null Taivaan tähden: Yhteinen vastuu

Taivaan tähden: Yhteinen vastuu

Lähimmäisyys on uskollisuutta niitä kohtaan, jotka minulle on annettu.

Kaksi hyvin nuorta ihmistä oli lupautumassa toisilleen. Heidän häissään luettiin Ruutin kirjaa. ”Minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja minne sinä jäät, sinne minäkin jään. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani. Missä sinä kuolet, siellä minäkin tahdon kuolla ja sinne minut haudattakoon.”

Minulla kulkivat kylmät väreet selkäpiitä pitkin. Luvata nyt tuollaista kaksikymppisenä.

Sittemmin olen ajatellut, että helppoahan se vielä oli, kun olivat lähes samalta paikkakunnalta ja saman herätysliikkeen lapsia. Toista oli Vanhan testamentin Ruutilla, joka anopilleen uskollisena halusi sitoutua itselleen vieraaseen kansaan ja itselleen vieraaseen Jumalaan.

Olisinko itse valmis? Ja osaanko tarpeeksi arvostaa ja tukea niitä, jotka sen omassa maassani tänne muuttaessaan tekevät?

Lähimmäisyys on uskollisuutta niitä kohtaan, jotka itselle on annettu. En välttämättä ole itse synnyttänyt heitä kaikkia tai syntynyt heidän sukuunsa. Elämän varrella lähelle on tullut moni täysin vieras ja moni todella kaukainen. Tarkoituksella tai tahtomattani he ovat asettuneet osaksi elämääni. Heidät on uskottu minulle.

Vastuu toisesta on yhteinen. En kaadu huolehtimisen tuskaan, kun ymmärrän, että myös minut itseni on uskottu jollekulle. Tuskin olen edes huomannut, kuinka moni on vuosien mittaan ojentanut minulle kätensä tai näyttänyt pimeässä suuntaa.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi