Taivaan tähden: Miten Jumalalle puhutaan?
Rukous ei ole ulkokohtaista rupattelua.
Rukous ei ole asioiden esittämistä. Rukous on yhteyden harjoittamista. Yhteydestä nauttimista.
Eikä siihen asiaa tarvita. Kysy vaikka yksivuotiaalta vauvalta. Se jokeltelee ja ynähtelee minulle. Ja minä takaisin. Sulasta rakkaudesta ja ilman asiaa.
Rukouksessa dialogia ei käydä sanoin vaan se tapahtuu olemustasolla. Näin sanoi muutama vuosi sitten kuollut Wilfrid Stinissen, Ruotsissa asunut filosofian tohtori, katolinen pappi ja karmeliittaveli.
Dialogi olemustasolla on se juttu, joka tekee rukouksesta vaikeamman kuin vuoropuhelut yleensä. Se edellyttää, että koko ihmisen olemus on pelissä mukana. Arjen vuorovaikuttamisessa meidän keskustelumme eivät välttämättä kosketa meidän sisintämme. Ne ovat usein small talkia. Sinänsä mukavaa sekin, mutta ulkokohtaisuudessaan vain pintaa.
Rukous on sydämen avautumista jumalayhteyteen. Voi olla, että kun sanon näin, se nostaa rimaa rukouselämässä. Että enhän minä tuolla tavalla osaa rukoilla. Mutta mitäpä, jos rimaa kannattaakin vähän nostaa? Kuka on väittänyt, että rukoileminen on helppoa?
Sydämen avautumista, miksei niin. Mutta voimme etsiä muitakin metaforia. Jotain uutta rukouksesta avautui itselleni Lyonin piispa Irenaeuksen ajatuksesta, että ihminen koostuu kolmesta elementistä: ruumista, sielusta ja Pyhästä Hengestä.
Henki on jotakin, jonka kanssa olemme tekemisissä kun etsimme rukouksen yhteyttä Jumalaan. Pyhä Henki rukoilee meissä.
Kirkon kalenterissa sunnuntain 6.5. aiheena on Sydämen puhetta Jumalan kanssa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Olli Valtonen luki uskontunnustuksen sijaan toivontunnustuksen – ”Usko on elävä yhteys Jumalaan, ei elävää yhteyttä oppeihin”
HengellisyysTuomasmessun perustajan mukaan globaalissa kristinuskossa on meneillään reformaatio, joka jakaa ihmiset.