null Tahranpoistoa

Hups — viinit paidalla.

Hups — viinit paidalla.

Tahranpoistoa

Silloin tällöin sitä törmää ihan uusiin ongelmiin. Helsingin ortodoksisen seurakunnan Ortodoksiviesti-lehdessä kysyttiin papilta, mitä pitää tehdä, jos huomaa saaneensa ehtoollisviinitahran vaatteisiinsa. Vastaus oli, että vaate pitää polttaa tai tahrakohta leikata pois ja polttaa. Toki tahriintuneen vaatteen voi myös haudata kirkon perustuksiin. Vaatetta ei saa pestä, koska Kristuksen verta ei saa joutua viemäriin.

Entä mitä tehdä, jos viiniä läikähtää lattialle? Oikeaoppista on höylätä puulattiasta tahrakohdat pois ja polttaa lastut. Kreikan kirkkojen kivilattioilta ehtoollistahrat poistetaan kaatamalla niiden päälle sinolia ja sytyttämällä palamaan.

Mitä tekee luterilainen? Hakunilan vt. kirkkoherra Pirkko Yrjölä sanoo, ettei hän ole 22-vuotisen pappisuransa aikana törmännyt minkäänlaiseen ohjeistukseen aiheesta. Itse hän kokeilisi tahranpoistoon ihan kotikonsteja, eli suolaa punaviinitahran päälle.

— Mutta kyllä meilläkin pappeja kehotetaan käsittelemään huolellisesti ehtoollisaineita ja muistutetaan, että ne ovat Kristuksen ruumis ja veri. Siksi esimerkiksi ylijäänyttä ehtoollisviiniä ei saa kaataa viemäriin.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.