Taideteos, joka muutti maailmaa
Kohdeltava varovasti. Isenheimin alttariin kuuluvat paneelit ovat erillisinä esillä Colmarin Unterlinden-museossa, joka tänä vuonna täyttää 160 vuotta. Alttarin rakenne ei kestäisi enää saranoilla liikuttelua.

Kohdeltava varovasti. Isenheimin alttariin kuuluvat paneelit ovat erillisinä esillä Colmarin Unterlinden-museossa, joka tänä vuonna täyttää 160 vuotta. Alttarin rakenne ei kestäisi enää saranoilla liikuttelua.

Taideteos, joka muutti maailmaa

Grünewaldin Golgata on kuin unohtumaton saarna. Teksti Antti Nuortio Kuva Bertrand Rieger / Hemis / Corbis / SKOY

Kun vaikeasti sairas tuli Isenheimin luostariin, hänet vietiin ensin kirkkoon, jossa hän sai hiljentyä Mathis Grünewaldin maalaaman Jeesuksen kärsimystä esittävän alttaritaulun edessä. Hoidon ideana oli, että kipu voidaan voittaa eläytymällä Kristuksen kärsimykseen.

Pyhän Antoniuksen nimeä kantavan sääntökunnan luostari Isenheimin kylässä oli erikoistunut hoitamaan vaikeista ihosairauksista kärsiviä. Spitaalin ja muiden 1500-luvulle tyypillisten kulkutautien lisäksi Eurooppaa ravisteli keskiaijalla myös vaikea sairaus nimeltä Pyhän Antoniuksen tuli, joka nykyisin tunnetaan nimellä vyöruusu. Sairaus oli tuohon aikaan äärimmäisen tuskallinen. Se johti halvauksiin, kuolioihin ja jäsenten irtoamiseen.

Taudin aiheuttajaksi keksittiin 1600-luvulla homeisessa ruispellossa kasvaneen torajyvän aiheuttama myrkytys. Hoitona käytettiin sisäisesti ja ulkoisesti sianrasvaa ja luonnonyrttejä.

Isenheimin luostarikirkon keskilaiva oli eristetty rauta-aidalla, etteivät rujot sairaat joutuneet välittömään kosketukseen terveiden kanssa.

Grünewald maalasi Isenheimin luostarikirkkoon yhdeksästä maalauksesta koostuvan siipialttarin, jonka keskeinen osa, Jeesuksen ristiinnaulitseminen, on pysäyttänyt katsojia vuosisadasta toiseen. Ristiinaulittu tuntuu ylittävän realismissaan kaikki aikaisemmat ja myöhemmät aiheen kuvaukset.

Teos valmistui vuonna 1515 neljän vuoden työn tuloksena. Uudet ajatukset yksilön suhteesta Jumalaan ja yhteiskuntaan mullistivat tuona aikana maailmaa. Alttari on nykyisin nähtävissä Colmarin kaupungissa Unterlinden-museossa, joka perustettiin vuonna 1853 entisen dominikaaniluostarin kirkkoon Grünewaldin teoksen esillä pitämistä ja säilyttämistä varten.

Colmar ja Isenheim sijaitsevat Ranskassa, Alsacen maakunnassa, jossa Saksan ja Ranskan välinen raja on vuosisatojen aikana vaihdellut. Alttari ehdittiin viedä turvaan Ranskan suuressa vallankumouksesta 1792, jolloin kiihtynyt kansanjoukko hajotti ja poltti Isenheimin luostarikirkon. Alttari evakuoitiin turvaan myös Saksan–Ranskan sodasta 1870 sekä kahdessa maailmansodassa 1900-luvulla.

Ristiinnaulitun kohtaaminen on ollut ratkaiseva elämys monelle kulttuurielämän vaikuttajalle. Grünewaldin kuva on julistanut sanaa väkevämmin kuin selitykset.

”Jotakin salaperäistä sisältyy taiteilijan elämään niin kuin hänen päätyöhönsä Isenheimin jättiläismäiseen alttariin. Se torjuu kaikki spekulaatiot, ei avaudu minkään tulkinnan edessä, iskee takaisin, haluaa säilyttää koskemattomuutensa”, kuvailee alttaria Paavo Rintala vuonna 1990 ilmestyneessä taiteilijan elämään keskittyvässä romaanissaan Minä Grünewald .

