Taivaan tähden: Niitty

Taivaan tähden: Niitty

Rukoileminen on yksilölaji.

Rukoileminen on niitty, sanoo runoilija. Hän astuu huojuvaan kasvustoon ja antaa kevyen tuulen kiertyä haparoivan sanattomuutensa ympärille. Sieraimiin nousee päivän paahtamien varsien ohut tuoksu. Eri lajit kumartelevat ja tekevät toisilleen tilaa.

Se on kaunista.

Prosaistin rukouskin näyttää runolta. Se on puettu luettelon muotoon. Moninaisten puhuttelusanojen jälkeen seuraa ystävällisten kiitosten ja nöyrien tai määrätietoisten pyyntöjen lista. Prosaistille tärkeintä on aloittaa ja lopettaa ja rakentaa toimiva kokonaisuus. Hän rakastaa toistoa.

Sekin on kaunista.

Runoilija asettuu läsnäoloon. Prosaisti asettuu keskusteluun. Rukoileminen on yksilölaji. Toiselle on tärkeää saada sanotuksi ääneen. Toinen tarvitsee kääriytymistä läheisyyden liepeeseen.

Rukoileminen on myös ikäkausilaji. Omaan kertomukseensa kyllästyneet vetäytyvät kuuntelemisen katveeseen ja avaavat kämmenensä. Syvässä hiljaisuudessa he ehkä juuri ja juuri tunnistavat, miten himmeästi loistava hämärä sittenkin lämmittää heidän suljettuja, väsymyksen kuivettamia poimujaan.

Kaikkein eniten rukoileminen on asennelaji. Tarvitsenko vielä paljon itselleni vai olenko jo tarpeeksi kylläinen muistaakseni muita? Uskonko Jumalaan, joka siirtelee palikoita pyyntöjeni mukaan? Vai asetunko itse siksi palikaksi ja suostun jatkuvaan liikkeeseen, odottamattomiin paikkoihin odottamattomalla hetkellä?

21.5. Rukoussunnuntai

Jaa tämä artikkeli:

Kommentoi

Minuutissa mystikoksi

Villi city