Pappi ja taideterapeutti Terhi Varjoranta ohjaa Kallion seurakunnassa kursseja, joilla tehdään kuvia väärällä, tai pikemminkin ei-hallitsevalla, kädellä. Se on yksi ekspressiivisen taideterapian menetelmä. Työskentelyn avulla on mahdollista antautua vuorovaikutukseen, päästää irti osaamisesta, kohdata itsensä ja ehkä Jumalakin.

Kuvia ei pakoteta paperille eikä niitä arvioida asteikoilla hyvä–huono tai kaunis–ruma.

— Kuvat otetaan vastaan vieraanvaraisesti. Niitä katsotaan ja ihmetellään. Usein työskentelyn tuloksena syntyy yllätyksiä, Varjoranta sanoo.

Aistit avoimina

Mitä tarvitsen? Miltä tuntuu juuri nyt? Nämä kysymykset ovat hyvä lähtökohta, kun alkaa tehdä kuvaa ei-hallitsevalla kädellä. Välineillä ei tässä työskentelytavassa ole suurta merkitystä. Kuvan voi piirtää vaikka kuulakärkikynällä. Varjoranta kuitenkin kannustaa levittämään väriä paperille pelkkiä sormia apuna käyttäen.

Monella Varjorannan kurssille tulijalla on päällimmäisenä mielessään, ettei hän osaa lainkaan piirtää eikä maalata. Väärällä kädellä työskentely ei edellytä piirustus- tai maalaustaitoja. Tärkeintä on olla läsnä aistit avoimina, valmiina ottamaan kuva vastaan.

— Monelle on tuttua pettymys, kun kuvasta ei tullutkaan sen näköistä kuin etukäteen suunnitteli. Antoisinta on, jos voi luopua valmiista mielikuvista sekä suunnitelmista ja antaa kuvan maalata itse itsensä, Varjoranta kertoo.

— Toisaalta jos pakottaa kuvan paperille, siitäkin voi aueta jokin tärkeä oivallus. Silloin voi kysyä itseltään, onko tämä minun tapani toimia elämässä muutenkin.

Kun oikeakätinen tarttuu vasemmalla kädellä pensseliin tai kynään, aktivoituvat ne aivojen alueet, jotka ovat tekemisissä intuition, unien ja mielikuvituksen kanssa. Muutaman vuoden ajan kuvapäiväkirjaa pitänyt Varjoranta luottaa vasempaan käteensä ja sen hiljaiseen viisauteen.

— Piirtäessäni vasemmalla kädellä saattaa yhtäkkiä tulla esiin sellaista, mitä en tiennyt tietäväni, hän sanoo.

Herkkä ja tarvitseva aikuinen

Terhi Varjoranta sairasti rintasyövän reilu kymmenen vuotta sitten. Hän palasi nopeasti takaisin töihin.

— Lapseni olivat tuohon aikaan murrosikäisiä. Oli paljon tekemistä. Minulla ei ollut aikaa eikä taitoa surra, Varjoranta kertoo.

Lopulta hän uupui työssään. Tuolloin Varjoranta osallistui syöpäyhdistyksen järjestämälle ekspressiivisen taideterapian kurssille. Siellä hän alkoi tehdä kuvia vasemmalla kädellä. Varjoranta innostui ekspressiivisestä taideterapiasta niin paljon, että hakeutui opiskelemaan ja valmistui taideterapeutiksi kolme vuotta sitten.

Kallion seurakunnassa oli järjestetty taiteen ja taideterapian menetelmiä soveltavia kursseja jo ennen sitä. Pelkästään viime vuonna näillä kursseilla oli satoja osanottajia. Varjoranta käyttää ei-hallitsevalla kädellä piirtämistä tai maalaamista yhtenä metodina myös ohjaamillaan kuvaretriiteillä sekä osana sielunhoitotyötä.

Kuvan tekijä itse on syntyneen teoksen paras asiantuntija. Muut eivät voi määritellä mitä hänen työnsä esittää tai ilmaisee. Tämä ilahduttaa aivan erityisesti Varjorantaa, jonka mielestä seurakuntatyössä on keskeistä kuunnella ja kunnioittaa ihmisen omaa kokemusta.

— Kun kerran teemme aikuistyötä, on tärkeää kohdata ihmiset aikuisina. Aikuisena oleminen ei kuitenkaan tarkoita, ettei saisi olla herkkä ja tarvitseva, Varjoranta sanoo.

Ryhmissä saa olla juuri sellaisena kuin on. Jokainen päättää itse rajansa, esimerkiksi sen kuinka paljon kertoo elämästään tai tekemästään kuvasta muille.

— On ihmeellistä kuinka koskettavia keskusteluja syntyy, kun kurssin osanottajat kertovat, mikä heille on tärkeää elämässä, mihin he luottavat, mitä pelkäävät ja minkä varassa he elävät.

Varjoranta sanoo, että esimerkiksi sururyhmissä kuvan tekeminen tarjoaa usein pienen lepohetken ahdistuksesta ja surusta. Samalla ihminen voi kuitenkin työstää suruaan.

Pyhiä kuvia

Ekspressiivisessä taideterapiassa yhdistetään erilaisia ilmaisumuotoja. Varjorannan kursseilla syntyneitä kuvia saatetaan vaikkapa laulaa tai tanssia. Yleensä kuvasta kirjoitetaan.

— Kirjoittamalla voi esimerkiksi käydä vuoropuhelua kuvan kanssa. Mielestäni nämä kuvat ovat pyhiä kuvia, sillä ne ovat kohtaamisen paikkoja, Varjoranta kertoo.

Kuvaa tehdessä saa kontaktin omiin tunteisiinsa. Työskentelyssä ovat aistit mukana. Ne tuovat ihmisen nykyhetkeen.

— Sellaiset hetket ovat oman itsen kohtaamisen ja kenties myös Jumalan kohtaamisen paikkoja, Varjoranta sanoo.

— Jumalahan kohtaa meidät siinä, missä olemme juuri nyt. Ei siinä missä haluaisimme olla tai missä meidän omasta mielestämme ehkä pitäisi olla.

Syntyneitä kuvia ei tulkita, mutta niitä pysähdytään katsomaan ja ihmettelemään yhdessä. Mitä kuvassa näkyy? Minkälaisia värejä kuvassa on? Mitä muotoja näkyy? Minkälainen rytmi kuvassa on? Joku tekee yhdessä illassa kolme kuvaa, joku toinen vain yhden. Joku ehkä huomaa, ettei hän halua maalata tänään lainkaan.

Kuvaa tehdessä voi miettiä mieltä askarruttavaa kysymystä tai pyytää vastausta johonkin kysymykseen. Varjoranta korostaa ryhmissä yhden kysymyksen merkitystä: mitä minä tarvitsen?

— Se on niin tärkeä kysymys ja siihen on usein niin vaikea vastata.

Maalataan surun värejä -ryhmä läheisensä menettäneille alkaa Kallion kirkolla ti 9.11. Ilmoittautumiset Kallion seurakunnan kirkkoherranvirastoon p. 09 2340 3611.

Kokeile kotona