null Taivaan tähden: Sekä että – vai joko tai?

Hengellisyys

Taivaan tähden: Sekä että – vai joko tai?

Jeesusta on verrattu sekä paimeneen että karitsaan. Metaforat ovat kaikessa rauhassa ristiriitaisia.

Sunnuntaina kirkoissa puhutaan Jeesuksesta paimenena.

Suurin osa meistä tietää, ettei Jeesus ollut paimen vaan puuseppä. Hyvä paimen on metafora eli kielikuva. Se on vertaus, josta kuin-sana on jätetty pois.

Metafora on tyypillistä Uuden testamentin kieltä, jolla pyritään kuvaamaan Jeesusta tavalla, joka ei ole samalla tavalla sitova kuin esimerkiksi maalauksissa tai kuvanveistossa näköistaide. Osallistuja saa antaa kuvalle oman sisältönsä.

Kielikuvia ei voi lukea kirjaimellisesti. Lukuisat metaforat ovat kaikessa rauhassa keskenään ristiriitaisia. Esimerkiksi Jeesus on paimen, toisaalla taas karitsa. Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus on ovi. Ilmestyskirjassa hän taas seisoo ovella ja kolkuttaa. Kumpi hän on? Metaforisessa mielessä hän saa olla molempia, sekä ovi että kolkuttaja, sekä paimen että karitsa. Kirjaimellisessa lukutavassa on valittava joko tai.

Kristologinen eli Kristusta kuvaava kieli on metaforista. Professori Marcus J. Borg kuvaa tätä kieltä asettamalla Jeesuksen arvonimet yhteen minä uskon -lauseeseen: "Minä uskon, että Jeesus on Jumalan Karitsa, Maailman Valo, Elämän Leipä, Jumalan Sana ja Jumalan Poika. Mutta on selvää, ettei Jeesus ole karitsa, limppu, lamppu tai ääni. Ne ovat metaforia."

Tässä tullaan metaforisen kielen ongelmaan, joka jakaa kristittyjä eri leireihin. Mikä Uudessa testamentissa on kirjaimellisesti otettavaa, mikä saa olla kielikuvallista?

30.4.

Hyvän paimenen sunnuntai

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Taivaan tähden: Silminnäkijä

Hengellisyys

"Itse askarreltu elämäntehtävä saattaa olla pakkopaita, joka estää minua heittäytymästä siihen, mikä tekee tuloaan."


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.