Selena Wacklin teki purkukuntoisesta kaakelitehtaasta juhlatilan ja kodin.
Taloja, joilla on tarina
Kaakelitehdas, rautatieläisten asuinkasarmi ja työväentalo saivat uuden elämän.
Vuonna 2000 äitiyslomalla ollessaan Selena Wacklin alkoi kehitellä liikeideaa. Hän halusi perustaa juhlapalveluyrityksen ja löytää suuren tilan, joka sijaitsisi enintään 40 kilometrin päässä Helsingin keskustasta. Wacklin oli valmis myös kunnostusurakkaan.
– Olen aina ollut kiinnostunut kiinteistöistä, joilla on historia, hän kertoo.
Wacklin kuuli Vantaan kaupungilta vanhasta kaakelitehtaasta ja kävi katsomassa paikkaa. Rakennus oli purkukunnossa, mutta hän ihastui siihen.
– Nyt meilläkin on ikioma kaatopaikka, iloitsi toinen Selena Wacklinin pojista tutustuttuaan taloon.
Myynnissä olivat myös viereiset rakennukset, hirsitalo ja viljasiilo. Wacklinin vanhemmat ja sisar perheineen kiinnostuivat hirsitalosta. Tuttavapariskunta taas päätti tehdä viljasiilosta itselleen kodin. Arkkitehti Olavi Koponen alkoi suunnitella, kuinka rakennukset saataisiin kunnostettua.
Nyt entinen kaakelitehdas on Wanha Bäckby -nimeä kantava juhlapaikka ja Selena Wacklinin koti. Sitä ennen rakennuksella oli monta vaihetta. Se rakennettiin 1880-luvulla Bäckbyn eli Viertolan kartanon navetaksi ja talliksi. Vuonna 1911 siitä tuli Tikkurilan kaakelitehdas ja siihen tehtiin toinen kerros. Tulipalo tuhosi rakennusta vuonna 1915, mutta kunnostustöiden ohessa sitä laajennettiin taas.
Kaakeliuunien teko loppui vuonna 1921. Vuodesta 1937 rakennuksessa tehtiin linja-autojen koreja ja 1960-luvulla heloja. 1980-luvulla tiloissa oli erilaisia pienyrittäjiä, kunnes 1990-luvulla ne jäivät tyhjilleen.
Keväällä 2004 talosta alettiin tehdä juhlapaikkaa. Tontilla ei ollut edes kunnallistekniikkaa. Julkisivut olivat halkeilleet. Vastoinkäymisiä tuli: rahoituksen järjestäminen ei ollut yksinkertaista ja remonttia tehdessä tuli vastaan yllätyksiä.
Onneksi Wacklin perheineen oli jo rakentanut yhden omakotitalon ja hän on muutenkin kiinnostunut rakentamisesta.
– Vasara pysyy kädessäni oikein hyvin.
Ensimmäiset juhlat Wanhassa Bäckbyssä vietettiin kesällä 2005.
– Muistan sen hetken, kun valmiiseen juhlasaliin sai ensi kerran sytyttää valot. Oli todella epätodellinen olo.
Kunnostustyö kannatti, sillä kysyntää paikalle on ollut. Esimerkiksi kesä 2014 myytiin loppuun jo tammikuussa.
Siinä, että työpaikka on myös koti, on hyvät ja huonot puolensa. Ympärillä näkee helposti tekemättömiä töitä, mutta toisaalta työpäivän voi rytmittää niin, että on paikalla kun lapset tulevat koulusta.
– Ei voi ajatella, että tämä tulisi koskaan valmiiksi. Aina on jotain, mitä voisi tehdä.
Rauhaa keskellä kaupunkia
Jos on mennyt junalla Korson ohi, on saattanut nähdä aseman vieressä suuren puutalon. Se on entinen rautatieläisten asuinkasarmi ja eläinklinikka, nykyään Henna, Sami ja Miki Poikosen koti. Perhe muutti taloon 3 vuotta sitten ja sai sen, mistä moni haaveilee: rauhaa ja oman pihan keskellä kaupunkia.
– Asuimme Myllypurossa kolmiossa ja etsimme omakotitaloa pääkaupunkiseudulta. Kaveri kertoi vähän naureskellen, että tällainenkin paikka olisi myynnissä. Kävimme katsomassa ja ihastuimme.
Talo oli ollut tyhjillään muutaman vuoden ja päässyt pahaa kuntoon.
– Ikkunoiden päällä oli luukut ja seinissä tageja. Näimme kuitenkin talon mahdollisuudet, emme pelkkiä puutteita, Henna Poikonen kertoo.
Aluksi perhe asui vain talon toisessa päässä ja nukkui lämpimikseen siskonpedissä.
– Oli kovat pakkaset, eikä kaakeliuuneja saanut vielä käyttää. Emme kuitenkaan katuneet silloin emmekä ole katuneet sen jälkeenkään, että ostimme tämän, Henna Poikonen vakuuttaa.
Talo on valmistunut 1800– 1900-lukujen vaihteessa ja on suojeltu. Kunnostustöitä on tehty vanhaa kunnioittaen ja mahdollisimman paljon itse tehden, vaikka Hennalla ja Samilla ei ollut juuri kokemusta remontoinnista.
– Onneksi me kumpikin pidämme käsillä tekemisestä. Teen käsitöitä ja minulla on kova sisustusvimma, kertoo Henna, joka pitää myös remontointi- ja sisustusaiheista Koti asemalla -blogia.
Nyt valmiina on jo monta huonetta ja tänä kesänä on edessä talon ulkomaalaus.
Vanhasta talosta haaveileville Poikosilla on muutama vinkki.
– Uskokaa unelmiin. Kunnioittakaa vanhaa. Liian tarkkoja aikatauluja ei kannata tehdä, sillä niistä tulee vain stressiä.
Kulttuuria ja juhlia Rekolassa
Rekolan Kino tai Rekolan työväentalo, kuten paikkaa myös kutsutaan, valmistui vuonna 1948. Se on monelle vantaalaiselle tuttu. Siellä on pidetty konsertteja ja näytetty elokuvia.
Aki Kulokivi on asunut Rekolassa lähes koko elämänsä ja toimii ”kinoisäntänä” eli vastaa tilan vuokrauksesta ja esittelystä.
– Olen käynyt täällä pikkupojasta asti, aluksi nimenomaan elokuvia katsomassa.
Elämää on talossa ollut paljon. Se on ollut puutarhaviljelijöiden ja shakinpelaajien tapaamispaikka, harrastelijanäyttelijöiden ja bändien harjoittelupaikka sekä Rekolan koulun opetustila 1950-luvulla. Elokuvia on siellä paitsi katsottu, myös kuvattu, kuten Markku Pölösen Badding ja Matti Ijäksen Sokkotanssi.
Elokuvien esittäminen keskeytyi joksikin aikaa vuonna 1996. Vähän sen jälkeen taloa alettiin kunnostaa.
– Rekolan nuoret hakivat ja saivat kunnostamiseen EU-tukea. Silloin tilat muun muassa maalattiin nykyisen värisiksi, Kulokivi kertoo.
Nykyään huomio salissa kiinnittyy tummanpunaisiin penkkeihin ja katossa kiikkuvaan peilipalloon.
– Penkit päällystettiin 1980- luvulla samalla kankaalla, jota käytettiin Saabin penkkeihin.
– Tuo diskopallo on kylän suurin. Se tuli tänne silloin, kun taloa kunnostettiin, Aki Kulokivi kehaisee.
Viime vuonna elokuvien esittäminen loppui. Syynä oli se, ettei elokuvia saanut enää kuin digitaalisena, eikä Koivukylän elokuvayhdistyksellä ollut varaa hankkia uutta esitystekniikkaa. Nyt talo on lähinnä konserttien, juhlien ja kokousten pitopaikka.
– Hyvin vähän taitaa olla vapaita viikonloppuja tälle kesälle. Parit häätkin on tulossa, Kulokivi kertoo.
Jaa tämä artikkeli: