Olli Valtoselle ei tule ikävä HelsinkiMissiota. Hänellä ei ole tapana ikävöidä, koska hän katsoo mieluummin eteen kuin taakse.
Olli Valtonen luki uskontunnustuksen sijaan toivontunnustuksen – ”Usko on elävä yhteys Jumalaan, ei elävää yhteyttä oppeihin”
Tuomasmessun perustajan mukaan globaalissa kristinuskossa on meneillään reformaatio, joka jakaa ihmiset.
Sunnuntaina 8. huhtikuuta tapahtui jotain, mikä sai monen kirkkoaan rakastavan suomalaisen luterilaisen pöyristymään.
"Käyttikö ne oikeasti jotain uutta viritelmää uskontunnustuksena?" kysyi eräs kirkkoherra eräällä Facebook-seinällä.
"Kyse on kirkon tulevaisuuden väylistä. Valtonen pelaa kovilla panoksilla", totesi toinen pappi samassa keskustelussa.
Vastaavia kommentteja oli monta. Keskustelu koski Suomen suosituinta jumalanpalvelusta, Helsingin Tuomasmessua, ja yhtä sen perustajista, rovasti Olli Valtosta.
Tuomasmessu vietti 30-vuotisjuhliaan, ja Valtonen saarnasi juhlamessussa. Kuten usein, Tuomasmessu veti Agricolan kirkon täyteen. Valtonen saarnasi uskon ja uskonnon murroksesta länsimaissa. (Voit katsoa messun saarnoineen täältä.)
Saarnan jälkeen, uskontunnustuksen kohdalla, Valtonen kehotti ihmisiä nousemaan ja tunnustamaan "yhteisen toivomme ja aran luottamuksemme". Tunnustus kuului näin:
Minä uskon Jumalaan,
Luojaan joka rakastaa luomaansa
maailmaa ja ihmistä.
Ja joka haluaa luoduille hyvää
niin elämässä kuin kuolemassa.
Ja Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan poikaan,
joka tuli sen kertomaan.
Ja Pyhään henkeen,
joka auttaa meitä raivaamaan
erämaasta puutarhan
ja luomaan Jumalan valtakuntaa
myös maan päälle.
Aamen.
"Älyttömän pliisu! Kaventaa apostolisen uskon kuin vesi puuron vesivelliksi. Jeesus tuli tekemään niin paljon enemmän kuin kertomaan Jumalan rakkaudesta", edellä mainittu kirkkoherra jatkoi Facebook-seinällä.
Kohta myös Valtonen osallistui keskusteluun Facebookissa. "Suomalaisista ylivoimaisesti suurin osa ei niihin [uskontunnustuksiin] pysty yhtymään ja kokee, että ilmeisesti ei kelpaa", hän kirjoitti. "Juuri tästä syystä valtaosa eurooppalaista nuorista Guardian-lehden mukaan pitää itseään uskonnottomana. Suomessa yli 70 %. Mutta ei taida kiinnostaa asiantuntijoita."
Olli Valtonen sai ikonin lahjaksi työskennellessään 1980-luvulla toimittajana Uudessa Suomessa. Se on kulkenut mukana jokaisessa työpaikassa. – Minulle sanottiin, että jos en itse ehdi rukoilla, ikoni rukoilee puolestani.
Käynnissä on maailmanlaajuinen uskonpuhdistus
Olli Valtonen tiesi kyllä, että näin käy. Hän on ennenkin leikkinyt tulella Tuomasmessun liturgiassa. Yhdet ihastuvat, toiset kauhistuvat.
– En mä näitä omasta päästäni tempaise. Saksan luterilaisen kirkon jumalanpalveluslaboratorioissa kehitellään vaikka mitä, Valtonen sanoo.
Kohutunnustuksesta on muutama päivä, ja kuumimmat tunteet ovat ehtineet tasaantua. Valtonen on viimeistä päivää pakkaamassa tavaroitaan sosiaalialan järjestö HelsinkiMission tiloissa. Hän jäi vastikään eläkkeelle järjestön toiminnanjohtajan tehtävästä.
– Saksassa osa luterilaisista seurakunnista on ajat sitten luopunut käyttämästä uskontunnustusta. Se on niin vaikea paikka monille ihmisille.
Sitä paitsi, Valtonen painottaa, hän ei missään vaiheessa ehdottanut, että kirkko luopuisi vanhoista uskontunnustuksista. Hänen mielestään uskontunnustukset ovat vähän kuin isovanhemmat. Ne ovat osa meidän juuriamme.
– En mä luultavasti ole samaa mieltä kaikesta, mitä vaarini on sanonut, mutta mä rakastan mun juuriani.
Mulle on äärimmäisen vaikeaa ajatella, että kristinusko olisi suljettu järjestelmä.
– Olli Valtonen
Valtosen "toivontunnustuksen" herättämä reaktio kertoo hänen mielestään jotain tärkeää meidän ajastamme. Käynnissä on nimittäin reformaatio, valtava uskonmullistus. Valtosen mukaan se alkoi viitisenkymmentä vuotta sitten.
Valtonen ajattelee, että uudistus oli odotettavissa. Kristinusko näyttää käyneen läpi suuria myllerryksiä noin puolen tuhannen vuoden välein. Ensin oli ekumeenisten kirkolliskokousten aika, jolloin lyötiin lukkoon uskontunnustukset – juuri ne, joiden hylkäämistä jotkut Tuomasmessun kuuntelijat niin säikähtivät.
Sitten, 1000-luvulla, oppiriidat repivät idän ja lännen kirkot erilleen. 1500-luvulla syttyivät uskonpuhdistukset, ja protestanttiset kirkot erosivat katolisesta kirkosta. Ja nyt, toisen kristillisen vuosituhannen lopussa, edessä on jälleen taitekohta.
Valtonen puhuu uudesta ja vanhasta paradigmasta, tavasta hahmottaa uskoa ja uskontoa.
– Tällä hetkellä miljoonat ihmiset ympäri maailmaa luopuvat uskosta siksi, että he eivät pysty uskomaan kirkon oppeihin, Valtonen sanoo.
– Vanhan paradigman ihmiset ovat hirveän tarkkoja siitä, mihin opillisiin juttuihin sä uskot. Esimerkiksi pelastus riippuu siitä, oletko sä uskovainen. Mutta eihän oppi ketään pelasta, eiks niin?
Mikä sitten pelastaa?
– Jumala. Hyvyydessään ja rakkaudessaan.
Mitä pelastus tarkoittaa?
– Se on sitä, että me pelastumme helvetiltä.
Mikä on helvetti?
– Sitä eletään tällä hetkellä Syyriassa. Uuden paradigman ihmiset eivät niin hirveästi osaa ajatella helvettiä tuonpuoleisena. Mullekin se tuottaa vaikeuksia, Valtonen sanoo.
– Mutta peruspointti on, että usko on elävä yhteys Jumalaan, ei elävää yhteyttä oppeihin.
Parasta on, kun insinööri- ja tunneusko kohtaavat
Varhaiset kristityt kutsuivat itseään ”tien kulkijoiksi”. Sellaisina Olli Valtonen haluaisi nähdä nykykristitytkin: matkalaisina, joiden uskontulkinnat elävät ja joita Pyhä Henki ohjaa.
Monissa kristinuskon suuntauksissa vallitsee ajatus, että totuus lyötiin lukkoon pari tuhatta vuotta sitten eikä siihen saa enää kajota.
– Mulle on äärimmäisen vaikeaa ajatella, että kristinusko olisi suljettu järjestelmä. Se on myös teologisesti huonosti perusteltavissa. Me olemme matkalla. Just siksihän Jeesus antoi meille oppaan, ja se on Pyhä Henki.
Englannin kielessä on kaksi sanaa, jotka suomen kielessä käännetään uskoksi: belief ja faith. Belief on sitä, mitä Valtonen kutsuu katekismus- tai insinööriosastoksi: oppirakennelmia ja logiikkaa. Faith taas on luottamusta. Insinööri- ja luottamususko syttyvät ihmisen aivoissa eri paikoissa.
– Belief-osastossa kerrotaan, että näin meidän traditiossamme uskotaan. Mutta pohjimmiltaan meitä kaikkia yhdistää faith, joka on luottamusta siihen, että jossain on Jumala, joka on luonut tämän maailman ja joka tahtoo ihmiselle hyvää elämässä ja kuolemassa.
Eikö ajatus maailmaa rakastavasta Jumalasta sitten ole dogmi eli oppi eli juuri sitä insinöörisosastoa?
On, Valtonen sanoo. Ja dogmeja tarvitaan.
– Mutta se on sen verran avarasti sanottu, että se avaa väylän luottamukselle.
Tässä on Valtosen mukaan yksi uuden ja vanhan paradigman ero. Vanhassa katsantokannassa paino oli varmoilla opeilla, joista ei joustettu.
Totuus on jotain niin isoa, että me voimme sanoa siitä vain sirpaleita.
– Olli Valtonen
Valtonen ajattelee, että ihminen saa suurimman täyttymyksen, kun insinööri- ja tunneusko kohtaavat ja pelaavat samaan maaliin. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista. Uudessa paradigmassa myönnetään, että me emme oikeastaan voi olla varmoja mistään. Paino laskeutuu luottamukselle.
Uutta paradigmaa luonnehtii avoimuus. Raamattu nähdään aikakautensa teoksena, jota voi tulkita monin tavoin. Usein vertauskuvallinen tulkinta jättää eniten hengitystilaa.
– Ajattele luomiskertomusta. Vaikka et ole fundamentalisti, voit silti nähdä siinä kertomuksen, jossa on valtavan syviä totuuksia. Totuus on jotain niin isoa, että me voimme sanoa siitä vain sirpaleita, Valtonen sanoo.
Myös kristinuskon kulmakivi, Jeesus, nähdään eri lasien läpi.
– Vanhan paradigman mukaan tärkeintä on, että Jeesus pelastaa mun sieluni. Ei mulla ole siihen mitään vastaan sanomista. Mutta varhaisen Jeesus-liikkeen korostukset olivat paljon yhteiskunnallisempia.
Siihen pitäisi Valtosen mielestä palata. Uuden paradigman ydinajatuksiin kuuluu, että toisten palveleminen ja myötätunnon osoittaminen ovat kristinuskon keskeisintä sisältöä.
Tästäkin Valtosen uskontunnustusta-joka-ei-ollut-uskontunnustus kritisoitiin: siinä ei puhuttu mitään Jeesuksen pelastavasta sovitustyöstä.
Mitä siihen sanot?
– Apostolisessa uskontunnustuksessakaan ei sanota sanaakaan sovituksesta, Valtonen vastaa.
– Ja mä olin just ennen saarnaa sanonut, että Kristus nousi kuolleista.
Vauvalle ei kannata esitellä teorioita
Wikipedia kertoo, että Olli Valtonen on pappi, joka "edustaa karismaattista liikettä".
Vaikka teologiset riitelyt väsyttävät, Olli Valtonen ei ole koskaan kokenut kristinuskoa taakkana. – Kun menen vesperiin ja kuulen niitä hymnejä, mä olen kuin suihkussa.
Valtonen innostui karismaattisuudesta 1970–80-luvuilla. Hän sai itsekin kielilläpuhumisen armolahjan. Se ei ole kadonnut minnekään. Etenkin lenkillä Valtonen rukoilee sanoilla, joita ei ymmärrä.
– Mitä jos rukouksessa ei ole tarkoituskaan olla hirveän rationalistinen? Valtonen heittää.
– Vaan että sä jokellat niin kuin vauva. Ei vauvalle kannata hirveästi esittää mitään teorioita. Ei mun tarvitse tietää, mitä sanon.
Aikanaan, kun Valtonen tutustui kielilläpuhumiseen, hän ajatteli, että Jumala antaa ihmiselle konkreettisesti uuden kielen, jonka sanat ja lauseet tarkoittavat jotain tiettyä. Nykyään hän näkee asian toisin.
– En usko, että ne ovat oikeita kieliä. Kyse on toisenlaisesta kommunikaatiokanavasta Jumalan kanssa. Se on sitä, että ihminen purkaa sitä lastia, jota hänellä on.
Kun Valtonen myöhemmin tutustui keskiaikaisiin mystikkoihin, häntä puhutteli sama asia kuin karismaattisuudessa: kyse ei ole niinkään dogmeista vaan ihmisen sisäisestä maailmasta.
Monen nykyihmisen sisäinen maailma on yhtä kaaosta.
– Rukous on dialogia. Valistusajan iso kysymys oli, onko olemassa Jumalaa, joka olisi linjan siellä päässä. Meidän aikamme iso kysymys on, onko linjan tässä päässä ketään. Me olemme hukanneet sielumme.
Itsensä löytäminen vaatii pysähtymistä. Monet hakevat sitä joogasta ja mindfulnessista. Kirkollakin on omat kanavansa, ennen kaikkea hiljaisuus.
– Suurin pelkoni ensimmäisessä hiljaisuuden retriitissäni oli, että jos olen vain itsekseni ilman virikkeitä, se on kuun maisema. Pikkuhiljaa opin ymmärtämään, että mä olenkin itseni kanssa hyvässä seurassa.
Keskiajan mystikoista Valtoselle tärkein on 1300–1400-lukujen taitteessa elänyt englantilainen Juliana Norwichlainen. Valtonen tykkää siteerata häntä: ”Kaikki kääntyy hyväksi, kaikki kääntyy hyväksi ja kaikenlaiset asiat kääntyvät hyväksi.”
Sekin on yksi Valtosen toivontunnustuksista. Valtonen puhuu perisynnin sijaan mieluummin perisiunauksesta: Jumala on siunannut ihmistä elämällä, ja kristittyjen tehtävä on luoda erämaasta puutarha.
Mistä Olli Valtonen ammentaa optimisminsa?
– Mä olen uskovainen.
Lisäys 17.4. kello 8.45: Nimettömien Facebook-kommenttien kirjoittajilta saatiin luvat kommenttien julkaisemiselle ennen jutun julkaisua. Olli Valtosen saarnasta ja uskontunnustuksesta Tuomasmessun 30-vuotisjuhlamessussa uutisoi ensimmäisenä Kotimaa24.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Anna Rautalinko virkistyy Tuomasmessussa: ”Meininki on iloinen olematta hilpeä”
AjankohtaistaVielä on kesää jäljellä, samoin kesäisiä Tuomasmessuja sunnuntai-iltaisin Mikael Agricolan kirkossa.
Taivaan tähden: Olin väärässä
Hengellisyys
