Me ensin. Aina ei jaksaisi miettiä kaukaisempien hätää. Kuva: Pihla Tiihonen

Taivaan tähden: Leski ja sen ropo

Sunnuntain evankeliumi tarjoaa lyhyen oppimäärän lahjoittamisesta.

• 21.08.2015 10:45
• Olli Valtonen
• Pihla Tiihonen

Vastaan työssäni HelsinkiMissiossa järjestön varainkeruusta osaavien työtovereideni kanssa.

Varainhankinta on järjestökentässä ammatillistunut. Tehokasta koulutusta tarjotaan kotimaassa ja ulkomailla. Se on hyvä, mutta joskus huomaan miettiväni, tarjotaanko koulutusta myös antajille. Lahjoittajille. Emmehän me ihmiset osaa antaa, jos meitä ei siihen opeteta.

Sunnuntain evankeliumi tarjoaa lyhyen oppimäärän lahjoittamisesta. Kurssin nimi on Lesken ropo.

Köyhä leski antoi temppelin pihalla kolehtiin kaksi pikkuista kolikkoa. Lahjan vaatimattomuudesta huolimatta tämä nainen on jäänyt historiaan kaiken anteliaisuuden esikuvana.

Miksi? Siksi että hän antoi pois koko omaisuutensa.

Tässä Lesken ropo -kurssin tiivistelmä:

1. Lahjan suuruus ei koskaan ole niin tärkeää kuin se, mitä se maksaa antajalle. Kysymys ei ole lahjan suuruudesta vaan uhrin suuruudesta.

2. Oikea avustaminen näyttää suorastaan holtittomalta. Miksei se leski pitänyt itsellään edes sitä toista kolikkoa?

3. Todellinen anteliaisuus antaa kunnes se tuntuu – ei välttämättä kolehtikohteessa vaan antajassa itsessään.

4. Me annamme sitä, minkä Jumala on antanut meille. Olemme Jumalan meille uskoman omaisuussalkun hoitajia. Osamme ei ole omistaa salkkua vaan jakaa siitä heille, jotka tarvitsevat.

5. Antaminen on palkitsevaa. Palkka maksetaan maailman arvokkaimmassa valuutassa, joka on rakkaus.