Hengellisyys

Taivaan tähden: Kirkko on siellä, missä tunnen sen olevan

Hiljaisuudessa mikään ei peitä Jumalan puhetta.

03.01.2020 09:50
Kaisa Raittila
iStock

Voit myös kuunnella tämän tekstin:

Tykkäätkö siitä, että kauppaan astuessasi myyjä tarjoaa pyytämättä apuaan? Toiset tykkäävät, minä en. Haluan katsella rauhassa, punnita vaihtoehtoja, epäröidä ajan kanssa ja tarpeen tullen poistua numeroa tekemättä.

Meikäläisissä kirkoissa sellainen on vaikeaa. Kirkko kutistuu pelkäksi kulissiksi silloin, kun siellä ei ole ohjelmaa. Usein sen ovet ovat lukossa. Ja kun ohjelmaa on, sitä ei voi seurata sivusilmällä. Sitä varten pitää asettua penkkiin. Väkimäärästä pisteitä keräävä pastori suhtautuu meihin tulijoihin ylilempeästi. Kiitos kun tulitte, hän sanoo kuin kirkko olisi enemmän hänen kuin meidän.

Lapsena luin uudestaan ja uudestaan pienestä Samuelista, joka asui kirkossa. Siinä maassa ja siinä uskonnossa kirkkoa sanottiin pyhäköksi. Minua ihastutti ajatus siitä, että voisi asua Jumalanhuoneessa, nukkua kirkon lattialla niin kuin Samuel pyhäkoulun kuvataulussa. Jo kymmenvuotiaana voi tulla onnelliseksi ajatuksesta, että saisi omistautua jollekin suurelle.

Vanhassa testamentissa on myös kertomus Jaakobista, joka kohtasi unessaan Jumalan. ”Tämä on varmaan Jumalan asuinsija ja itse taivaan portti”, sanoi Jaakob siitä paikasta. Siitä päättelen, että kirkko on myös siellä, missä tunnen sen olevan. Siellä, missä kuulen Jumalan puhuvan.

Usein se on hiljainen paikka. Sellainen, jossa kenenkään ääni ei peitä sitä, mikä sisälläni odottaa kuulemistaan.

Kirkon kalenterissa sunnuntain 5.1. teemana on Herran huoneessa.