Teos poikkeaa jyrkästi standardimaisista Golgatan kuvauksista, joissa Jeesus ottaa levollisesti vastaan kohtalonsa ristillä.

– Fyysinen tuska on tehty näkyväksi tavalla, jota on vaikea kuvata sanoin, sanoo uskonnolliseen taiteeseen perehtynyt filosofian tohtori Liisa Väisänen . Hän on vuosien varrella vienyt useita turistiryhmiä Colmarin Unterlinden-museoon.

– Alttari valmistui kaksi vuotta ennen kuin Martti Luther vuonna 1517 julkaisi teesinsä, joista uskonpuhdistus lähti liikkeelle. Tuntuu kuin Lutherin ajatukset olisivat tulleet julki Grünewaldin teoksen kautta jo ennen kuin reformaatio alkoi levitä. Taide voi joskus ennakoida tulevaa, Väisänen sanoo.

Grünewald oli taiteessa omintakeinen uudistaja niin kuin Luther teologiassa. Hän todennäköisesti hyväksyi hiljaisesti Lutherin ajatukset, sillä hänen jäämistöstään löytyi Lutherin kirjoituksia, mutta taiteilija ei kuitenkaan koskaan luopunut virallisesti katolisuudesta.

– Samoihin aikoihin, kun Michelangelo ja Rafaello Italiassa toteuttivat paavi Juliuksen tilaustöitä ja pyrkivät mahdollisimman suureen harmoniaan ja tasapainoon, Grünewald teki Saksassa päinvastoin.

Liisa Väisänen luonnehtii Grünewaldia uudistajaksi sekä väreissä että sommittelussa. Henkilöt ovat kuin suoraan ympäröivästä todellisuudesta temmattuja. Evankelista Johannes muistuttaa nuorta saksalaista opiskelijaa, ja Johannes Kastajalla on rotevan saksalaisen maalaismiehen piirteet.

– Risti on samalla tasolla kuin tapahtumaan osallistuvat ihmiset, ikään kuin osoittamassa, että armo on läsnä kaikkialla, Väisänen tulkitsee.

Sommittelussa huomio kiinnittyy ensin Marian valkoiseen asuun ja Johannes Kastajan ristiinnaulittua osoittavaan sormeen ja sitä kautta realistisesti kuvattuun ristillä riippuvaan Jeesukseen.

– Monet museossa kävijät järkyttyvät syvästi teoksen kohdatessaan. Sen realismi on niin todellista verrattuna moniin muihin Golgata-aiheisiin maalauksiin. Grünewaldin Kristus on kuin saarna, joka ei koskaan unohdu, kertoo Liisa Väisänen opastamiensa ryhmien reaktioista.

Teokseen kiinnitti huomiota ensimmäisenä Lutherin aikalainen ja työtoveri Philip Melanchton (1497–1560). Kun keisari Rudolf II (1552–1612) yritti ostaa alttarin, taiteilijan oikea nimi oli jo päässyt unohtumaan, ja alttaria pidettiin yleisesti toisen suuren saksalaisen taiteilijan Albrecht Dürerin (1471–1528) työnä.

Ensimmäisen elämäkerran Grünewaldista kirjoitti saksalainen historioitsija ja taiteilija Joachim von Sandrart vuonna 1675. Hän ilmeisesti sekoitti Grünewaldin toiseen taiteilijaan, jolla oli sama etunimi ja joka kenties oli toiminut Grünewaldin apulaisena tai oppipoikana.

Grünewald on kulkenut taidehistoriassa pitkälle 1900-luvulle saakka nimellä Mathis Gothardt Nithart tai Mathis Nithart Gothart .

Useimpien lähteiden mukaan Mathis Grünewald oli syntynyt Würzburgissa. Hän työskenteli ensin Aschaffenburgin palatsin rakennustöissä. Hänen uransa taiteilijana alkoi vuonna 1505. Mainzin arkkipiispan hovimaalarina hän toimi vuodesta 1511 alkaen.

Joidenkin lähteiden mukaan – ja myös Paavo Rintalan romaanissa – Grünewald avioitui kristinuskoon kääntyneen 18-vuotiaan juutalaisnaisen kanssa. Avioliitosta tuli onneton. Hänen puolisonsa Anna Grünewaldin mielenterveys alkoi horjua, tämä sairastui vakavasti ja joutui lopulta eristyksiin. Pariskunnan ainoa lapsi, poika, kuoli ennen aikuisikää.

Grünewaldilla oli toinenkin ammatti. Hän oli vesi-insinööri, joka suunnitteli suihkukaivot Hallen ja Magdeburgin kaupunkeihin.

Taiteilija oli läsnä keisari Kaarle V :n kruunauksessa Aachenissa vuonna 1520 ja ehti kokea vuonna 1524–1525 puhjenneen Saksan talonpoikaiskapinan julmuudet ja sen säälimättömän kukistamisen. Hänen myötätuntonsa lienee ollut häviäjien puolella, mikä ehkä oli syynä tilausten loppumiseen ja köyhtymiseen.

Elämänsä loppuvaiheessa Grünewald oli varakkaan Erbachin perheen palveluksessa. Hänen elinvuosikseen mainitaan yleensä 1480–1528, mutta ilmeisesti taiteilija kuoli varattomana Hallessa vasta vuonna 1532.

Jokainen sukupolvi on löytänyt Grünewaldin Kristuksen uudelleen. 1800-luvulla taiteilijan ja hänen teoksensa nosti kirjoituksillaan julkisuuteen ranskalainen kirjailija J.K. Huysmans (1848–1907). Löytäjiin kuuluu myös runoilija Rainer Maria Rilke (1875–1926), joka vietti Grünewaldin teoksen äärellä kokonaisen päivän.

Myös saksalaisen kirjallisuuden suuri mestari Thomas Mann (1875–1955) piti Grünewaldin Kristusta vaikuttavimpana taideteoksena, mitä hänen silmiensä eteen koskaan oli tullut. Säveltäjä Paul Hindemith (1895–1963) sävelsi Grünewaldin elämästä oopperan nimeltä Mathis der Maler 1930-luvulla. Grünewaldin Kristus teki suuren vaikutuksen myös Picassoon , joka kirjoitti teoksen kohtaamisesta päiväkirjaansa. Hänen piirustuksissaankin on nähty vaikutteita Grünewaldilta.

Grünewaldin väkevä Golgatan kuvaus lienee maailman taiteessa ensimmäinen, jossa Jeesus kuvataan ristillä inhimillisenä olentona, fyysisenä kärsivänä ihmisenä, ilman sädekehää ja plastista ylevää kaunistelua.

Ristin poikkipuu taipuu raskaan, veriseksi ruoskitun ruumiin painosta. Järeällä metallipultilla yhteen naulatut jalat ovat vääntyneet sisäänpäin polvilumpiot toisiaan vasten. Varpaat ovat kouristuneet kivusta. Rinta on puhkaistu keihäällä ja siitä vuotaa verta. Suu on kuollessa jäänyt auki, silmät puoliavoimiksi. Päässä on massiivinen koko pään peittävä piikkikruunu. Vihertävänharmaassa ihossa erottuu ruoskasta irronneita piikkejä sekä paiseita merkkinä vyöruususta, jota monet Isenheimin luostarin potilaista sairastivat.

Maalauksessa on läsnä hetki, jona aurinko on pimentynyt. Nuoren Johanneksen tukema valkoiseen vaippaan verhoutunut nunnamainen Maria katsoo poikansa ruumista. Hän on kaatumaisillaan ja on sulkenut silmänsä hetkeksi kauhusta. Maria Magdalena on polvistuneena ristin juurella.

– Katolisen käsityksen mukaan hän on sama Maria, joka voiteli Jeesuksen jalat öljyllä ja kuivasi ne hiuksiinsa. Hänen olemuksensa kertoo todellisesta kauhusta. Hänen attribuuttinsa öljyastia on ristin juurella. Se voi viitata myös ehtoollisleivän säilytysastiaan ciboriumiin. Kuvapinta ei ole täyteen ahdettu, niin kuin monissa renessanssin ajan maalauksissa. Taustalla näkyy vuolas virta, jota on tulkittu kasteen symboliksi, Liisa Väisänen selventää.

Ristin oikealla puolella seisoo myös Johannes Kastaja, joka sai surmansa Herodeksen hovissa neljä vuotta Golgatan tapahtumaa aikaisemmin. Johannes osoittaa sormella Kristusta, ja taustalla näkyy teksti: ”Hänen tulee kasvaa, minun vähetä.” Maalauksessa on mukana myös uhrikaritsa, Kristuksen symboli. Sen rinnasta vuotaa veri ehtoollismaljaan.

Isenheimin luostarin sisilialaissyntyinen apotti Guido Guersi ehkä toimi taiteilijan teologisena neuvonantajana teoksen suunnittelussa.

Varhaiset kristityt välttivät ristiinnaulitun Jeesuksen kuvaamista. Kokouspaikkojen ja katakombien seiniin maalatuissa kuvissa Jeesus on esitetty hyvänä paimenena.

Ristiinnaulittu Jeesus alkaa yleistyä kuvataiteessa vasta keskiajalla 800-luvulta eteenpäin. Ensimmäinen tunnettu ristiinnaulittua Jeesusta esittävä kuva on pilakuva, joka on löytynyt Rooman Palatinus-kukkulalta sotilaiden ja gladiaattorien parakista. Se on 100-luvulta peräisin oleva graffiti, jossa Jeesus on kuvattu ristillä aasinpäisenä. Viereen on raapustettu rukoileva hahmo sekä teksti ”Alexamenos palvoo jumalaansa”.

Antiikin ajan pakana ei voinut ymmärtää, että ihmiseksi tullut jumala joutuu häpeärangaistuksen kohteeksi, sillä antiikin ajan jumala oli aina voittaja, selviytyjä ja sankari.

Isenheimin alttari koostuu yhdeksästä Grünewaldin maalaamasta paneelista, jotka voitiin kääntää saranoiden varassa kolmeen eri näkymään. Alla olevassa predellassa on kuvattuna Kristuksen hautaus. Arkinäkymänä oli Golgatan tapahtuma. Sen vasemmassa siivessä on Pyhä Sebastian ja oikeassa 300-luvulla Egyptissä elänyt askeetti pyhä Antonius Suuri, jonka mukaan Isenheimin antoniittien luostarijärjestö on saanut nimensä.

Keskinäkymänä on enkelin ilmestyminen Marialle, enkelien konsertti, Jeesuksen syntymä ja ylösnousemus. Kolmannen näkymän keskiosassa on saksalaisen kuvanveistäjän Nikolaus Hagenauerin nimiin luetut puureliefit, joiden aiheena pyhä Augustinus, pyhä Antonius ja pyhä Hieronymus sekä Kristus ja apostolit.

Sivuilla olevien paneelien aiheet liittyvät myös askeesiin ja kärsimykseen: pyhän Antoniuksen vierailu Paavali Erakon luona ja pyhä Antonius paholaisen kiusattavana.

Alttarin keskiosaan kuuluvassa ylösnousemuksessa Kristus on kirkastuneena valonlähteenä suuren valokehän ympäröimänä. Se on maailmantaiteen häikäisevimpiä ylösnousemuksen kuvauksia.

Kiinnostus Grünewaldia ja hänen elämäntyötään kohtaan on 1900-luvulla kasvanut. Vuoden 1975 jälkeen on ilmestynyt englanniksi, ranskaksi ja saksaksi yli kaksikymmentä Grünewaldia käsittelevää kirjaa.

Suomikaan ei ole jäänyt syrjään. Paavo Rintalan jälkeen näyttelijä Hannu-Pekka Björkmanin kirjoittama essee teoksessa Kadonneet askeleet (Kirjapaja 2011) tuo esille yhä uusia ulottuvuuksia tästä länsimaisen taiteen merkittävimpiin kuuluvasta taideteoksesta.

Mestari Mathis on yhä ajankohtainen.

Lue lisää:Paavo Rintala: Minä Grünewald. Otava 1990.
Hannu-Pekka Björkman: Kadonneet askeleet,
matkoja aikaan ja taiteeseen. Kirjapaja 2011.
Liisa Väisänen ja Juha Luodeslampi:
Uskosta taiteeseen. LK-kirjat 2010.

Jaa tämä artikkeli: