null Taistelu totuudesta: luonnontiede, filosofia ja teologia kamppailevat

Kuva: Jarkko Peltoluhta

Kuva: Jarkko Peltoluhta

Taistelu totuudesta: luonnontiede, filosofia ja teologia kamppailevat

Luonnontieteestä etsitään vastauksia kysymyksiin moraalista ja elämän tarkoituksesta.

Olisiko filosofien aika luovuttaa moraalin tutkimus biologien käsiin? Niin ehdotti arvostettu biologi Edward O. Wilson jo vuonna 1975.

Wilsonin ehdotus on esimerkki tiedeuskosta, sanoi Uppsalan yliopiston uskonnonfilosofian professori Mikael Stenmark torstaina 13.10. Helsingin yliopistolla pidetyssä seminaarissa. Sen järjesti luonnontieteen, teologian ja filosofian välistä keskustelua edistämään pyrkivä Areiopagi-projekti.

Stenmarkin mukaan luonnontieteen kiistattomat saavutukset ovat saaneet osan ihmisistä uskomaan, ettei luonnontieteellä ole rajoja. Hän korosti, että tiedeuskolla on erilaisia muotoja. Tiedeuskovainen voi esimerkiksi ajatella, että voimme saada tietoa maailmasta vain luonnontieteen avulla, tai että vain sellaiset asiat ovat todella olemassa, jotka voidaan selvittää luonnontieteen keinoin. Äärimmillään tiedeusko tarkoittaa ajattelua, jonka mukaan meillä on rationaalinen oikeutus uskoa vain siihen, mikä voidaan tieteellisesti todistaa.

Tiedeuskon kiistanalaisuudesta huolimatta Stenmark kehotti ottamaan tiedeuskon vakavasti.

– Kukaan ei tiedä, missä luonnontieteen rajat kulkevat. Saattaa olla, että ne ovat kauempana kuin uskomme.


Onko tiedeusko olkinukke? Filosofian apulaisprofessori Jeroen de Ridder Amsterdamin vapaasta yliopistosta kertoi omassa puheenvuorossaan törmäävänsä kysymykseen usein. Hän johtaa tutkimushanketta, joka tutkii tiedeuskon ilmenemistä ja etsii sille vaihtoehtoja.

– Pohdimme, miten luonnontiede voidaan ottaa vakavasti ilman, että se on ainoa asia, jonka otamme vakavasti.

De Ridder määritteli tiedeuskon näkemykseksi, jonka mukaan luonnontiede on ainoa tai ainakin paras lähde tiedolle itsestämme ja maailmasta. Hän huomautti, että näkemys sulkee pois esimerkiksi filosofian, humanistisen tutkimuksen ja uskonnolliset traditiot.

Kriitikoiden mukaan tällaista ajattelua ei todellisuudessa esiinny, vaan tiedeusko on olkinukke, jonka avulla esimerkiksi uskonnolliset ihmiset pyrkivät ajamaan omia päämääriään. De Ridderin mukaan ainakin populaari tiedekirjallisuus on kuitenkin täynnä tiedeuskoa.

– Niissä väitetään, että luonnontiede pystyy vastaamaan suuriin kysymyksiin esimerkiksi elämän tarkoituksesta tai Jumalan olemassaolosta.

 

Väitteensä tueksi de Ridder listasi esimerkkejä suosittujen tiedekirjoittajien kuten Sam Harrisin ja Daniel Dennetin tuotannosta. Erityisesti hän tarkasteli maanmiehensä, biologi Frans de Waalin ajattelua.

De Waal on tutkimuksillaan osoittanut, että eläinyhteisöissä esiintyy empatiaa. Hän väittää, ettei selviytymistämme ole edistänyt itsekäs vaan päinvastoin sosiaalinen ja moraalinen käytös. De Waalin mukaan meidän tulisikin rakentaa käsitystämme moraalista näiden havaintojen pohjalta.

– Tämä kaikki on hyvin kiinnostavaa, mutta mitä tekemistä tällä on etiikan kanssa, de Ridder kysyi.

Hän muistutti, että on olemassa ero sen välillä, miten asiat ovat ja miten niiden tulisi olla. Etiikka käsittelee sitä, miten asioiden tulisi olla. Moraalin ei yleensä ajatella perustuvan sillä saavutettaviin etuihin, vaan sitä pidetään ehdottomana.

– De Waal sanoo, että aikoo käsitellä suurta kysymystä moraalista, mutta hän näyttääkin meille vain rakennuspalikat, jotka synnyttävät moraalista käytöstä. Se ei ole sama asia.

De Ridderin mielestä tiedeusko on haitallista, sillä se heikentää tieteen auktoriteettia. Jos luonnontieteen tuloksista etsitään vastauksia elämän suuriin kysymyksiin, vastaukset näihin perustaviin kysymyksiin muuttuvat tieteen kehittyessä. Se saa tieteen vaikuttamaan ailahtelevaiselta.

Tiedeusko on de Ridderin mukaan usein sidoksissa naturalistiseen ja uskonnonvastaiseen maailmankuvaan, mikä synnyttää mielikuvan uskonnonvastaisesta tieteestä. Uskonnolliset ihmiset saattavat mielikuvan vuoksi hyljeksiä luonnontieteitä.


Tiedon lisäksi tarvitaan viisautta erityisesti sen päättämiseksi, miten tietoa sovelletaan, sanoi kommenttipuheenvuorossaan Aalto-yliopiston teknillisen kemian emeritaprofessori Outi Krause.

– Meillä on liian monta esimerkkiä siitä, kuinka uutta tieteellistä tietoa on käytetty väärin tuhoamiseen.

Tieteen popularisoinnissa esiintyvään tiedeuskoon Krause kertoi suhtautuvansa kriittisesti. Hänen mukaansa taustalla saattaa olla tieteentekijöiden huoli rahoituksesta, joka perustuu paitsi tutkimuksen tieteelliseen merkitykseen myös sen vaikutukseen yhteiskunnassa.

Yleisön mielenkiinnon takaamiseksi saattaa syntyä houkutus pyrkiä vastaamaan sellaisiin kysymyksiin, joihin tutkimustulokset eivät anna vastausta. Krausesta silloin on vaarana, että luonnontiede viedään sellaisille alueille, joilla sen metodit eivät ole päteviä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: