Talousneuvoja velalliselle: Laita raha vuokraan eikä lahjoihin
Jotkut elävät niin hetkessä jouluna, että laittavat likoon jopa asumiseen tarvittavat rahat. Kuva: Thinkstockphotos

Jotkut elävät niin hetkessä jouluna, että laittavat likoon jopa asumiseen tarvittavat rahat. Kuva: Thinkstockphotos

Talousneuvoja velalliselle: Laita raha vuokraan eikä lahjoihin

Velkaneuvonnassa joulu näkyy vasta helmikuussa, kun asumiseen tarvittaisiin rahaa.

Joulun kulutusvimma näkyy kaupungin talous- ja velkaneuvonnassa usein vasta takautuvasti.
"Monissa tapauksissa käymme velallisen kanssa läpi joulun kulutusvyyhtiä helmikuussa", kertoo Espoon kaupungin johtava talous- ja velkaneuvoja Aulikki Pentikäinen.
"Uuden vuoden alussa tilanne saattaa olla niinkin vakava, ettei rahaa ole enää vuokraan."
Kaupungin talous- ja velkaneuvonnassa painotetaan asiakkaille, että vuokranmaksu on ensisijaisen tärkeää.
"Lahjat ovat toissijaisia. Enempää ei voi antaa kuin mitä on."
Lahjojen pakonomaiseen ostamiseen ajaa häpeä ja hyväntahtoisuus.
"Pitää pystyä näyttämään, että on varaa ostaa lahjoja", Pentikäinen arvelee.

Nuorilla velat pienempiä kuin ikäihmisillä

Viime vuosina talous- ja velkaneuvonnassa on näkynyt yhä nuorempia asiakkaita.
Kun esimerkiksi muutama vuosi sitten äimisteltiin alle 30-vuotiaiden velallisten kasvavaa joukkoa, niin nyt puhutaan moniongelmaisista nuorista.

Espoon talous- ja velkaneuvonnan asiakkaista alle 30-vuotiaita on nyt 22 prosenttia.
Nuoren velkavyyhti on usein monen tekijän summa. On peliongelmia, pätkätöitä. Taustalla saattaa vaikuttaa avioero, nuoruuden toilailuja, aikainen kotoa muutto. Osa on puolestaan ottanut velkoja omiin nimiinsä, kun vanhempien luottotiedot ovat menneet.

 

Vanhuksille velkaa karttuu usein hyvänuskoisuudenkin vuoksi. Annetaan rahaa sukulaisille, ostetaan luontaistuotteita ja tehdään lehtitilauksia. 

 

"Työttömyyttä, kouluttamattomuutta, sairastumista, yksinhuoltajuutta, kalliita puhelimia, Kelan etuuksien takaisinperintää..." Pentikäinen luettelee.
Hän kuitenkin muistuttaa, että nuorilla velat ovat pienempiä kuin ikäihmisillä.
"Vanhuksille velkaa karttuu usein hyvänuskoisuudenkin vuoksi. Annetaan rahaa sukulaisille, ostetaan luontaistuotteita ja tehdään lehtitilauksia. Joidenkin eläke ei riitä lainojen lyhennyksiin."
Vain sähköisessä muodossa tulevat laskut on helppo ohittaa.
"Se on ihan tutkittuakin tietoa, että paperilaskut maksetaan paremmin ajallaan kuin sähköiset e-laskut", Pentikäinen kertaa.
Espoossa yli 60-vuotiaiden osuus velkaneuvonnan asiakkaista on 13 prosenttia, ja tällä hetkellä jono velkaneuvontaan on kaksi viikkoa.

Yhteistyö diakonien kanssa on tärkeää

Seurakuntien diakonien tarjoamasta talousneuvonnasta on iso apu kaupungin talous- ja velkaneuvonnalle.

"Ohjaamme velallisia diakonien pakeille hakemaan viimesijaista apua: pyytämään muun muassa rahaa ruokaan. Seurakuntien tukikummeilta haetaan myös avustuksia lasten harrastuksiin", Pentikäinen listaa.

Hän painottaa, että seurakuntien diakonityö on iso tuki asukkaille. Espoon talous- ja velkaneuvonta auttaa vuodessa noin 1000 kuntalaista saamaan taloutensa jälleen hallintaan.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: