null Taivaan tähden: Rakastuneen katse

Hengellisyys

Taivaan tähden: Rakastuneen katse

Tällaista on kirkossa: paimen pitää siististä sisätyöstä ja iloitsee, kun on saanut seurakuntansa suojaan pienoisen uskollisen lauman, jota kaitsea. Koska hän on vuosisatojen mittaan sattunut kiinnostumaan monesta muusta asiasta kuin suojaan saapuneista, lauma on käynyt pieneksi ja yhä useampi kulkee ulkosalla yksikseen.

Jeesuksen vertauksessa hyvä paimen on valinnut kokonaan toisen strategian. Hän vie suuren laumansa suojaan, mutta kun huomaa yhden puuttuvan, lähtee sitä etsimään.

Hyvä paimen ei epäröi asettaa itseään erityistehtävän vaatimaan vaaraan pelastaessaan eksynyttä kallionkielekkeeltä tai terävän louhikon keskeltä. Yksi yksinäinen on hänelle kokoon saatua kovaäänistä joukkoa tärkeämpi.

Miten selviää lammastarhaan johtajatta jäänyt lauma? Toivoisi sen lampaiden työntävän kylkensä toisensa kylkeen ja oppivan etsimään toisistaan voimaa ja turvaa.

Paimenen harmiksi ne huutavat hänen peräänsä ja vaativat huomiota. Mehän sentään seurasimme sinua. Ole meitä varten.

Kallionkielekkeellä tärisee pieni individualisti. Paimentaminen ei herätä hänessä myönteisiä mielikuvia. Hän haluaa olla itsenäinen ja erilainen. Mutta tulla löydetyksi, sen ihanampaa ei ehkä ole eikä pieni individualistikaan sen paremmasta tiedä.

Piilostaan yllätetty lapsi kirkaisee riemusta. Rakastunut ei saa kyllikseen katseesta, joka kertoo toisen löytäneen etsimänsä juuri hänessä.

Sunnuntain 15.4. aiheena on Hyvä paimen.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Vartin retriitti: Ei ostettavissa eikä lahjottavissa

Hengellisyys

Paimen on hän, jonka rakkaus kannattelee yksinäisimpänä hetkenä.


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.