. Maailmankatsomuksessa tiedot asettuvat yhteen arvojen ja uskonnollisen vakaumuksen kanssa – usko ja tieto ovat eri tasoilla.
– Luonnontieteen asioita ei tarvitse eikä voi selittää uskontodistuksilla. Mutta samalla kun tähtitiede paljastaa avaruuden valtavammaksi osoittautuvan monimutkaisuuden, teologisessa mielessä se jättää tilaa sille, että muutakin on, Risto Heikkilä miettii.
Heikkilä ei tarkoita, että Jumalasta pitäisi hakea ilmiöille selitystä – Jumalasta, joka kutistetaan ilmiöiden selitykseksi, tulee tarpeeton, kun tiede löytää uusia vastauksia.
Tähtien ja syvän avaruuden äärellä korostuu päinvastoin ajatus selittämättömän suuresta Jumalasta, jonka olemus ei riipu meidän tiedoistamme.
– Ainakin minun Jumalakuvani on suurentunut, kun maailmankaikkeus on osoittautunut aina vain valtavammaksi ja ihmeellisemmäksi. Tiede tuo uskoon uusia elämyksiä ja sävyjä, Heikkilä sanoo.
– Sille, jolla on kristillinen maailmankatsomus, jokainen avaruuden uusi ilmiö suorastaan huutaa, että tämäkin on Jumala työ!

 

  • Valovuosi

Etäisyyden mitta tähtitieteessä. Valo kulkee sekunnissa 300 000 kilometriä eli yksi valovuosi tarkoittaa noin 9,5 biljoonan eli 9 500 000 000 000 kilometrin matkaa.

  • Tähdenlento

Tähdenlennot eli meteorit syntyvät, kun tyypillisesti hiekanjyvän kokoiset kappaleet törmäävät ilmakehään ja palavat. Suuremmat kappaleet hehkuvat muutaman sekunnin ajan kirkkaina tulipalloina eli bolideina, ja usein niillä näkyy myös vana. Kaikkein suurimmat kappaleet saattavat selvitä maanpinnalle, jolloin niitä kutsutaan meteoriiteiksi.

  • Asteroidi eli pikkuplaneetta

Planeettaa pienempi kivimäinen kappale, joka kiertää Aurinkoa. 

  • Komeetta

Komeetta eli pyrstötähti on läpimitaltaan muutaman kilometrin kokoinen aurinkoa radallaan kiertävä kappale, jonka pyrstö muodostuu siitä vapautuvasta aineesta.

  • Planeetta

Aurinkoa kiertävä taivaankappale, joka on riittävän suuri, jotta sen itseensä kohdistama painovoima voi muotoilla kappaleen pallomaiseen muotoon, ja joka on puhdistanut ratansa lähiympäristön muista kappaleista. Eksoplaneetoiksi sanotaan jotain muuta tähteä kuin meidän aurinkoamme kiertäviä planeettoja. Kääpiöplaneetat ovat asteroideja suurempia, mutta planeettaa pienempiä, likimain pyöreitä kappaleita, jotka eivät ole kuitenkaan puhdistaneet rataansa, esim. Pluto.

  • Tähti

Tähdet, kuten meidän aurinkomme, ovat erikokoisia, ydinreaktiolla säteilyenergiansa tuottavia kuumia kaasupalloja. Kuollessaan pienet tähdet muuttuvat valkoiseksi kääpiöksi ja suuret räjähtävät supernovana, singoten sumuina avaruuteen materiaa ja säteilyä ja romahtaen sitten ytimeltään neutronitähdeksi eli pulsariksi tai mustaksi aukoksi.

  • Galaksi

Meidän aurinkokuntamme sijaitsee Linnunradaksi kutsutulla galaksilla. Yhteen galaksiin voi kuulua miljardeja tähtiä. Galaksit puolestaan voivat muodostaa kymmenien miljoonien valovuosien mittaisia galaksijoukkoja.

  • Maailmankaikkeus

Nykykäsityksen mukaan maailmankaikkeuden materiasta vain 0,4 prosenttia muodostuu tähdistä ja muista kiinteistä kappaleista. 3,6 prosenttia on tähtienvälistä kaasua ja 23 prosenttia pimeää ainetta, joka ei säteile tai heijasta tarpeeksi energiaa, jotta sitä voitaisiin suoraan havaita. Loput maailmankaikkeudesta on täysin tuntematonta ”pimeää energiaa”, joka voimallaan laajentaa avaruutta tasaisesti kiihtyvää vauhtia.

Jaa tämä artikkeli: