— Olemme tutustuneet luonnonvaraisiin kasveihin ja opetelleet saunavihdan tekoa, kertoo sudenpenturyhmää ohjaava Iiris Kihlström.
Taitoja ja elämyksiä
Iiris Kihlström on oppinut partiossa kärsivällisyyttä ja kekseliäisyyttä.
Iiris Kihlström, 17, aloitti partioharrastuksen tokaluokkalaisena. Nyt hän ohjaa sudenpenturyhmää Hakunilan kirkolla. Mitä Iiris on oppinut partiossa?
— Vaikka mitä, hän vastaa.
— Kärsivällisyyttä, sitkeyttä, ryhmässä toimimista.
Häneltä onnistuu esimerkiksi puolijoukkueteltan pystyttäminen. Se taito on partioharrastuksen ansiota. Iiris on oppinut myös muun muassa ensiaputaitoja ja harjoitellut palavan teltan sammuttamista.
Retkikeitin kokoon
Iiris kuuluu Itä-Vantaalla toimivaan partiolippukuntaan nimeltä Tuikku-Tytöt. Iiriksen isosisko ja pikkusisko harrastavat partiota samassa tyttölippukunnassa. Myös perheen äiti kuuluu partioon.
Aloittaessaan partion Iiris sai muiden sudenpentujen tapaan valita itselleen partionimen. Hänen partionimensä Kili on muodostettu suku- ja etunimien kirjaimista.
Iiris arvelee, että monikaan ei tiedä, mitä kaikkea partiossa tehdään.
— Partiotoiminta ei ole samalla tavalla tuttua kuin esimerkiksi jääkiekko, jota näkee televisiosta. Monilla saattaa olla sellainen käsitys, että partiossa ollaan vain metsässä ja tehdään solmuja, Iiris arvelee.
Hänen ohjaamansa sudenpenturyhmän jäsenet ovat muun muassa tutustuneet kotiseudun luonnonvaraisiin kasveihin ja eläimiin ja opetelleet erilaisia leikkejä.
— Yritämme välttää partioryhmässä koulumaisuutta. Lapset ovat esimerkiksi saaneet itse opettaa ryhmälle jonkin leikin. Laumanjohtajan ei aina tarvitse opettaa kaikkia asioita, Iiris sanoo.
Hänen kanssaan sudenpennut ovat opetelleet myös kokkaamista retkellä ja retkikeittimen kokoamisen. Se täytyi osata, että sai Leirikokki-merkin.
Isommille partiolaisille Iiris on opettanut saunavihdan tekoa ja karjalanpiirakoiden valmistamista. Kansanperinne-merkin suorittaminen edellytti partiolaisilta molempien taitojen osaamista.
Sudenpennut ovat 7–9-vuotiaita partiolaisia. Ennen sudenpennuista siirryttiin vartiolaisiksi. Nykyisin ei enää olla vartiolaisia vaan seikkailijoita, tarpojia ja samoajia.
Muovipussit jalkaan
Aina kaikki ei suju suunnitelmien mukaan. Senkin asian Iiris on oppinut partiossa. Viime talvena Iiris ja toinen partiojohtaja veivät yhteisen sudenpenturyhmänsä retkelle.
Retkeläisiä ja ohjaajia oli reissussa yhteensä parisenkymmentä. Yöpymistä varten varattu kämppä oli tarkoitettu kuitenkin huomattavasti pienemmälle porukalle. Tilanteesta selvittiin, kun joka sänkyyn laitettiin pari sudenpentua nukkumaan. Ohjaajat yöpyivät kämpän lattialla.
Retkelle sattui loskainen sää, ja pienten partiolaisten sukat kastuivat nopeasti talvikengissä. Partiojohtajat keksivät tilanteeseen ratkaisun. Jalkoihin sujautetiin sukkien päälle muovipussit ennen kuin laitettiin kengät jalkaan.
— Uskon, että retki oli sudenpennuille kasvattava kokemus, vaikkei se heistä ehkä sillä hetkellä siltä tuntunutkaan, Iiris pohtii.
Toissatalvena Iiris osallistui leirille, jolla hänen isosiskonsa oli yhtenä ohjaajana. Leirin ohjelmassa oli ryhmien välinen partiotaitokisa. Kilpailussa kuljettiin hiihtäen rastilta toiselle. Ensimmäisenä tehtävänä oli rakentaa rastilla olleista tykötarpeista lapio.
Matkantekoa hidasti se, että Iiriksen vetämässä ryhmässä yhden jäsenen suksi oli rikki. Iiris vaihtoi hänen kanssaan suksia ja hiihti sitten suksilla, joihin ei saanut toista monoa kiinni. Jokaisella oli selässään painava rinkka, jossa kuljetettiin tarvittavia varusteita.
Puolilta öin Iiriksen ryhmä huomasi harhautuneensa reitiltä. He hiihtivät pimeässä metsässä otsalamppujen valossa. Iiriksellä oli nälkä ja hänen varpaansa palelivat.
— Lopulta löysimme yöpymispaikan noin kahden aikaan yöllä. Mutta silloinkaan ei vielä päästy nukkumaan. Ensin piti rakentaa laavu, jossa nukkua.
Vastuuta itsestä ja muista
Iiris kokee, että partiojohtajana hän on saanut jo nuorena ottaa vastuuta itsestään ja muista. Hän näkee partion ansioksi sen, että hän on oppinut toimimaan erilaisissa tilanteissa ja erilaisten ihmisten kanssa.
Partiojohtajat ovat vapaaehtoisia, jotka eivät saa työstään palkkaa. Iiris ilahtuu, kun kuulee sudenpentujen kertovan partion jälkeen innokkaina äideilleen: ”Äiti, äiti! Arvaa, mitä me tehtiin tänään?”
— Olen itse saanut partiosta hyviä kokemuksia. Nyt haluan olla vuorostani antamassa samanlaisia kokemuksia nuoremmille, Iiris sanoo.
Iiris opiskelee kolmatta vuotta Ressun lukiossa Helsingissä, ja ensi keväänä ovat edessä ylioppilaskirjoitukset. Lukion jälkeen hän aikoo pyrkiä opiskelemaan oikeustiedettä.
Mutta maanantai-iltaisin Iiris ohjaa yhdessä toisen partiojohtajan kanssa sudenpenturyhmää.
— Tänä syksynä harjoittelemme lisää suunnistamista, Iiris kertoo.
Uusia ryhmiä Kivistö-Kannistoon ja Korsoon
Pääkaupunkiseudulla on noin 9000 partiolaista. Heistä valtaosa on alle 22-vuotiaita. Useimmat pääkaupunkiseudun partiolippukunnat toimivat yhteistyössä seurakuntien kanssa. Vantaan seurakunnissa toimii yhteensä kahdeksantoista partiolippukuntaa.
— Joka seurakunnasta löytyy ainakin yksi lippukunta. Vantaankosken seurakunnassa toimii viisi eri lippukuntaa, samoin Tikkurilan seurakunnassa, kertoo järjestösihteeri Riikka Nenonen Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:stä.
Tänä syksynä Pääkaupunkiseudun Partiolaisten tavoitteena on perustaa Vantaalle uusi lippukunta Kivistö-Kanniston alueelle sekä herätellä partiotoiminta uudelleen eloon Korsossa.
Partiotoimintaa on Suomessa ollut runsaan sadan vuoden ajan. Vaikka nykylapsille on tarjolla monenlaista tekemistä ja harrastusta, partio on pitänyt pintansa. Suomen Partiolaiset on Suomen suurin nuorisojärjestö.
Partion jäsenmaksu on noin 50 euroa vuodessa. Ryhmiä ohjaavat vapaaehtoiset nuoret ja aikuiset.
— Partiossa tehdään asioita yhdessä, opetellaan ryhmässä toimimista ja vastuun ottamista. Lisäksi partiossa opetellaan sellaisia arjen taitoja, joita jokainen meistä tarvitsee tässä elämässä, Nenonen sanoo.
Lippukuntia Vantaalla:
Kehäpartio
Jaa tämä artikkeli: